Viimeinen lepopaikka ei ollut rämeen laidassa, vaan pikku aukiolla, jota ympäröitsi jokseenkin taaja metsikkö. Sen läpi juoksi puro, jonka kahilikkoon kanootit saatiin kätketyiksi. Kyyhkynsiipi katsoi tarpeelliseksi lähteä heti vakoilemaan, kahlaten ensin ylös puroa jälkiensä peittämiseksi ja sitte poiketen länteen päin eli joen suuta kohti. Seurue tunsi saaneensa paljon aikaan, ja yhä valoisammat toiveet elvyttivät kaikkien mieliä.
Ehtoopäivällä pistäysi Margery omin luvin varovaisesti silmäilemään ympäristöä, kun hänen askeleensa äkkiä pidätti säikähdyttävä näky. Kahdenkymmenen jalan päässä hänestä istui kivellä intiaani, selkä häneen päin, mutta vartaloltaan paljoa vantterampi kuin chippewa. Villin asento ja koko esiintyminen näytti hänestä merkilliseltä, sillä vaikka nuori vaimo seisoi katsellen häntä usean minuutin ajan, melkein hengähtämättä ahdistuksessaan, ei villi vähääkään hievahtanut. Hän istui alallaan kuin kivi allansa, yksinäisyyden ja mietiskelyn kuvana. Vihdoin hän kuitenkin hiukan käänsi päätänsä, jolloin Margery suureksi hämmästyksekseen näki Pietarin kasvojen karkeat, mutta ylväät ja ilmehikkäät reunapiirteet.
Silmänräpäyksessä hälveni Margeryn arkailu, ja pian laski hän kätensä keveästi ystävänsä olalle. Kosketuksen äkillisyydestä huolimatta ei suuri päällikkö vähääkään hätkähtänyt. Hän kääntyi hitaasti katsomaan, ja nähdessään viehkeän morsiamen herttaiset kasvot tervehti hän tätä mielihyvän hymyllä.
"Tämäpä oli onnellinen sattuma, Pietari!" huudahti innostunut
Margery. "Enpä olisi uskonut tapaavamme täällä!"
"Ei sattuma yhtään. Tulin vasiten. Kyyhkynsiipi kertoi minulle, missä olette. Siis tulin tänne. Minä olen paljon ajatellut uusia asioita. Täytyy saada teidät kaikki pois täältä, ja sitte minä tulen nuoren squaw'n kotiin kuulemaan niistä lisää. Uusi elämä kenties alkaa minulla."
Heimottoman päällikön hyvään suuntaan kehittyneestä mielenmuutoksesta ilahtuneena alkoi Margery myötätuntoisesti kuvailla, miten auliisti hänen kotinsa ainiaan pysyisi pelastajalle avoinna ja hänen vaatimaton opetuksensa tälle tarjolla. Samassa teki Pietari sen tärkeän havainnon, että heitä piti silmällä kaksi nuorta pottawattamie-heimon miestä, Karhunlihan käyttäminä vakoojina.
Nopeasti kuin salama keksi Pietari ensimäisen apukeinon. Hän viittasi arvokkaasti nuoria miehiä peräytymään, ikäänkuin olisi kohtaus ollut mitä luonnollisin, ja saikin nämä ällistyneinä vetäytymään pois, samalla kun hän itse talutti Margeryn pensaitten suojaan. Tovin kuluttua ehtivät he leiriin, jossa Pietari kiireissään tervehtimättäkään ilmotti kahden soturin nähneen Margeryn ja epäilemättä menneen viemään siitä tiedon päällikölleen.
"Mitä on tehtävissä?" kysyi mehiläispyytäjä hätäisesti.
"Taistelemmeko hengestämme vai pakenemmeko?"
"Lähdemme kanootteihin niin pian kuin voimme. Nyt en minäkään voi enää jäädä päälliköiden joukkoon. Noilta nuorilta miehiltä menee puoli tuntia, ennen kuin ehtivät päällikön luo. Siinä ajassa meidän täytyy päästä niin kauvas kuin suinkin. Ei ole hyvä jäädä tänne. Intiaanit tulevat tunnin kuluttua."
Le Bourdon kyllä käsitti tilanteen, mutta aikeella oli kaksi hankalaa vastusta. Hänen ei tehnyt mieli jättää Kyyhkynsiipeä ilman mitään viestiä taaksensa, ja toisekseen tuntui virralle lähteminen päivänvalolla ikäänkuin tahalliselta jalopeurain luolaan tunkeutumiselta. Mutta mahdottomalta tuntui jäädä odottamaan intiaanejakaan, ja Margeryn hartaasti kehottelemana suostui mehiläispyytäjä vastahakoisesti tähän uhkaretkeen. Kiireimmiten riensivät kaikki kanootteihin ja työnsivät ne puron suulta vesille. Oli vielä ihan valoisaa, mutta aurinko alkoi jo lähetä laskuansa. Onneksi olivat äyräät sankan metsän peitossa, ja virta laajeni pikku järveksi. Ei sen vuoksi ollut suurtakaan vaaraa heidän ilmitulostaan ennen kuin lähempänä suistoa, eikä heti silloinkaan, jos he vain turvallisesti pääsisivät villiriissin ja kaislain suojaan. Kanootit vetäysivät likekkäin ja soluivat melomattomina virran mukana, jotta ne eivät saapuisi joen suulle ennen pimeän tuloa. Kaikki näytti niin rauhalliselta ja hiljaiselta, että toivo jälleen virkosi hätääntyneissä sydämissä.