Mehiläispyytäjä: Kertomus Lännen saloilta

by James Fenimore Cooper

He erosivat intiaanin hymyillessä kohteliaan kylmäkiskoisesti, mutta vähääkään muuttumatta armottomissa aikomuksissaan lähetyssaarnaajaan nähden. Ainoastaan Boden ja Margery olivat hänen nykyisen suunnitelmansa mukaan jätettävät ulkopuolelle koston. Selittämätön hellämielisyys vallitsi häntä tytön suhteen, kun taasen taikausko ja tuntemattoman voiman pelko vaikuttivat hänen päätökseensä rakastajan säästämisestä, samalla kun villin rajuissa tunteissa oli kipinä inhimillistä sääliäkin. Täten johtui Pietari yrittämään nuoren parin pelastamista, käyttäen heidän vihkimistään jonkunlaisena salaperäisenä perusteena Margeryn hyväksi.

Lähetyssaarnaaja kiirehti ystäviensä perään niin joutuin kuin jaksoi kävellä. Äskeinen vaara ja luonnon herttaisuus saivat Bodenin ja Margeryn tällä rauhallisella ehtoopäiväkävelyllään puhumaan tunteistansa selvemmin kuin milloinkaan ennen ja täydellisesti ymmärtämään toisensa. Kunnon saarnamiehen epäröimistä omituisessa tehtävässään vähensi suuresti se havainto, että molemmat nuoret olivat väleissään kehittyneet näin pitkälle. Hän esitti pysähdyttäväksi, seurue etsi itselleen mukavat istuimet, ja vähitellen pääsi arvoisa pastori käsiksi asiaan, jonka oli Pietarilta saanut toimitettavakseen. Tällaisissa olosuhteissa alistuivat rakastavaiset empimättä esitykseen. Pietarin vaikuttimesta oli paljon puhetta, mutta kukaan ei kyennyt sitä oivaltamaan. Bodenilla oli kuitenkin oma yksityinen mielipiteensä, joka osuikin hyvin lähelle totuutta. Hän arveli, että salaperäinen päällikkö oli mieltynyt Margeryyn ja halusi mahdollisimman suuressa määrin pelastaa häneltä intiaaniwigwamin tulevaisuuden, sillä avioliittoa pidetään hyvin pyhänä intiaanienkin keskuudessa, vaikka se ei tosin aina tehoa soturien väkivaltaisuutta vastaan.

Margeryn teki mieli lykätä toimitusta ainakin siksi kunnes hänen veljensä ja kälynsä olisivat saapuvilla. Mutta tähän ei Le Bourdonilla ollut halua. Hän oli ollut huomaavinaan, että Gershom vastusti aikaista avioliittoa, luultavimmin syystä että hän arveli saavansa olla varmempi mehiläispyytäjän tärkeästä avusta uutisasutuksiin pyrkimisessä niin kauvan kuin hänen kiintymyksensä sisareen sai hänet likeisesti liittymään veljeenkin. Niinpä lopultakin lausuttiin avioliitollinen siunaus heti paikalla, luonnon suurella alttarilla. Le Bourdon ja hänen viehkeä morsiamensa asettuivat sen eteen tilaisuuden juhlallisuuteen sopivin tuntein. Kelpo lähetyssaarnaaja seisoi takkiaistammen siimeksessä keskellä puistomaista aukiota, jolla vehmas nurmikko hymyili kaunein kukkasin. Kun seurue polvistui rukoukseen, arvoisa korpraalikin kyyneliin liikutettuna, olivat puitten oksat kunniakatoksena, jonka yläpuolella lisäksi kaartui taivaan mittaamaton siniholvi, Tällä tavoin viettivät häitänsä mehiläispyytäjä ja Margery Waring suuremmoisilla tammistoahoilla. Yksikään goottilainen rakennus komeine kuorokäytävineen ja jyhkeine pilareineen ei olisi ollut puoleksikaan niin sovelias sellaisen pariskunnan liittoon.

10. LUKU.

Heimottoman tappio.

Sillävälin kun Pietari oli joutunut epäilyksiin asiasta, jossa hän oli tähän asti seissyt lujana kuin kallio, olivat intiaanien joukossa monet muut alkaneet tuntea suosiollisuutta mehiläispyytäjää kohtaan hänen salaperäisten taitojensa ja herttaisen anteliaisuutensa tähden; mutta sitävastoin oli muuan näkijä erityisen vastenmielisesti havainnut tämän käänteen. Tätä miestä voitiin tuskin sanoa päälliköksi, vaikka hänellä oli ilkeätä vaikutusvaltaa, joka usein kohdistui heikentämään varsinaisten päällikköjen toimintaa. Hänellä oli merkitsevänä lisänimenään "Kärppä", koska hänen oletettiin jollain tavoin muistuttavan tuota pientä rosvoilevaa ja luihua nelijalkaista. Hän oli luonteeltaan halpamainen ja näöltään vastenmielinen, ja hänen likaiset tapansa saivat hänet vielä huonompaan suosioon muiden silmissä kuin hän olisi muutoin ollut. Lisäksi oli hän erityisesti perso väkijuomille ja saattoi päihtyneenä makailla päiväkausia, milloin hänen heimonsa vain sai viljemmälti tulivettä haltuunsa. Maineettomana soturina, niin penseänä pyyntimiehenä, että hänen perheensä täytyi usein kerjätä ruokaa naapureilta, rumana ulkomuodoltaan ja juoppona oli Kärpällä kuitenkin melkoisesti vaikutusvaltaa noin monien urheitten, viisaiden ja kaikinpuolin kunnostautuneitten päälliköiden keskuudessa. Tämä saattaa näyttää kummalliselta, mutta se johtui kokonaan hänen kielestään.

Ungque eli Kärppä oli peräti kaunopuheinen mies; hänellä oli erinomainen taito vedota ihmisten intohimoihin. Valehteleva ja liukas kieli on suuressa joukossa merkillisenä mahtina, helposti saaden väärän esiintymään oikeana melkein missä kohdassa hyvänsä. Tätä lahjaansa käytteli Kärppä aina tilanteissa, joissa arveli parhaiten pääsevänsä vastustamaan vihaamiansa. Jälkimäisiin kuului Pietari, jonka saavuttama arvovalta hänen omassa heimossaan oli herättänyt Kärpässä suurta kateutta ja levottomuutta. Hän oli lujasti ponnistellut sitä vastaan, vieläpä rohjennut puhua valkoihoisten hyväksi ja näiden tuhoamista estääkseen, yksinomaan saadakseen tehdyksi kiusaa tuolle salaperäiselle muukalaiselle. Se oli kuitenkin ollut turhaa; vuolle juoksi toiseen suuntaan, ja Pietarin tulinen kaunopuheisuus oli ollut hänellekin liian voimakas. Nyt oli hän kummakseen havainnut Pietarin käytöksessä ilmeisesti muuttunutta sävyä ja saapui päälliköiden lopulliseen neuvotteluun hyvin epäluuloisena, järkähtämättömästi päättäen panna kaikkensa heimottoman päällikön vastustamiseen, jos tämä esittäisi mitään muutoksia alkuperäiseen suunnitelmaan.

Kokouksen alussa ilmeni selviä merkkejä erilaisista mielipiteistä ja kiihdyttävistä epäilyksistä päälliköiden kesken, vaikka vähään aikaan ei lausuttu mitään kiistan tai väittelyn tapaista. Pietarin johtelu oli yhä voimassa, eikä hän lyönyt laimin mitään tavallisia keinojaan vaikutusvaltansa lujittamiseksi. Kenties hän ponnisteli sitä lujemmin, kun oli joutunut asemaan, jossa hänen oli pakko peruuttaa paljon sellaista, mitä oli aikaisemmin tehnyt.

Kokouspaikaksi oli valittu kaunis aho ruohoaavikon reunalta; ainoastaan päälliköt muodostivat piirin, jonka ulkopuolella "nuoret miehet" liikkuivat hiljaisina ryhminä, kuunnellakseen neuvottelua ja hyötyäkseen vanhempien viisaudesta, jos mieli teki. Piipullinen poltettiin ja kaikki tavalliset menot otettiin huomioon, ennen kuin Karhunliha nousi pitämään jonkunlaisen avauspuheen. Hänen lyhyen tervehdyksensä jälkeen tupakoittiin taasen ja odotettiin Pietarin nyt nousevan puhujaksi. Mutta hän istui yhä mietteissään, jonkavuoksi pari muuta päällikköä lausui mielipiteitään intiaanien suuresta ja nyt voitolliseksi kääntyneestä taistelusta yankee-kansaa vastaan, antaakseen suurelle johtajalle aikaa ajatustensa järjestämiseen. Muuan Tammenoksaksi nimitetty päällikkö, joka ehdottomasti oli enemmän soturi kuin puhuja, osasi sekä omasta että muiden mielestä tehdä hyvinkin onnistuneita vastaväitteitä yksinkertaisen pastorin edellisenä yönä lausumiin vakuutuksiin ja sai osakseen mielihyvän sorinaa, joka oli hänelle aivan uutta. Syntyi taas pitkällinen, mietiskelevä äänettömyys, jonka aikana rauhanpiippu kiersi moneen kertaan. Vasta noin puolen tunnin kuluttua edellisen puhujan istuutumisesta nousi Pietari seisaalle. Pitkänä väliaikana oli odotus päässyt jännittymään ja uteliaisuus yltymään. Mikään muu kuin hyvin suuri tapaus ei voinut aiheuttaa tätä syvällistä aprikoimista ja alottamisen vastahakoisuutta. Kun salaperäinen päällikkö ja monien päänahkain mies siis kohosi puhumaan, oli koko kuulijakunta pelkkänä korvana. Vielä noustuaankin seisoi Heimoton tuokion äänettömänä katsellen ympärilleen ikäänkuin olisi hänen tarvinnut hieman hillitä ajatustensa kuohuntaa, ennen kuin uskalsi luovuttaa niitä kielensä välitettäviksi.

Hän alotti kauniisti kuvailemalla kansansa loistokasta entisyyttä ja Suuren Hengen huolenpitoa punaihoisesta rodusta. Yhtyen Tammenoksan huomautuksiin valkoihoisten uskonnollisten väitteiden pätemättömyydestä hän siirtyi taitavasti puhumaan tietäjämiesten suurista ansioista kaikkien kansojen ja eritoten punanahkain kesken. Hän oli valmis myöntämään, että erivärisilläkin suurilla tietäjillä oli paljon yhteistä, mikä saattoi olla ainoastaan Manitousta itsestään lähtöisin.