Muut intiaanit eivät tunteneet kovinkaan syvällistä vaikutusta omituisesta näytelmästä, mutta olivat taipuvaisia antamaan lähetyssaarnaajan lopettaa vetoamisensa — toiset ihmetellen, toiset epäillen ja kaikkikin jossain määrin ymmällä, mitä kohtauksesta ajattelisivat. Siinä seisoi korpraali selkä kumppaninsa selkää vasten, musketti valmiina laukeamaan ja katsanto tuiman jännittyneenä, sillävälin kun kuvan toisella puolella lähetyssaarnaaja ojennetuin käsivarsin korotti äänensä puhuttelemaan näkymätöntä olentoa. Merkillisen kohtauksen jatkuessa kävi korpraali kiihtyneeksi, ja ennen pitkää kuului välipäiksi hänenkin äänensä, joka antoi neuvoja ja rohkaisua hengenmiehen lauseitten lomassa.
"Antakaa tulla, pastori Amen", rohkaisi soturi. "Laukaiskaa uudestaan — te teette ihmeitä, ja niiden rintama horjuu! Vielä tuollainen purkaus, ja sitte me vuorostamme siirrymme eteenpäin — tarkatkaa nyt! — valmistautukaa marssimaan vasemman sivustan kautta niin pian kuin syntyy kunnollinen aukko!"
Sitä kunnollista aukkoa ei kuitenkaan koskaan tullut. Vaikka villit olivat kummastuksissaan, eivät he suinkaan olleet säikähtyneitä eivätkä vähääkään ajatelleet vankiensa säästämistä. Päin vastoin oli nyt ylipäällikkönä toimiva Karhunliha aivan levollinen ja kuunteli lähetyssaarnaajan puhetta vain odottaen jotakin heikkoutta ilmeneväksi siinä. Mutta korpraalin kiihtymys tuotti pian käänteen. Hänen yrittäessään "vasenta sivustaliikettä" murtui hänen puolustusasentonsa, ja kun hän ei saanut mitään apua yhäti hartaaseen rukoukseen vaipuneelta pastorilta, huomasi hän äkkiä olevansa piiritetty ja riisuttu aseista. Siitä silmänräpäyksestä alkaen muutti korpraali menettelytapaansa. Niin kauvan kuin hän oli ollut aseissa ja verrattain vapaana, oli hän ajatellut vain vastarintaa; nyt hän alistui kohtaloonsa ja keräsi kaiken päättäväisyytensä, kestääkseen vankeutensa vaiheet sellaisella tavalla, että siitä ei koituisi mitään häpeää hänen rykmentilleen. Kolmatta kertaa oli korpraali Flint nyt intiaanien vankina, ja hän tiesi pidättäjiensä luonteen. Hänen aavistuksensa eivät olleet suinkaan mieluisia, mutta hän tahtoi miehekkään urheasti kohdata sen, mitä ei voitu auttaa.
Kaiken aikaa oli pastori Amen pitkittänyt rukoustansa niin hartaasti, että hän ei tiennyt mitään korpraalin neuvoista ja ympärillään tapahtuneesta pikku rynnistyksestä. Keskeyttämättömästi sai hän omalla tavallaan lopettaa sielunsa vahvistamisen ja istuutui sitte rauhallisesti pölkylle, jolle voittajat olivat aikaisemmin asettaneet korpraalin.
Aika oli tullut päälliköiden ryhtyä toteuttamaan aikeitansa. Tarkkaavaisena oli Pietari kuunnellut ylevää puhetta ja katsoi nyt tarpeelliseksi tehdä muutamia huomautuksia, jotka hänen luullakseen saattoivat herättää johtavissa päälliköissä samaa harrastusta kuin hänkin oli tullut tuntemaan.
"Veli tietäjämies", virkkoi salaperäinen päällikkö, vetäytyen lähemmäksi lähetyssaarnaajaa Karhunlihan, Variksensulan ja parin muun saattamana, "sinä olet haastellut valkonaamain Suurelle Hengelle. Me olemme kuulleet sanasi ja pidämme niitä hyvinä. Ne ovat hyviä sanoja miehelle, joka on lähtemäisillään tuntemattomiin maihin johtavalle polulle. Sinne on meidän kaikkien mentävä aikanaan, ja vähän on väliä, milloin se tapahtuu, vaikka me emme luullakseni kaikki kulje ihan samaa polkua ja samaan paikkaan. Veli, sinä saat pian tietää, miten Manitou on järjestänyt kaikki tulevaiset olot. Sinä ja ystäväsi, tämä kansansa soturi, kuljette sen pitkän polun yhdessä. On mukavaa veljelleni, että hänellä on metsästäjä mukanaan; taival on pitkä, ja hänen tulee nälkä ennen kuin pääsee perille. Tämä soturi osaa käyttää muskettia, ja me hautaamme hänen aseensa hänen kanssaan. Mutta ennen kuin lähdet tälle matkalle, jolta yksikään ei koskaan palaja, tahdomme vielä kuulla sinun puhuvan siitä, minkätähden mielestäsi olisi väärin meidän toimittaa sinua sille pimeälle polulle. Minkätähden ei se olisi Suuren Hengen tahto, kun meillä kahdella erivärisellä rodulla tulee liian ahdas näillä metsästysmailla?"
Siten sai heimoton päällikkö toimitetuksi lähetyssaarnaajalle viimeisen tilaisuuden puhua henkensä säästämisen puolesta, sillä kerran peräydyttyään suunnitelmastaan kaikkien valkoihoisten tuhoamiseksi oli hän tullut yhä taipuvaisemmaksi myöntämään valkoihoisten käsityksissä olevan oikeata ja ajattelun arvoista, joten heitä ei sopinut kaikkia kohdella armottoman sodankäynnin kannalta. Toivottomasta asemastaan huolimatta lämpeni kunnon pastori kaunopuheisesti selittämään kristinopin suuria totuuksia, ja yhä enemmän varmistui Pietari siitä, että hänen oli ryhdyttävä vakavasti tutustumaan niihin, sillä hänen mietiskelevässä luonteessaan oli totuudenhaku vaikuttavana piirteenä. Mutta hän näki hyvin, että enemmistö lopultakin oli hengenmiehen säästämistä vastaan.
Johtavien päällikköjen astuessa sivulle lyhyeen neuvotteluun ei hän yhtynyt joukkoon, ikäänkuin olisi hänen mielestään asia ollut selvä. Pari päällikköä lausui kyllä epäilyksiä tietäjäpapin surmaamisesta, mutta muut olivat entisellä kannalla. Ungque sai toimekseen ilmottaa neuvottelun tuloksen vangeille. Muuan poikkeus kuitenkin päätettiin lähetyssaarnaajan hyväksi. Hänen ylevästä esiintymisestään oli nimittäin seurauksena, että hänet oli yhteisen sopimuksen mukaan vietävä vähän matkan päähän tiheikköön ja siellä kiduttamatta surmattava. Erityiseksi kunnioituksen osotukseksi sovittiin myös, että häneltä ei nyljettäisi päänahkaa.
Mielissään astui Kärppä lähetyssaarnaajan eteen.
"Nyt on aika valkonaamain tietäjäpapin lähteä tapaamaan kansansa henkiä, jotka ovat menneet hänen edellään", huomautti hän hiukan ivallisesti.