Intiaanien sodankäynti on aina salakähmäistä. Harvoin rohkenevat Amerikan alkuperäiset asukkaat ryhtyä avoimeen rynnäkköön mitään varustettua paikkaa vastaan, olkoon se miten pieni ja heikko tahansa. Karhunliha kokosi johtavat päälliköt, ja melkoisen tovin neuvoteltuaan he päättivät yrittää apukeinonaan tulta. Ainoana elon merkkinä oli majassa Kennon toisinaan kajahteleva kiivas haukunta; kaikki oli näköjään tiukasti teljettyä, ja oli mahdoton sanoa, milloin tai mistä saattoi singahtaa luoti varomattoman pään menoksi. Tammenoksa parin muun urhon kannattamana otti kuitenkin sytyttääkseen rakennukset tuleen. Tämä tapahtui lähestymällä keittiötä, livahtaen puulta puulle niin joutuisasti ja säännöttömästi, että tähtäyksen täytyi hämmentyä. Tällä tavoin saapuivat he turvallisesti keittiön hirsikatoksen suojaan. Siellä paloi tulikin, sillä päivällisruoka oli vähää aikaisemmin pantu kiehumaan. Intiaanit varustausivat nuolilla ja lastuilla, ja pian alkoivat he lennätellä roihuavia ammuksiansa majan katolle. Nuoli toisensa jälkeen osui maaliin, ja ennen pitkää loimusi katto ilmi tulessa.
Riemukas kiljunta nousi kaikkialta ahoilta. Puu oli kuivaa ja hyvin vireästi palavaa. Kävi tuuli, ja puolessa tunnissa leimusivat liekit Hunajalinnan joka kohdasta. Kenno alkoi ulista yhä surkeammin. Vieläkään ei mitään ihmisolentoa näyttäytynyt. Katto sortui, ja villit heristivät korviaan kuullakseen uhriensa kiljahdukset. Pian loikkasi hirveästi valittava koira puolipalaneena kattonsa menettäneen seinän reunalle ja siitä alas paaluaidan sisäpuolelle. Luoti lopetti sen vaivat samassa kun se putosi maahan. Karhunliha antoi nyt merkin, ja tehtiin yleinen hyökkäys. Mikään pyssy ei heitä vastustanut, ja satakunta oli seuraavassa hetkessä paalutuksen ääressä. Kaikkien ihmeeksi havaittiin portti vain kiinni vedetyksi, vaan ei teljetyksi. Rynnäten sisälle löivät villit majan oven auki ja katselivat sisäpuolella roihuavaan ahjoon. Joukko ehti juuri parahiksi, nähdäkseen vielä Le Bourdonin järeätekoisten huonekalujen ja yksinkertaisten varastojen jäännöksiä tulessa, mutta ihmisruumista ei missään havaittu. Hankittiin seipäitä ja kiskottiin hajalle kekäleetkin, mutta etsiminen oli turhaa. Ilmeisesti ei yksikään valkoihoinen ollut menettänyt henkeänsä majassa. Silloin valkeni villeille totuus: Le Bourdon ja hänen ystävänsä olivat ajoissa oivaltaneet vaaransa ja paenneet majan ollessa vartioitsemattomana aamupäivän verisen näytöksen aikana!
12. LUKU.
Kaksi auttajaa.
Lähetyssaarnaajan kuoleman johdosta oli Pietari, kuten sanottu, saanut niin voimallisen herätyksen, että hän tahtoi välttämättömästi lähemmin tutustua rauhallisten valkoihoisten elämänkäsityksiin ja heidän opetuksiinsa Suuresta Hengestä ennen kuin tuotti toiminnallaan uusia peruuttamattomia tekoja. Hänen lähimmäksi päämääräkseen tuli pelastaa koko Hunajalinnan perhekunta. Rauhattoman mielenkuohun vallassa kiirehti hän paalumajaan ja keskeytti sikäläiset huolettomat askareet äkillisellä viestillään. Oli kiireimmiten toimitettava kaikki kanoottiin, koska nyt oli hetki "lähteä polulle, joka johti valkoihoisten maahan".
"Mitä on tapahtunut, Pietari?" kysyi mehiläispyytäjä havahtaen seisaalle. "Sinä tulet kuin juoksija, joka ryntää tuomaan tuhosanomaa."
"Ylös ja pois, minä sanon. Turha puhua nyt. Pankaa kanoottiin kaikki mitä voitte, ja melokaa virralle niin joutuin kuin mahdollista."
Ei käynyt erehtyminen Pietarin sävystä. Mehiläispyytäjä näki hyödyttömäksi kysellä enempää tuollaiselta mieheltä ja sellaisena hetkenä, ja hän kutsui Gershomin avukseen.
"Päällikkö varoittaa meitä heti lähtemään", virkkoi hän, yrittäen näyttää levolliselta, jotta naiset eivät suotta säikähtyisi, "ja mitä hän neuvoo, se meidän on parempi tehdä. Sekä Kyyhkynsiipi että hän ovat jo aikaisemmin antaneet minulle vihiä vaarasta; älkäämme siis menettäkö aikaa, vaan lastatkaamme kanootit ja tehkäämme hänen kehotuksensa mukaan."
Gershom suostui vastustelematta, ja tuotapikaa olivat kaikki työssä. Kumpainenkin kanootti oli jo useita päiviä ollut varustettu ruokavaroilla pikaisen paon varalle. Tarvitsi vain lisätä sellaisia kapineita, jotka olivat liian kallisarvoisia ja välttämättömiä hyljättäviksi. Puoli tuntia ahersivat Le Bourdon ja Gershom kuin henkensä edestä. Valmistusten päätyttyä neuvoi Pietari sulkemaan kaikki aukot ja portin sekä jättämään sisäpuolelle koiran. Täten voittivat pakolaiset aikaa villien tarpeettomasti varustautuessa ryntäämään majaa vastaan.