"Niin, se on parasta", vahvisti suuri päällikkö yksinkertaisesti. "Minua ei miellytä kuulla toisen päällikön sanovan: ei, kun minä sanon: kyllä. Tuo Tammenoksa on hyvin hupsu intiaani, jos hän laskee jalkansa minun polulleni."
"Se on selvä seikka, Pietari", myönsi Le Bourdon, huolettomasti korjaillessaan muutamia työkapineitaan. "Minä muuten kuulun olevan sinulle suuressa kiitollisuudenvelassa. Minulle on ilmotettu, että olen sinun neuvostasi saanut squaw'n wigwamiini melkoista aikaisemmin kuin olisi muuten tapahtunut. Margery on nyt vaimoni, kuten tietänet, ja minä kiitän sinua sydämeni pohjasta avustasi."
Silloin tarttui Pietari mehiläispyytäjää käteen ja purki hänelle koko sielunsa, salaiset toiveensa ja pelkonsa. Hän puhui intiaanimurretta, jota tiesi mehiläispyytäjän ymmärtävän, saadakseen selityksensä sujumaan vapaammin. Hän kertoi suuresta suunnitelmastaan ja kansansa kärsimistä vääryyksistä, äskeisestä verisestä vehkeilystään ja niistä epäilyistä, mitä hän oli nyt äkkiä saanut seurueen tuhoamisesta.
"Haluan saada valkoihoiset häviämään", ilmotti hän häikäilemättömän suoraan mehiläispyytäjälle, joka kuunteli yhä enemmän kauhistuen sitä asemaa, mihin seurue oli joutunut. "Näin on tehtävä, taikka valkoihoiset syöksevät tuhoon intiaanikansan. Ei ole muuta mahdollisuutta. Toisen tai toisen kansan täytyy hävitä. Minä olen punainen mies; sydämeni sanoo minulle, että valkonaamain pitäisi kuolla. He ovat vierailla metsästysmailla, eivätkä punanahkaiset. He ovat väärässä, me olemme oikeassa. Mutta, Bourdon, minulla on ystäviä valkonaamain joukossa, eikä ole luonnollista ottaa ystäviensä päänahkaa. Minä en ymmärrä uskontoa, joka käskee meidän rakastaa vihollisiamme ja tehdä hyvää niille, jotka vahingoittavat meitä — se on kummallinen uskonto. Olen intiaani enkä tiedä mitä ajatella. En usko kenenkään tekevän niin, kunnes näen sen. Mutta minä ymmärrän, että meidän pitää rakastaa ystäviämme. Sinun squaw'si on minun tyttäreni. Minä olen puhutellut häntä tyttäreksi — hän tietää sen, ja kieleni ei ole kaksihaarainen kuin käärmeen. Mitä se sanoo, sitä tarkotan. Aioin ottaa päänahan nuorelta squaw'ltasi; nyt en sitä aio, minun käteni ei häntä koskaan vahingoita. Viisauteni ilmottaa hänelle, miten hänen on pelastuttava niiden punaisten miesten käsistä, jotka tavottavat hänen päänahkaansa. Ei myöskään sinua minun käteni nyt vahingoita, kun olet hänen miehensä ja suuri mehiläisten tietäjä. Avaa korvasi, sillä minulla on suuri totuus kerrottavana."
Ja hän kuvaili mehiläispyytäjälle edellisen illan kokouksen kulun, oman tappionsa juuri niiden suunnitelmien kumoamisessa, joita hän oli niin innokkaasti ajanut Hunajalinnan salakavalana vihollisena. Taitavasti karttoi hän kuitenkin jättämästä mehiläispyytäjän mieleen sitä vaikutusta, että hän kykeni peruuttamaan osan työstänsä ja samalla itse säilyttämään asemansa ainoastaan uhraamalla osan seurueesta kansalaistensa verenhimoisuudelle. Milloinkaan koko seikkailurikkaan ja uskaliaan elämänsä aikana ei Le Bourdon ollut niin elävästi tajunnut vaaraansa ja ollut murtumaisillaan sen täpäryyteen; mutta salaperäinen päällikkö vakuutti niin vilpittömästi ja varmasti tietävänsä pelastuksen keinon, että toinen samalla sai tukea hänen paljastuksestaan.
Jättäen mehiläispyytäjän miettimään asemaansa ja tekemään sen johdosta valmistuksiaan nousi salaperäinen päällikkö nyt tyynesti jalkeille ja käveli pieneen lehtoon, johon lähetyssaarnaaja ja korpraali olivat heittäytyneet ruohikolle, keskustellen intiaanien odottamattoman runsaasta esiintymisestä paikkakunnalla. Pietari johti puheen säveästi kelpo pastorin käännytyspuuhiin ja kertoi parin päällikön haluavan kuulla vielä lisää hänen ihmeellisistä mielipiteistään. Nämä olivat parhaillaan tavattavissa, ja hengenmies suostuikin arvelematta puhuttelemaan heitä heti. Epäröivä korpraali ei kehdannut vastustaa pastorin kutsua, vaan läksi saattajaksi, kun päällikkö nopeasti suuntasi askeleensa sitä notkolähdettä kohti, jonka luona ensimäinen neuvottelu oli pidetty. Paikka oli noin kahden penikulman päässä paalutuksesta ja aivan näkymättömissä, kuten myöskin äänen kuulumattomissa. Heidän astellessaan rinnatusten suuren johtomiehen takana lausui korpraali kumppanilleen kuitenkin vastenmielisyytensä koko liikkeestä.
"Meidän pitäisi tällaisina aikoina pysytellä varustuksemme luona, pastori Amen", virkkoi hyväätarkottava soturi. "Varustus on varustus, ja intiaanit harvoin pystyvät tekemään suurtakaan vauriota tuonlaatuiselle vankasti rakennetulle ja rohkeasti puolustetulle paikalle. Heiltä puuttuu tykistöä, ja ilman sitä eivät heidän hyökkäyksensä koskaan ole kovinkaan pelottavia."
"Miksi puhutte sotaisista keinoista, korpraali, kun olemme ystävien keskellä? Eikö Pietari ole tuttu ja taattu liittolaisemme, jonka kanssa te ja minä olemme matkustaneet kauvas, ja emmekö tiedä, että meillä on ystäviä noiden päälliköiden joukossa, joiden luokse olemme lähdössä? Herra on johdattanut minut näihin etäisiin erämaihin viemään sanaansa ja julistamaan nimeänsä, ja aivan arvoton ja hyödytön palvelija olisin, jos epäröitsisin lähestyä niitä, joita minut on valittu opettamaan. Ei, ei, älkää peljätkö mitään. Seuraattehan miestä, joka on Jumalan johtama ja Hänen viisaitten aivoitustensa suojelema."
Korpraalia hävetti vastustaa noin luottavaista intomielisyyttä, ja hän mukautui välttämättömyyteen. Yhdessä seurasivat molemmat johtajaansa, joka oikealle tai vasemmalle kääntymättä pian vei heidät pois varustuksen näkösältä. Noin puolitiessä sivuutti heidän tolansa pikku tiheikön, ja sen suojassa näki lähetyssaarnaaja kummasuksekseen Kyyhkynsiiven, nähtävästi taas valmistautuneena pyyntiretkelle. Tähän aikaan päivästä oli nuorella soturilla tapana nukkua, mutta siinä hän nyt kuitenkin oli välinpitämättömästi katselemassa seuruetta. Hänen sävystään ei kukaan voinut aavistaa, että hän tiesi mitään pahaa olevan tekeillä. Huomattuaan, että mehiläispyytäjä ei ollut Pietarin saattolaisena, kääntyi chippewa kylmäkiskoisesti pois ja alkoi tarkastaa rihlapyssynsä piitä. Korpraali havaitsi hänen huolettomuutensa, ja se lisäsi hänen luottamustansa.