Pietari kääntyi hitaasti lähetyssaarnaajaan, kohottaen sormensa antamaan pontta sanoilleen.
"Niin sanoin teille", virkkoi hän. "Tiesin, siellä pottawattamie.
Osasin tuntea ne kaukaa."
"Me pelkäsimme heitä, kun seurueessamme on naisia", lisäsi mehiläispyytäjä, "ja ajattelimme heidän saattavan mieliä päänahkojamme".
"Se kyllä luultavaa; kaikki intiaanit rakastavat päänahkoja sodan aikana. Te amerikalaisia, ne brittiläisiä; ette voi kulkea samaa polkua ja olla ilman riitaa. Mutta ei nyt tarvis peljätä", lisäsi hän arvokkaasti. "Minä tunnen pottawattamiet — tunnen kaikki päälliköt. Kukaan ei vastusta Onoan kieltoa; minä puhun heille."
"Mutta hehän ovat brittiläisten puolella, ja sinut näen amerikalaisen sotilaan seurassa?"
"Ei, väliä, Onoa liikkuu missä haluaa. Väliin pottawattamien luona, väliin irokeesin. Kaikki chippewat tuntee Onoan, kaikki intiaanit aukaisee korvansa, kun hän puhuu. Minä menen virran yli pudistamaan kättä, muutoin pottawattamie pitää kummana."
Pietarin sävyssä ei ollut mitään kerskuvaa hänen ilmottaessaan koskemattomuutensa tai valtansa; hän viittasi siihen ihan luonnollisena seikkana kuin henkilö, joka on tottunut vallitsemaan. Lähetyssaarnaaja katsoi tarpeelliseksi lisätä muutamia selittäviä sanoja, kävellen mehiläispyytäjän kanssa sivummalle. Gershomia ei kukaan näyttänyt pitävän minkäänlaisen huomion arvoisena.
"Te voitte luottaa Pietariin", huomautti lähetyssaarnaaja, "sillä mitä hän lupaa, sen hän täyttää. Minä tunnen hänet hyvin ja olen täydellisesti uskonut itseni hänen haltuunsa. Ei hän päästä villejä tänne."
"Mutta eikö tämä samainen intiaani ole juuri se Nylky-Pietari, jolla on niin kamala maine koko rajaseudulla?" kysyi Le Bourdon.
"Sama mies, mutta älkää välittäkö nimistä — niistä ei ole mitään haittaa. Abrahamin, Isakin ja Jakobin jälkeläistä ei Kaitselmus ole suotta asettanut tänne erämaahan; koska hän on täällä, niin siitä on varmasti hyötyä."