Mutta tämän rupattelun keskeytti äkkiä aivan aavistamaton tapaus.
6. LUKU.
Uutta seuraa
Keskeytyksen aiheutti Dorothy, joka oli pikku ylänteelle noustuaan keksinyt kanootin tulossa joen suulla ja nyt hengästyneenä riensi ilmottamaan havainnostaan mehiläispyytäjälle. Jälkimäinen kiirehti heti tähystämään. Kanootti lähestyi järveltä, nähtävästi tulleena myötätuuleen, jonka voima nyt alkoi hiukan heiketä; alus oli pohjoiseen päin pyrkien poikennut jokisuuhun arvattavasti ruuan keittämistä tai muuta sellaista tarvista varten. Suureksi huolestuksekseen näki Le Bourdon villien tekevän pohjoisrannalta merkkejä vieraalle kanootille savun avulla. Ei ollut hyvä vihollisten täten saada tilaisuutta tulla virran yli, joten hän juoksi alas rantamalle sellaiseen paikkaan, missä ei kasvanut riissiheinikköä, ja vieraille näyttäytyen viittoi heitä saapumaan eteläiselle rannalle. Tämä olikin paljoa lähempänä. Veneestä kohotti pian muuan käsivartensa myöntymyksen merkiksi, ja samassa sen kokka kääntyikin suoraan mehiläispyytäjää kohti.
Kanootin lähestyessä kerääntyi koko seurue vesirajaan vastaanottamaan tulokkaita. Näitä oli kolme, kaksi melomassa kepeän aluksen kumpaisessakin päässä ja kolmas istumassa keskellä jouten. Mehiläispyytäjän tarkastellessa tulijoita kaukolasillaan kyselivät häneltä seuralaisensa heidän laatuaan ja näennäisiä aikeitaan.
"Hankkeistaan saavat he itse tehdä selkoa", vastasi erämies, "mutta keulassa melova mies näyttää olevan valkoihoinen ja sotilas — taikka asustaan päättäen puolittain sotilas. Meikäläisiä on keskelläkin istuva mies, ja hän näyttää papilta — niin, se hän onkin, mutta puku osottaa hänen hyvinkin tottuneen salomaiden elämään. Kolmas on ehdottomasti punanahkainen."
"Pappi!" toisti Margery kummastuneena. "Mitä tekemistä saattaa papilla olla näillä tienoin?"
"Liikkuuhan villien keskuudessa joitakuita lähetyssaarnaajia, ja tuo on varmaankin niitä. Mies-parka on kaiketi kuullut sodasta ja yrittää palata uutisasutuksiin niin kauvan kuin hänen päänahkansa on lujassa."
"Ei kajota häneen", tokaisi chippewa painavasti. "Tiedetään, tarkottaa hyvää — puhuu Suuresta Hengestä — intiaani ei ota semmoisen tietäjämiehen päänahkaa."
"Se on hauskaa kuulla, Kyyhkynsiipi, sillä minä olin alkanut ajatella, ettei yhdenkään ihmisen päänahka ollut turvallinen sinun sormiesi ulottuvissa. Mutta mitä voi tuo sotamies hommata täällä päin? Luulisipa kaikilla sotamiehillä olevan nyt kylliksi tehtävää linnotuksessa, järven päässä. Mihin muuten joutuikaan kirjeesi, joka sinun piti viedä Fort Dearbornin päällikölle, hänen saadakseen ilmotuksen sodasta, Kyyhkynsiipi?"