"Aiotteko Mackinawissa tavata amerikalaisen vai englantilaisen varusväen?"
"Omia miehiä tietysti", vastasi sotamies oudostuen.
"Mackinaw on kukistunut; se on nyt englantilainen asema kuten
Chicagokin."
"Ka, sehän muuttaakin suunnitelmamme, pastori Amen!" huudahti sotamies kumppaniinsa kääntyen. "Jos Mackinaw on vihollisten hallussa, niin ei meidän kannata uskaltautua saarelle."
"Amen" oli sotaväen antama lisänimi, joka oli ajan mittaan käynyt niin tutuksi, että miehet eivät arkailleet puhutella kelpo miestä suoraan siksi. Tämä lähetyssaarnaaja oli metodisti; sillä lahkolla oli siihen aikaan ani harvoja korkeamman koulukasvatuksen saaneita pappeja, — sen useimmat hengenmiehet tulivat sellaisesta yhteiskuntaluokasta, joka ei ollut luontuvainen pahastumaan pienistä arvokkuutensa häiriöistä, ja heidän innostuksensa ja tavanmukainen uhraavaisuutensa oli totuttanut heidät alistumaan suuriinkin henkilökohtaisiin vaikeuksiin.
"Oikeassa olette, korpraali", myönsi lähetyssaarnaaja. "Näin ollen en näe mitään parempaa menettelytapaa kuin asettua kokonaan Onoan ohjattavaksi. Hän on tähän asti neuvonut meitä hyvin ja kykenee taatummin kuin mikään muu opas auttamaan meidät selville täältä saloseudulta."
Le Bourdon rohkeni tuskin uskoa korviaan! Onoan kamala nimi hämmästytti häntä nyt tavattomasti, mutta hänen kumpainenkaan valkoihoinen kumppaninsa ei ilmaissut mitään mielenliikutusta. Jos intiaania olisi mainittu Nylky-Pietariksi, niin olisivat varmaankin sekä Dorothy että Margery kirkaisseet, kenties paenneetkin; mutta he eivät tienneet mitään siitä nimityksestä, joka oli annettu tälle salaperäiselle päällikölle punanahkaisten keskuudessa. Kuitenkin havaitsi mehiläispyytäjä suuren muutoksen chippewan sävyssä, heti kun lähetyssaarnaaja oli lausunut tuon pahaenteisen sanan, vaikka hän ei näyttänyt säikähtäneeltä. Päin vastoin oli Boden huomaavinaan Kyyhkynsiiven pikemmin mielistyvän tuosta vieraasta, vaikka nuori soturi nyt näytti esiintyvän säveämpänä ja vähemmin huomiota herättävästi.
"Kyllä, sir", vahvisti mitään aavistamaton sotamies, "Onoa on hyvä opas ja oivallinen apu neuvotteluissa. Mutta nämä ovat sotaisia aikoja, ja meidän on turvauduttava aseisiimme, kumpainenkin kasvatuksemme ja luonnonlaatumme mukaan — pastori saarnaamalla ja rukoilemalla, ja minä pyssyä ja latasinta pidellen."
"Voi, korpraali — saarna ja rukous merkitsisivät yhtä paljon teille sotureille kuin aseenne ja ampumavaranne, jos teidät vain saisi ajattelemaan oikealla tavalla. Katsokaa Fort Dearbornia! Sitä puolustettiin inhimillisin keinoin, sillä oli aseellinen joukkonsa pyssyineen ja miekkoineen, kapteeneineen ja korpraaleineen; kuitenkin olette nähnyt heidän ylpeytensä lannistuvan, heidän puolustuskeinojensa raukeavan ja suuren osan tovereitanne joutuvan surmatuiksi. Kaikki tämä on tapahtunut aseellisille miehille, sillaikaa kun Herra on tuonut minut, aseettoman ja halvan sanansa opettajan, turvallisesti pois filistealaisten käsistä ja vahingoittumattani asettanut minut tänne Kalamazoon rauhallisille rannoille."
"Mitä siihen tulee, pastori Amen, niin on Herra tehnyt samoin minullekin musketteineni ja latasimineni", tuumi yksivakainen sotamies. "Saarnaaminen saattaa olla hyvä muutamilla retkillä, mutta aseet ja ampumavarat ovat varsin tähdellisiä toisilla. Kuulkaa heprealaista, joka tuntee kaikki salomaiden tavat, niin näette, eikö hän lausu samaa mielipidettä."