"Niin — hän päällikkö — kuullut hänen usein — hän Kyyhkynsiiven kiduttaa aikoo. No, ottakoon ensin — nopea lintu sen tekee, hä?"
"Mutta mitä hän sanoo? Saattaa olla tärkeä kuulla päällikön mielipide juuri nyt."
"Mitä väliä, mitä hän sanoo — ei voi tehdä mitään — jos
Kyyhkynsiivelle tulee tilaisuus, ottaa myös hänen päänahan."
"Sen kyllä uskon — mutta hän puhuu totisena ja matalalla äänellä; kuuntele ja ilmota meille, mitä hänellä on mielessä. Minä en oikein käsitä heimon murretta tältä matkalta."
Chippewa vaikeni tarkkaavaiseksi, kunnes päällikkö lakkasi haastamasta. Sitte hän parhaansa mukaan selitti kuulemansa, pannen joukkoon omia luonnollisia huomautuksiaan.
"Päällikkö puhuu nuorille miehille — kaikki päälliköt puhuu nuorille miehille — sanoo heille, Kyyhkynsiipi varmaan mennyt kanootilla — ei näe kanoottia — mutta täytynyt olla kanootti, muutoin hän uinut. Luulee, useampi kuin yksi intiaani täällä — ei tiedä sentään — kenties on, kenties ei — ei voi sanoa, kunnes jäljet näkee, aamulla —"
"No niin, mutta mitä käskee hän nuorten miestensä tehdä?" tokaisi mehiläispyytäjä maltittomasta.
"Älä ole squaw, Bourdon — sanon kaikki vähässä ajassa. Sanoo nuorille miehille, jos hänellä kanootti, hän voi saada meidän kanootit ja viedä pois — jos taas uinut, se chippewa lurjus ui alas virtaa ja ottaa meidän kanootit sillä lailla — parempi mennä takaisin, muutamien teidän, ja pitää huolta meidän kanooteista — sitä hän nuorille miehille enimmän sanoo!"
"Sepä oivallinen aatos!" huudahti Le Bourdon. "Melokaamme heti alas ja siepatkaamme heidän kaikki kanoottinsa ennen kuin he ehtivät sinne. Virran kaarroksen takia ei matka vesitse ole puoltakaan maataipaleesta, ja räme hidastuttaa heidän kulkuansa kaksin verroin."
"Se hyvä neuvo!" myönsi Kyyhkynsiipi. "Sinä menet — minä perässä."