"Heprealainen on Herran hyljättyjä niinkuin hän on Herran valittujakin!" vastasi lähetyssaarnaaja. "Yhdyn teihin kuitenkin siinä, että hän on inhimilliseksi neuvonantajaksi niin taattu kuin juuri löytääkin, ja sentähden tahdon kysyä hänen mielipidettään. Abrahamin suvun lapsi", hän lisäsi Onoaan kääntyen, "sinä olet kuullut sanoman Mackinawista; emme voi enää ajatella matkamme pitkittämistä sinne päin. Mille taholle siis neuvoisit meitä suuntaamaan kulkumme? Teen tämän kysymyksen ensin sinulle, joka olet kokenut ja viisas saloseudun asukas; soveliaampana hetkenä aion kääntyä Herran puoleen ja etsiä jumalallista apua askeleittemme ohjaukseksi."
"Niin", huomautti ahavoittunut, karkeapiirteinen korpraali, joka piti hyvinkin suuressa arvossa innokasta, joskin hieman kiihkomielistä lähetyssaarnaajaa, vaikka hän uskoi intiaanin aina varmaksi neuvojaksi tällaisissa asioissa, "koettakaa molempia — ei tuki suovaa alenna. Hyvä soturi pitää aina osan joukkojaan varaväkenä. Muistan, miten me Mawmeessa olimme kaikki ryntäämässä eteenpäin kuin raivostuneina paholaisina, kun Hullu Anthony antoi käskyn karata vihollisen kimppuun, mutta vanha mies sanoi: 'Ei, pitäkää nuo miehet reservissä, sillä ei tiedä, milloin voi sattua kiertoliike tai muutoin tarvitaan väkeä varalla.' No, mitä Onoa sanoo, pastori Amen?"
Tällävälin oli vieras intiaani astunut maihin, suoden Le Bourdonille tilaisuuden tarkastaa hänen ulkomuotoaan ja asuansa tiukemmin kuin oli tähän asti käynyt päinsä. Kuuluisa villi oli metsien kesätamineissa, ja jokainen pohjois-amerikalaisen intiaanin tapoihin tutustunut saattoi heti havaita, että hän käytti vaikutusvallan ja arvoaseman tunnuksia. Kaulassa oli hänellä rihmaan pujotettuja puikkoja, jotka oli tehty Lännen punaisesta piippusavesta ja huolellisesti muovailtu koruiksi. Rintaan oli keltaisella maalilla hahmoteltu kalkkarokäärmeen kuva. Tämä oli olevinaan hänen heimonsa totem eli "vaakuna", vaikka kukaan ei tiennyt, mikä se heimo oli ja missä se asui. Heimomerkkinsä alapuolelle oli Onoa järeästi piirtänyt ojennetun käden siihen asentoon, joka ilmaisee varotusta; se oli siis ikäänkuin hänen vaakunakilpensä valiolauseena. Pää oli ajeltu, kuten soturin tavallisesti, jättäen vain ritarillisen nylkysuortuvan, mutta päällikkö ei ollut sotamaalauksessaan. Hänen kasvonpiirteensä olivat rohkeat ja kotkamaiset, ja vertausta tukivat hyvin hänen vakaat, tyynet, läpitunkevat silmänsä. Leuka oli täyteläinen ja pitkä, huulet tiukat ja lujat, hampaat lyhyet, mutta tasaiset ja terveet, hymy kohtelias ja tilaisuuden mukaan miellyttäväkin. Nylkysuortuvaan oli kiinnitetty yksinäinen kotkansulka, ja hänen wampum-vyönsä oli tavallista kallisarvoisempi; sen alle oli hän työntänyt puukkonsa ja tomahawkinsa. Jalassa oli hänellä yksinkertaiset hirvennahkaiset mokkasinit ja polveen asti ulottuvat säärykset. Lisävaruksina oli ruutisarvi ja luotikukkaro sekä pitkä amerikalainen rihlapyssy.
Maalle noustessaan Pietari — sillä siten häntä yleensä kohteliaasti valkoihoiset nimittivät — vakavasti tervehti seuruetta, yksinkertaisen vilpittömänä, mikäli ihmissilmä saattoi tunkeutua hänen salaisiin tunteisiinsa. Miehille hän tarjosi kätensä, vain vilkaisten molempiin naisiin.
"Sago, sago kaikki, vanhat ja nuoret!" sanoi hän syvällä kurkkuäänellä. "Ystävä tullut katsomaan teitä ja syömään wigwamissamme — kuka päällikkönä täällä?"
"Meillä ei ole täällä wigwamia eikä päällikköä", vastasi Le Bourdon, vaikka hän oli vähällä kavahtaa tarttumasta noin hirveän maineen leimaaman miehen käteen; "olemme halpaa kansaa, minä elätän itseäni hunajan keruulla, ja tämä mies on sotaväen muonakauppiaan apuri. Hän oli matkalla etelään, tapaamaan järven päähän sijotettua osastoa, ja minä olin menossa pohjoista kohti Mackinawiin, sieltä lähteäkseni uutisasutuksiin."
"Miksi veljelläni sellainen kiire?" kysyi Pietari sävyisästi.
"Väsynytkö hankkimaan hunajaa?"
"Ajat ovat levottomat, ja punaiset miehet ovat kaivaneet ylös kirveensä; valkonaama ei voi sanoa, milloin hänen wigwaminsa on turvassa."
"Missä veljeni wigwam?" tiedusti Pietari, varovasti silmäillen ympärilleen. "Täällä en näe."
"Tuolla ahoilla, Kalamazoon ylävarrella. Me läksimme sieltä viime viikolla ja olimme päässeet vastapäisellä rannalla olevaan majaan, kun joukko pottawattamie-heimon miehiä tuli järveltä ja hääti meidät tänne turvaan."