"Ei saa olla squaw ja kysyä liikaa, Bourdon", vastasi punanahkainen, huolellisesti tarkastaen luikkunsa sankkiruutia, varmistuakseen sen säilymisestä kuivana. "Onko kylliksi riistaa?"
"Ei ole paljoakaan riistaa jäljellä, mutta kalaa olemme saaneet melkoisesti, ja siitä on ollut suurta apua. Olen myös tappanut kymmenkunnan isoa oravaa jousellasi ja nuolillasi, jotka huomasin jääneen kanoottiisi. Mutta…"
"Niin, se hyvä jousi — voisi mesilinnunkin sillä jousella tappaa.
Kala täällä hyvä, mitä?"
"Mukiin menee, kun ei ole parempaa saatavissa. Mutta nyt,
Kyyhkynsiipi, pitää sinun mielestäni jo kertoa meille uutisiakin."
"Ei saa olla squaw, Bourdon — paha soturin olla squaw. Aina parempi olla mies, ja malttaa. Mitä ajattelet, Bourdon? Sain sen lopussa!"
"Sait mitä, hyvä mies? En näe hallussasi mitään muuta kuin aseita ja ampumavaroja."
"Sain sen Kärpän päänahan! Eikö se hyvin tehty? Koskaan ei nuori soturi vienyt enemmän päänahkoja kotiin kuin Kyyhkynsiipi vie tällä kertaa! Saanut kolme; kaikki piilossa, missä Karhunliha ei ikänä tiedä. Otan ne pois, kun hän on valmis marssimaan."
"Hm, no, chippewa — eihän sinua kai ole helppo käännyttää noista aatoksistasi. Mutta minne ovat punanahat joutuneet?"
"Kaikki ympärillä — vaikka täytyy mennä alas virtaa. Kuule, Bourdon, joku päällikkö niin hupsu, että luulee mehiläinen kantoi sinun pois siivellään!"
Ja chippewan kasvot saivat halveksivan ilmeen, kun hän ajatteli muiden herkkäuskoisuutta ja tietämättömyyttä. Hänelle oli Le Bourdon hyvä mies, vaan ei mikään taikuri, sillä hän tunsi ystävänsä ammatin jo hyvinkin tarkoin ja oli usein saanut huvitella tämän kaukolasilla.