Juuri kun kanootit oli saatu lastatuiksi, saapui Kyyhkynsiipi. Hän ilmotti koko lauman olevan liikkeellä ja varmaankin ehtivän lehtoon kymmenen minuutin kuluessa. Kietaisten käsivartensa Margeryn hennolle vyötärölle Le Bourdon melkein kantoi hänet omaan kanoottiinsa. Gershomilla oli pian Dorothy pikku venosessaan, sillävälin kun Pietari astui siihen alukseen, jonka omistusoikeuden hän oli ikäänkuin perinyt korpraalin ja lähetyssaarnaajan kuoleman kautta. Kyyhkynsiipi jäi jäljelle, toimiakseen vakoojana, ensin huomautettuaan Pietarille, mihin suuntaan oli paras kulkea. Ennen kuin chippewa pujahti vesaikkoon, jossa aikoi piileksiä, ilmotti hän merkillä, että villiparvi oli jo näkyvissä.
Le Bourdonin sydän salpautui hänen kuullessaan, kuinka lähellä viholliset olivat. Pelastus näytti hänestä mahdottomalta, ja hän pahotteli nyt, että oli luopunut äskeisen asuntonsa puolustusneuvoista. Virran juoksu oli hyvin hidas runsaan penikulman taipaleella siitä kohdasta alkaen, ja sitte oli tulossa eteen soukkenema, josta ei voinut päästä osittain purkamatta kanootteja, ja se aiheuttaisi vähintäin tunnin viivytyksen. Olisi siis tuskin mahdollista kanoottien pyrkiä alas virtaa pakoon niin suurelta takaa-ajajien joukolta. Pietari tiesi tämän yhtä hyvin kuin mehiläispyytäjäkin, eikä hän aikonutkaan toimittaa uusia ystäviänsä niin epätoivoiselle matkalle. Kyyhkynsiipi oli lyhyesti ilmottanut hänelle tärkeän tiedon heidän viimeistä kertaa astellessaan kanootteja kohti, ja hän oli päättänyt käyttää sitä. Asettuen siis omalla kanootillaan johtamaan meloi Pietari ylös virtaa, päinvastaiselle suunnalle kuin oli luonnollista arvella pakolaisten lähteneen. Kaiken aikaa pysytteli hän niin lähellä äyrästä, että kanoottien täytyi jokseenkin turvallisesti säilyä piilossa niiltä, jotka lähestyivät virran vartta eteläisellä rannalla.
Aikaisemmin on mainittu, että paaluaitaa varten oli hakattu puut suolta jonkun matkan päässä mehiläispyytäjän asunnon yläpuolella. Ne olivat kasvaneet lähellä vesirajaa, joten pölkkyjä oli ollut mukava sieltä uittaa määräpaikkaansa. Monien kaadettujen puiden pihkaiset ja kauvan lehtiänsä säilyttävät latvukset olivat jääneet osittain rannalle ja osittain virtaan. Pitäen hyvän lymypaikan tarvista luultavana oli Kyyhkynsiipi niin taitavasti järjestellyt useita latvuksia, että niiden alle saattoi sovittaa kanootteja täydelliseen piiloon, oksien ja äyrään lomaan.
Niin pian kuin kanootit olivat päässeet niemekkeen taakse, mistä vesiperäinen räme alkoi, ei ollut enää pelkoa minkään villin lähestymisestä maan puolelta, ja Pietari tunsi suurta huojennusta siitä, että seurue oli ainakin toistaiseksi turvassa. Tovin kuluttua olivat kaikki kanootit varsinaisessa kätkössään.
"Tämä on hyvä paikka", huomautti suuri päällikkö kaikkien pysähdyttyä. "Parasta on kuitenkin olla varovainen. Täytyy varoa jättämästä jälkiä maalle niin paljon kuin mahdollista. Nyt minä lähden puhuttelemaan päälliköitä. Tulen sittemmin takaisin. Te jäätte tänne. Hyvästi."
"Maltas, Pietari — sana vielä, ennen kuin eriämme", sanoi mehiläispyytäjä. "Jos näet pastorin tai korpraalin, niin olisi hyvä mainita heille, missä me olemme, sillä nyt on arveluttavaa hajaantua."
Pietari näytti totiselta ja murheelliseltakin. Hän ei vastannut kokonaiseen minuuttiin. Sitte sanoi hän matalalla, hillitetyllä äänellä:
"He eivät enää koskaan tiedä mitään. Ne molemmat valkonaamat ovat kuolleet."
"Kuolleet!" huudahtivat kaikki yhteen suuhun. "Juuri niin, intiaanit tappoivat heidät. Aikoivat tappaa teidätkin — sentähden minä juoksin pois. Näin tietäjäpapin kuolevan. Mitä ajattelet, Kukka? Mitä ajattelet, Bourdon? Se mies kuoli ja pyysi Suurta Henkeä tekemään hyvää intiaaneille!"
"Sen voin uskoa, Pietari", sanoi mehiläispyytäjä järkytettynä, "sillä hän oli hyvä mies, ja sellaisia ovat meidän kristilliset lakimme, vaikka harvat niitä tottelevat".