"Missä 'meillä päin', jos sopii kysyä?" vastasi mehiläispyytäjä, pitäen ovea longallaan, kun kääntyi puhuttelemaansa.
"Ka, Whisky-Keskuksessa tietenkin, joksi matkalaiset ja muut soutajat paikkaa nimittävät."
"Ja missä on Whisky-Keskus?" tiedusti Pernu-Penu hiukan itsepintaisesti.
"No, sen luulin olevan joka miehen tietona", selitti Gershom, "koska whisky vetää puoleensa kuin laastari. Whisky-Keskus on juuri siinä missä minä osun asumaan, ja nyt majailen Kalamazoon suulla."
"Jo ymmärrän", huomautti Le Bourdon, ja hänen sievämuotoinen suunsa vetäytyi jonkunlaiseen halveksivaan hymyyn. "Veriveljeksinä olette sinä ja whisky aina tavattavissa toistenne seurassa. Mutta tullessani joelle huhtikuun viimeisellä viikolla en havainnut siellä jälkeäkään sellaisesta keskuksesta."
"Kyllä olisit havainnut, jos olisit kulkenut kahta viikkoa myöhemmin sitä kautta", vakuutti Waring. "Kotiväeksi jäi nyt Dolly — vaimoni, näes — ja Margery-sisareni, jota kaikki sanovat Kukaksi, niin että minäkin olen siihen nimitykseen takeltunut."
Tupa oli erinomaisen siisti nuoren miehen yksinäiseksi asunnoksi noin etäisellä kolkalla maailmaa. Sirotekoisiin nassakoihin talletettuna oli hunaja huolellisesti ladottu yhdelle seinälle mahdollisimman vähän tilaa ottavaksi. Nämä astiansa sommitteli Le Bourdon itse, opittuaan sitä taitoa kotitarpeeksi. Aineksia sai metsästä yltäkyllin, ja läheisen puun juurelle koottu kimpikasa osotti, ettei hän vielä pitänyt sitä tehtäväänsä päättyneenä. Erääseen nurkkaan oli ladottu päällekkäin kolme karhuntaljaa, jotka oli kahden viime kuukauden kuluessa riistetty kaatuneilta vihollisilta; niitä käytti majan omistaja vuoteenaan. Varsin alkeellisena pöytänä oli kahdella pölkyllä tuettu leveä laahko, ja pirtin koko muuna kalustona oli vain pari lavitsaa ja isohko puinen kirstu. Seinillä tosin riippui työkaluja, ja ovensuunurkkaan oli pantu pystyyn kerrassaan kolme rihlapyssyä sekä komea kaksipiippuinen haulikko. Ne aseensa oli mehiläispyytäjä kerännyt matkoillaan ja pitänyt yhtä paljon muistoksi kuin varovaisuuden vuoksi. Ampumavaroja ei ollut suurestikaan näkyvissä; vaarnoissa killui vain kolme tai neljä ruutisarvea ja pari luotikukkaroa. Mutta Le Bourdonilla oli salainen varasto ja neljäs rihlapyssy kätkettynä luonnon laatimaan talletuspaikkaan siksi loitolle, ettei sillä ollut vaaraa joutua osalliseksi majan kohtalosta, jos tälle sattuisi onnettomuus.
Kaikki ruuanlaitto toimitettiin ulkona. Tästä tärkeästä mukavuudesta oli Le Bourdon huolehtinut hyvin perusteellisesti. Hänellä oli pikku uuni, tarkotustaan vastaava tulisija ja erityinen aitta tuuhean jalavan suojasta pulppuavan lähteen partaalla. Aitassa hän säilytti jauho- ja suolatynnyriään, savustettua ja kuivattua lihaa sekä uutisasutuksissa nuoruutensa viettäneen metsäläisen halutuinta evästä, suolaista läskiä, jota hänellä oli puoli tynnyrillistä. Tilava, mutta vaappera kaarnakanootti oli kaikista näistä varastoista vain saanut kunnollisen painolastin, ja samaan tarkotukseen arveli omistaja hunajan riittävän paluumatkalla, edellämainittujen tavarain tultua kulutetuiksi.
Vieraanvaraisuuden velvollisuudet unohtuvat harvoin rajalaisten keskuudessa. Totuttuun tapaan alkoi Le Bourdon heti asettaa pöytään sellaista syötävää kuin oli käytettävissä ja valmiiksi laitettuna. Pian oli hänellä tarjottavana vierailleen ateria, johon kuului aimo kimpale edellisenä päivänä keitettyä sianlihaa kylmiltään, käristetty karhunlihan viipale, pikku tähde hirvipaistia ja jäännös Kalamazoon kaislikosta ammuttua hanhea; ei myöskään puuttunut leipää ja suolaa, ja saloseudun oloissa harvinaisena lisänä oli pöydässä pari kolme raakaa sipulia. Viimeksimainittua höystettä piti Gershom erityisenä herkkuna, ja käytti sitä hiukan mehiläispyytäjäkin; mutta intiaanit olivat kylmäkiskoisen välinpitämättömiä näistä kasviksista. Jälkiruokana oli leivän päälle levitettyä hunajaa, joka maistui kaikille illastajille.
Aterialla ei paljoakaan puhuttu, mutta sitte siirtyi seurue raikkaaseen illan ilmaan tammen juurelle tupakoitsemaan ja antautui vähin erin keskusteluun.