"En pidäkään kiirettä, Pietari; mutta työkauteni menee piakkoin umpeen, ja minun täytyy ehättää edelle rumista ilmoista, muutoin joutuu kaarnakanoottini lujille Huron-järvellä. Minullahan on oikea koti Pennsylvaniassa, Erie-järven tuolla puolen. Se on pitkä polku, ja minä en ole varma sen turvallisuudesta näinä häiriön aikoina. Kenties olisi minun kuitenkin parempi suunnata kulkuni piammiten Ohioon; siitä valtiosta saattaisin päästä kiertämään Erie-järven ja siten kulkea koko matkan maitse."
Mainitessaan luonnollisimman tolansa tahtoi mehiläispyytäjä kuitenkin vain kaiken varalta eksyttää intiaania, sillä hän oli sidottu seurueeseensa ja tiesi turhaksi yrittää niin vaivaloista maamatkaa naisten kanssa. Kyyhkynsiiven vastaväitteistä huolimatta piti hän yhäti silmällä Kalamazoota kulkutienänsä ja katsoi hyväksi säilyttää sen aikeen omana tietonaan.
"Se kenties on hyvä tie", vastasi päällikkö säveästi, ikäänkuin mitään viekkautta epäilemättä. "Kyllä kerkiää lähteä. Tänään pitää opettaa intiaaneille hunajan löytämistä. Se tekee hänestä hyvän ystävän, ja hän ehkä auttaa valkoihoisia veljiäni takaisin heidän maahansa. Parempi olisi ollut jokaiselle, jos kukaan ei olisi tullut tänne ollenkaan."
Kauniin saloseudun rauhallisuus vallitsi luonnossa, kun Hunajalinnasta tuntia myöhemmin läksi seurue mehiläispyyntiin. Päivä ei ollut milloinkaan helottanut kirkkaampana, ja tavallista runsaampina visertelivät ja liehuivat erilajiset linnut tammistoryhmissä. Joukkueeseen kuului Le Bourdon itse johtajana, Pietari, lähetyssaarnaaja ja korpraali; myöskin Margery tuli mukaan, koska hän ei ollut vielä nähnyt Bodenin osottavan erikoista taitoaan. Gershom ja hänen vaimonsa jäivät valmistamaan puolipäivällistä, kun taasen chippewa sonnustausi varuksiinsa ja läksi jälleen pyyntiretkelle. Mehiläispyytäjä suuntasi askeleensa pienelle ympyriäiselle ruohoaavikolle, jonne oli hänen asunnoltaan noin kolmen tunnin matka. Omituinen oli hankkeessa se seikka, että hän ei maininnut kellekään, minne oli menossa, ja että Pietari ei näyttänyt huolivan puolestaan kysyä sitä häneltä. Siitä huolimatta oli jokainen edellisen yön neuvottelussa ollut päällikkö kuljeksimassa perillä, kun seurue saapui paikalle. Pian kokoontuivat he kaikki ryhmäksi valkoihoisten ympärille. Tämä tuntui Le Bourdonista pelottavalta enteeltä, koska se osotti, että Hunajalinnan asukkaita pidettiin tarkoin silmällä. Mitä toivoa oli hiljaisesta paosta, kun sadat silmät siten tarkkailivat heidän liikkeitään?
Aavikko oli äskettäin palanut, joten sen koko pinta, oli peittynyt nuorella nurmella ja kukkasilla ikäänkuin hyvinhoidetun puiston ruohikko. Siten oli kenttä mitä mieluisin katsella ja mukava jalankulkijalle, kun heinikko ei missään ollut kyllin korkea ehkäisemään liikkeitä tai varjostamaan kukkasia, mikä oli vielä tärkeämpää Le Bourdonin nykyiselle hommalle. Tämän seikan tietäen olikin hän opastanut kumppaninsa tälle ihmeellisen kauniille näyttämölle, saadakseen mitä edullisimmin esittää taitoansa tienoon kokoontuneitten päälliköiden nähden. Mehiläispyytäjä oli ylpeä ammatistaan niinkuin kaikki taidollaan mainetta saaneet työskentelijät, ja hän asteli nyt aavikolla lujemmin askelin ja säihkyvämmin silmin kuin hänen tapanaan oli tavallisemmissa toimintapaikoissaan.
Viehättävä kenttä oli juuri sen verran epätasainen, että sen pinta sai miellyttävää vaihtelua, jota muutamat pikku pensaikot ja puuryhmät siellä täällä hajalleen siroteltuina lisäsivät. Saapuville tulleet intiaanit loivat myös mielenkiintoisuutta näyttämöön. Kaikki päälliköt olivat jalkasin, ja ani harvoilla oli muita aseita kuin veitsi ja tomahawki; rihlapyssyt oli piilotettu ikäänkuin tilaisuuden rauhallisen luonteen kunniaksi. Le Bourdon ei kuitenkaan nähnyt hyväksi luopua ainaisesta yllätyksiä vaanivasta valppaudestaan. Pian sai hän valituksi lähtökohdan ammattinäytteelleen, sillä hänen ei sopinut etääntyä kauvas metsästä, joka saarsi aukiota, koska tiesi hyönteisten asuntojen sijaitsevan sen puissa. Telineekseen oli hän valmistanut säleistä keveän kehyksen, jonka korpraali toi kentälle, ja sille hän asetteli eri kojeensa niin pian kuin oli päättänyt pysähdyspaikkansa.
Milloinkaan ei ole silmänkääntäjää tarkkailtu tiukemmin kuin nyt Le Bourdonia, hänen pystyttäessään telineensä ja levittäessään esille työkapineensa. Kaikki vakavat, tummat kasvot kääntyivät häneen, ja jokainen terävä, välkkyvä silmä tähysti hänen liikkeitään. Kun pantiin esille astia, jossa hunajakennon kappale oli, tunsivat likeisimmät päälliköt tämän esineen ja jupisivat ihailuansa, sillä heistä näytti siltä kuin olisi mehiläispyytäjä aikonut hankkia hunajaa hunajalla. Sitten oli lasi ihmetyksen aiheena, sillä läsnäolijoista eivät puoletkaan olleet ennen nähneet sellaista ainetta. Siten oli melkein jokainen mehiläispyytäjän käyttämä kapine kaikessa yksinkertaisuudessaan salaisen, mutta hillityn ihailun syynä.
Pian oli Le Bourdon valmis katsomaan mehiläistä käsiteltäväkseen. Hyönteisten suurella runsaudella oli kuitenkin tavallinen vaikutuksensa, ja hänen oli hiukan vaikea tavata mieleistään. Vihdoin joutui lasin peittoon ja vangiksi muuan jo puolet taakkaansa kerännyt pikku elävä. Se oli kummallinen ja selittämätön temppu intiaanien mielestä! Saattoivatko valkonaamat pakottaa mehiläisiä ilmaisemaan pesiensä kätköt, ja aikoiko tuo tunkeutuva rotu häätää kaikki hyönteiset metsistä ja anastaa niiden hunajan niinkuin he työnsivät intiaaneja pois tieltänsä ja valtasivat heidän maitansa? Kun vangittu mehiläinen oli pantu kennolle, Le Bourdonin lakki kaiken peittona, tuijottivat yksinkertaiset metsien ja aavikkojen lapset ikäänkuin odottaen mehiläispesän ilmestyvän esiin verhon alta, jahka tämä siirrettäisiin pois. Tovin kuluttua oli mehiläinen asettunut kennoon ja sekä lakki että pikari siirretty syrjään. Ensi kertaa esityksensä alkamisen jälkeen puhui nyt Le Bourdon, Pietariin kääntyen.
"Jos heimoton päällikkö katsoo tarkoin", hän sanoi, "niin hän pian näkee mehiläisen lähtevän lentoon. Se täyttää itsensä hunajalla, ja paikalla kun se on saanut taakkansa — kas, kas — se on nousemaisillaan — noin, nyt se on ilmassa — tuossa se nyt kiertelee telineen yläpuolella ikäänkuin tunteakseen paikan toisella kertaa — ja tuonne se nyt lähtee!"
Ja mehiläinen tosiaan ammahti tiehensä suoraan kuin vasama. Koko joukosta näkivät ainoastaan mehiläispyytäjä ja Margery hyönteisen tässä lennossaan. Useimmat olivat kadottaneet sen katseiltansa silloin kun se kierteli telineen yläpuolella, mutta muiltakin se tuntui huvenneen ilmaan samassa silmänräpäyksessä kuin se singahti sivulle. Le Bourdon oli tottunut seuraamaan hyönteisiänsä pitemmälle, ja nopsakatseinen Margery taasen sai tässä kohden avukseen jännittyneen halunsa olla menettämättä mitään, mitä toinen tahtoi hänelle näyttää. Pikku elävä lensi erästä metsänkärkeä kohti, joka oli runsaasti puolen penikulman päässä aavikon reunassa.