"Purrut suussani niinkuin niin paljon tupakkaa", vastasi chippewa, "että pottawattamie ei sitä saanut. Ei hyvä pitää kirjettä silloin."
"Kenraali, joka hankki sinut viemään sitä kirjettä, tuskin kiittää sinua huolellisuudestasi."
"Kyllä sentään kiittää — sentään maksaa — kirje nyt turha."
"Mistä sen voit tietää? Se kirje olisi saattanut pelastaa varusväen joutumasta vihollisten käsiin."
"Joutunut jo. Varusväki kaikki tapettu tai vankina.
Pottawattamie-miesten puheesta se kuului."
"Armias taivas, onko se mahdollista? Mackinaw ja Chicago jo mennyttä kumpainenkin! Kyllä ovat brittiläiset kauvan vehkeilleet intiaanien keskuudessa, koska nämä ovat niin valmiiseen kuntoon päässeet!"
Nyt oli kanootti jo niin likellä, että saattoi paljain silmin helposti havaita mehiläispyytäjän äskeiset huomiot tulijoista oikeiksi. Kotvasen kuluttua rahisi veneen kokka hiljaa rantahietikossa.
"Sago, sago", tervehti sotamies intiaanien tapaan, nousten astumaan maihin, "sago, ystävät, ja toivoakseni saavumme tervetulleeseen leiriin."
"Tervetulleita olette", vastasi mehiläispyytäjä, "tervetulleita erämaassa kohdattuina vieraina, mutta sitäkin tervetulleempia, kun näen asustanne, että te olette sotavanhus kotimaisesta rykmentistä."
"Aivan oikein, hra mehiläispyytäjä, sillä sen näen teidän ammatiksenne hunajapikarista ja tähystimestä sekä muusta sonnustuksestanne. Olemme matkalla Mackinawiin ja pistäymme vain pikimältään teidän ystävälliseen seuraanne."