"Talon vaajoittaminen vaatii viikon työn, ja mieleni tekee taaskin jonkun aikaa vielä hyöriä mehiläisten parissa."
"Menkää te vain niihin hommiin, Bourdon, ja jättäkäät minut linnottamaan ja varustelemaan oman ammattini mukaan."
"Lujittakaa sitte mieluummin Hunajalinna", esitti mehiläispyytäjä; "naisethan toki tarvitsevat parahinta suojaa. Helpompi onkin saartaa paalutuksella se maja, koska se on paljoa pienempi, ja vankempi se jo alkujaankin on turvapaikaksi."
Ja tämän muutoksen mukaan toteutettiin suunnitelma. Korpraali kaivoi neljä jalkaa syvän juoksuhaudan "linnan" ympärille, tepastellen peräti hyvillä mielin, sillä ensi kertaa ei hän ollut tällaisessa työssä, jossa hän katsoi kaikin puolin kunnostautuvansa retkikunnan sotilaallisena asiantuntijana. Gershomista hän sai toimekkaan apurin, joka uurasti sitäkin mieluummin, kun tiesi vaajoituksen lisäävän vaimonsa ja sisarensa turvallisuutta. Eikä pastori Amenkaan halveksunut kuokan ja lapion käyttöä; lähetyssaarnaaja oli tosin ehdottomasti vakuutettu siitä, että oikeaan alkuperäänsä tutustuminen piankin kesyttäisi kaikki villit ja saisi heidät innostuneina kääntymään takaisin vanhaan uskoonsa, mutta sitäennen oli heillä vielä ikävä halu kerätä päänahkoja. Hän ei uudessa toimessaan ollut yhtä kätevä kuin Waring, mutta hänellä oli innostuneen miehen kannattelemaa sitkeyttä, joka suuresti korvasi harjaannuksen puutetta.
Intiaaneista ei kumpainenkaan suvainnut koskea mihinkään työkaluun. Kyyhkynsiiven päivät kuluivatkin ahkerilla pyyntiretkillä, mutta Pietari vietti aikansa enimmäkseen mietiskelyssä ja yksinäisillä kävelyillä. Hunajalinnan varustelusta ei hän tuntunut olevan millänsäkään, joko tietäen voivansa kavalluksella tehdä mitättömiksi kaikki nuo varokeinot millä hetkellä hyvänsä tai luottaen siihen voimaan, joka oli keräytymässä lähiseudun ahoille. Välinpitämättömästi silmäili hän toisinaan linnottajien työtä, vieläpä kavaluudessaan kerran antoi hyödyllisen neuvonkin varustuksen lujittamiseksi. Tällainen kanta ei välttänyt mehiläispyytäjän huomiota, tehden hänet yhä vähemmin epäluuloiseksi salaperäistä villiä kohtaan.
Le Bourdon ei sallinut kaataa ainoatakaan puuta asuntonsa lähittyviltä. Korpraalin kaivaessa juoksuhautaa kumppaneinensa oli hän mennyt melkoisen matkan päähän hakkaamaan ja veistämään takkiaistammia paaluaitaa varten. Bodenia ilahdutti tässä työssä kaksikin seikkaa. Ensiksikin saattoi varustuksista jälkeenpäin olla hyötyä hänelle itselleen puolustuskeinoina sekä karhuja että intiaaneja vastaan, ja toisekseen toi Margery joka päivä ompeluksensa tai kudelmansa metsään ja istui puunrungoilla naurellen ja jutellen, kirveen heiluessa jäntevän miehen käsissä. Jonakuna kertana oli Pietarikin saapuvilla, osottaen tyttöä kohtaan kukkasien poiminnassa ja hänen muiden viattomien mielitekojensa palvelemisessa sellaista huomaavaisuutta, että siitä olisi ollut kunniaa korkeammankin sivistyksen hienostamalle seuramiehelle.
Mehiläispyytäjän raivatessa metsää ja Margeryn pujotellessa sukkavartaitaan tulevan talven varalle seisoskeli umpimielinen intiaani neljännestunnin ajan kerrallaan liikkumattomana kuin patsas, tähdäten katseensa tiukasti milloin toiseen, milloin toiseen. Tarkkasilmäinen sivullinen olisi kenties havainnut, että hänen tunteensa eivät tällöin olleet yksinomaan julmia ja kostonhimoisia, vaikka hänen kasvoillaan toisinaan välähtikin hirvittävä rajuus.
Korpraalin saadessa juoksuhautansa valmiiksi oli Le Bourdonkin suoriutunut paaluistaan, joita oli kaikkiaan sata; yhteisvoimin kuljettivat miehet ne vesirajaan, mistä ne laskettiin alas virtaa mäntylautalla, sillä suolaton vesi ei kannata takkiaistammen ominaispainoa. Kaikki tarpeet saatiin toimitetuksi työpaikalle juuri arkiviikon päättyessä, ja alkava sunnuntai vietettiin täydellisessä levossa, lähetyssaarnaajan pitäessä mieltä ylentävän hartaushetken. Maanantaina pani korpraali kaikki miehet pystyttämään ja kiinnittämään vaajoja, ja jo saman päivän iltana oli Hunajalinna saarrettu huipukkaalla puolustusmuurillaan. Paalut seisoivat pystyssä ja toisiinsa kytkettyinä, ja seuraavien päivien työksi jäi tuon sadan jalan mittaisen juoksuhaudan täyttäminen mullalla, joka oli survottava lujaan. Gershomin tavarain joukossa oli räikkä ja tinatorvi, jollaisilla amerikalaisissa maataloissa kutsutaan työväkeä vainioilta; edellinen annettiin nyt miehille, jotta he tarpeen tullen voisivat antaa hälytyksen ulkopuolelta, kun taasen torvi ripustettiin Hunajalinnan ovipieleen. Siten saattoivat seurueen molemmat ryhmät vaaran uhatessa toimittaa tiedon toiselle.
Ammattimiehenä vahvisti korpraali muiden lausuman käsityksen, että varustus oli tällaisenaan varsin tukeva; vettä hän päätti aina pitää pari kolme tynnyrillistä varastossa. Koko seurueen mieltä kevensi lisääntyneen turvallisuuden tunne, vaikka oli vielä yksi haitta olemassa. Oli nimittäin aina yllätyksen vaaraa siitä, että varsinainen varusväki oli yöllä erossa linnotuksen muista asukkaista; mutta siihenkin pulaan keksi korpraali pian keinon. Hän laittoi majan seinustalle matalan lavan, asettamalla siihen hirsiä, joiden yläpinta oli veistetty tasaiseksi. Sen yläpuolelle sommiteltiin miehenkorkuisten salkojen päihin kaarnakatos, ja tähän vajaan saatiin taljojen avulla mukavat vuoteet heinäkimpuista. Siinä alkoivat nyt miehet viettää yönsä.
Täten varustautuneina kykeni seurue kauvankin odottelemaan aseman selviämistä. Pietarin puheista tiedettiin, että lähitienoolla oli tulossa eri intiaaniheimojen päälliköitä neuvotteluun, mutta Pietari takasi ystävilleen täydellisen koskemattomuuden.