Verityö.
Notkossa näkyi hajallaan melkoisen paljon villejä. Muutamat seisoivat tai istuivat ryhminä, haastellen vakavasti keskenään, mutta useimmat makasivat pitkin pituuttaan ruohikolla siinä veltossa levossa, joka on intiaanisoturille kovin mieluinen. Pietarin saapuminen muutti kuitenkin koko näyttämön. Jokainen kavahti jalkeille, ja läheisistä metsiköistä parveili lisää väkeä, kunnes kaksi- tai kolmesataa punanahkaista oli kerääntynyt piiriksi valkoihoisten ympärille.
"Tuossa", sanoi Pietari tuimasti, luoden ynseän silmäyksen etenkin Tammenoksaan ja Ungqueen, "tuossa on teille vankeja. Menetelkää heidän suhteensa miten mielitte. Mitä niihin tulee, jotka ovat rohjenneet epäillä uskollisuuttani, niin tunnustakoot he olevansa valehtelijoita!"
Tämä ei ollut kovinkaan leppeä tervehdys, mutta villit ovat tottuneet suoraan puheeseen. Tammenoksa näytti hiukan levottomalta, ja Ungquen kasvot ilmaisivat pahastusta, mutta jälkimäinen oli liian taitava näyttelijä, salliakseen vehkeilevän sielunsa salaisuuksien suurestikaan kuvastua muiden tarkkailtaviksi. Mitä koko väkijoukkoon yleensä tulee, näkyi maalatuilla punertavilla kasvoilla hurjan ilon leimahduksia. Kuului hyväksyvää sorinaa, ja Variksensulka puhutteli joukkoa, tämän saartaessa noin katalan juonen avuttomia ja vasta puolittain säikähtyneitä uhreja.
"Veljeni ja nuoret mieheni voivat nyt nähdä", haastoi pottawattamie, "että heimottomalla päälliköllä on intiaanin sydän. Jotkut päällikkömme ovat ajatelleet, että hän oli oleskellut liian paljon muukalaisten parissa, unohtanut isiemme muistot ja käynyt kuuntelemaan tietäjäpapin laulua. Näin ei ole asia. Pietari tuntee polun, jota hän kulkee. Hän tietää olevansa punanahkainen ja pitää yankee-kansaa vihollisinansa. Hän on ottanut liian paljon päänahkoja, että niitä voisi lukea. Hän on valmis ottamaan lisää. Tässä hän antaa meille kaksi. Näistä vangeista valmistuttuamme hän tuo meille uusia. Hän toimittaa meille niitä, kunnes valkonaamoja on yhtä vähän kuin hirviä heidän omilla raivuupaikoillaan. Sellainen on Manitoun tahto."
Lähetyssaarnaaja ymmärsi kaiken puhutun, ja muuttunut asema tyrmistytti häntä. Ensi kertaa käsitti hän olevansa vaarassa. Niin suuresti oli tämä harras ja hyväntahtoinen kirkkonsa palvelija tottunut antautumaan Kaitselmuksen huomaan, että omakohtaisten kärsimysten pelko harvoin vaikutti hänen toimiinsa, vaikka hän olikin aina valmis myöntämään, että taivaan tutkimattomat tiet saattoivat sallia tapauksia, joiden oikeutusta ihmisjärjen oli mahdoton käsittää. Toisin oli korpraalin laita. Hän oli perehtynyt punaihoisten taisteluihin ja enimmin tutustunut heidän pahimpiin puoliinsa, joten hän aina epäili petosta kuten nytkin Pietarin seuraan antautuessaan. Hän kävi heti varovaiseksi ja älysi puolestakin ymmärtämästänsä, että hän ja lähetyssaarnaaja olivat joutuneet uhkaavien vihollisten saarrokseen.
"Olemme osuneet jonkunlaiseen väijytykseen, pastori Amen", huudahti korpraali aseitansa kalistellen, tarkastaessaan, että ne olivat kunnossa, "ja nyt ovat hyvät neuvot kalliit. Jos meitä olisi neljä, niin voisimme muodostaa neliön; mutta näin kahteen mieheen on meidän paras seistä selitysten ja toisen pitää silmällä oikeata sivustaa, samalla kun hän luonnollisesti tähystelee koko rintamaa, ja sillävälin toinen ottaa huolekseen vasemman sivustan ja tarkkailee samalla taakse. Asettakaa selkänne tiukasti minun selkääni vasten ja ottakaa tähystyksestä osallenne vasen sivusta. Tiukempaan, tiukempaan, pastori hyvä; meidän on seistävä tanakkoina kuin juurtuneet puut, voidaksemme vähänkään kunnollisesti puolustautua." Hämmennyksissään antoi lähetyssaarnaaja korpraalin omaksua tuon puolustusaseman, vaikka hän tajusi sen hyödyttömyyden näissä oloissa. Korpraalin rivakka sävy ja hänen aseittensa kalina pani piirin peräytymään muutamia askeleita, joten vangit saivat hiukan liikkumatilaa ja hengähdysaikaa. Tämä pikku muutos näytti jonkunlaiselta menestykseltä ja rohkaisi suuresti korpraalia. Alkoipa hän ajatella mahdolliseksi peräytymistäkin, joka olisi yhtä kunniallinen kuin mikään voitto.
"Vakaasti nyt — pitäkää hartia hartiaa pastori vasten, ja ottakaa vaari sivustastanne. Liikkeemme täytyy tapahtua vasemman sivustamme kautta, ja kaikki riippuu sen pysyttämisestä selvänä. Minun täytyy antaa teille painettini, sillä te olette ihan vailla asetta, joten taustani jää aivan turvattomaksi."
"Älkää ollenkaan ajatelko aseitanne, veli Flint", virkkoi lähetyssaarnaaja hiljaisesti; "ne olisivat joka tapauksessa hyödyttömiä minun käsissäni, ja vaikka me olisimme musketeista tehtyjä, eivät ne auttaisi tällaista ylivoimaa vastaan. Minun puolustuskeinojeni täytyy tulla ylhäältä; panssarinani on usko ja ainoana aseenani rukous. En epäröitse käyttää jälkimäistä tässä tilaisuudessa kuten aina muulloinkin."
Säveästi pyysi hän sitte uteliaina tuijottelevia kuolemansa tavottajia yhtymään kansansa Suuren Hengen puhutteluun. Tottuneena saarnaamaan ja rukoilemaan intiaanien keskuudessa heidän omalla kielellään vetosi arvoisa pastori nyt voimallisesti heidän parempiin tunteisiinsa, anoessaan jumalallisen Kaitselmuksen suojelusta itselleen ja vankitoverilleen. Samalla pyysi hän armoa ja siunausta kaikille vihollisilleen, onnistuneesti esittäen kristinopin jalointa periaatetta. Ensi kertaa elämässään tunsi nyt Pietari tuollaisten lauselmien siveellisen kauneuden vaikutusta sielussaan. Hänen mielenkiintonsa heräsi, ja sen sijaan että olisi kylmäkiskoisesti jättänyt vangit surmaajien käsiin, jäi hän piiriin mitä huomaavaisimmin kuuntelemaan pappia, kun näki tämän toteuttavan vaatimuksia, joita oli vastikään pitänyt mahdottomina.