"Sen parempi", vastasi Le Bourdon; "ja minä toivon, että he ovat lähteneet etsimään pesääni uutisasutuksista päin."
"Enimmät menneet — kyllä, se totta. Mutta toiset eivät mene. Paljon intiaaneja vielä täällä päin."
"Mitä on meidän siis tehtävä? Pian joudumme pulaan ruuasta. Kalat eivät tärpi yhtä hyvin kuin äskettäin, ja koko metsikön olen puhdistanut oravista."
"Ei hätää, Bourdon. Mitä te teette, että syödä saatte? No, kas tuolla", ja hän viittasi esineeseen, joka verkalleen solui alas virtaa, sillä vuolle oli tässä mutkassa hyvin heikko. "Tuossa niin lihava kauris kuin koskaan nähnyt, mitä?"
Intiaani oli tosiaan kaatanut otuksen, joita ahoilla oli runsaasti, ja tuotuaan sen virran varteen oli hän rakentanut pikku lautan ja työntänyt riistansa kulkeutumaan virran mukana, rientäen itse ennakolta valmiiksi hinaamaan sen satamaan. Hänen suoriuduttuaan tästä viime toimenpiteestä havaittiin, että chippewa ei turhaan kerskunut saaliinsa oivallisuutta. Ja niin tarkoin oli hän arvioinut pakolaisten haltuun jääneen ruokavaraston, että tämä lähetys saapui juuri parahiksi. Ainaisessa huolellisuudessaan osotti hän kokeneen ja uskollisen erämiehen säntillisyyttä. Nyt alentui Kyyhkynsiipi selittelemään retkeilynsä aikana tekemiänsä havaintoja.
Intiaanien lähettämät retkikunnat olivat keskenään yhteydessä juoksijain avulla. Tällaiseksi välittäjäksi tekeytyneenä oli Kyyhkynsiipi puhutellut monia villejä ja tahallaan toimitellut heitä väärille jäljille sisämaahan muka Karhunlihan määräyksien perusteella. Hän oli seurannut pääjoukkoa kuudenkymmenen penikulman verran alas virtaa ja sitte pyörtänyt takaisin, kertaakaan kohtaamatta Variksensulan miehiä, joten hän säilyi ilmitulolta. Pietarista hän ei ollut kuullut mitään. Onnistuneesta juonittelustaan huolimatta tiesi hän, että intiaaneja kuitenkin vielä liikkui yltympärillä.
Sen vuoksi esittikin hän, että perhe lähtisi seuraavana yönä melomaan alas virtaa. Tosin liikkui vihollisia tiheimmässä juuri alijuoksun varrella, mutta muutakaan valittavaa ei ollut, sillä naisten olisi ollut liian raskas taivaltaa niemimaan poikki, jotapaitsi intiaanien vakoojat olisivat varmasti osuneet heidän jäljilleen. Keino tuntui mehiläispyytäjästäkin ainoalta mahdolliselta. Kanootit lastattiin uudestaan päivän mittaan, ja hyvillään oli jokainenkin liikkeellelähdöstä, vaikka varsinkin naisten sydämet pamppailivat, kun kumpainenkin puolisonsa kanootissa pistäysi piilopaikasta avoimelle virralle. Kyyhkynsiipi asettui johtamaan, meloen hitaasti, mutta vakaasti, ja pysytellen niin likellä äyrästä kuin soveltui. Varjojen suojassa sivuutti seurue turvallisesti majan sijan ja sitä ympäröivän lehdon.
Keskiyön tienoissa pääsivät kanootit ensimäiseen soukkenemaan, jossa niistä oli lastia vähennettävä, kunnes oli päästy toiselle puolelle. Ennen aamun sarastusta ehti seurue uuteen piilopaikkaan, jonka Kyyhkynsiipi oli ennakolta valinnut pakolaisten käytettäväksi päiväsaikaan. Se oli samanlainen suonkaistale kuin edellinenkin, melkein täydellisesti turvattu maan puolelta. Ranta oli kyllä alavampaa, mutta chippewa johti kanootit kaidan syrjäpuron suusta kappaleen matkaa sisemmälle. Keventynein mielin poikkesi jokainen maihin kahdeksan tuntia kestäneen hellittämättömän melomisen ja tuskallisen jännityksen jälkeen. Tyytyväisenä istuutui chippewa tupakoimaan, naisten varovasti asetellessa kylmiä ruokia aamiaiseksi.
Päivä kului hiljaisesti, seurueen jäsenten vuorotellen nukkuessa. Illan varjojen laskeutuessa maiseman yli läksivät pakolaiset uudestaan liikkeelle. Yö oli pilvinen ja pimeä, ja taipaleesta kulki nyt niin suuri osa sankkojen metsien halki, ettei ollut suurtakaan ilmitulon pelkoa. Väylän monista vaikeuksista suoriutui Le Bourdon perinpohjaisen tuntemuksensa avulla, ja tukalimmissa kohdissa ryhtyikin hän luotsiksi. Päivän lähetessä etsi Kyyhkynsiipi uuden piilopaikan. Tällä tavoin vietettiin virralla neljä yötä ja rämeissä yhtä monta päivää ilman ainoatakaan seikkailua. Viimein oli jäljellä ainoastaan parin tunnin taival joen suulle, mutta äärimäinen varovaisuus olikin nyt tarpeen, sillä jo edellisenä yönä olivat pakolaiset kuulleet parin intiaanin huhuilevan toisilleen virralla, joka oli siinä kohdassa melkoisen leveä.
Sinä aamuna asetuttiin levähtämään aikaisemmin kuin ennen, sillä muutoin olisi seurue joutunut joen suulle päivän valjetessa, jolloin parhaassakin tapauksessa olisi heidän matkansa suunta tullut tietoon. Taitavana purjehtijana ei mehiläispyytäjä olisi järvelle päästyään peljännyt suoranaista takaa-ajoa, mutta intiaaneja olisi voinut maitse rientää kannaksen yli hälyttämään heimolaisia lähtemään kanooteillaan pakolaisia vastaan jossakin kapeassa salmessa.