— Tarkoitatteko sillä, että minä teidän koiranne irti päästin? karjahti Hiram, joka syyllisyytensä tietäen ei muistanutkaan olla varovainen.
— Olkaa varoillanne, Doolittle, ärjäsi Nahkajalka, jysäyttäen pyssynperän tantereseen. Minä sanon sen teille suoraan, että te ette milloinkaan minun suostumuksestani pistä jalkaanne kynnyksestäni. Ja jos te vielä tästäpuoleenkin hiiviskelette minun mökkini ympärillä niinkuin olette nykyisin salakähmässä koettanut, niin elkää oudoksuko, jos kohtelen teitä semmoisella tavalla, joka teistä ei suinkaan makealta maistu.
— Ja minä sanon teille, Bumppo, huusi Hiram, peräytyen kiireenlaisesti, että minä tiedän teidän rikkoneen lakia. Minä olen oikeudenjäsen ja sen te saatte tuntea vielä, ennenkuin on päivä toisen kerran illassa.
— Minä en välitä teistä enkä teidän laeistanne enemmän kuin — huusi Nahkajalka ja löi näppiä rauhantuomarin poistuessa. Katsokaa vain, etten vielä kerran luule teitä pöllöksi ja anna teille pöllön kyytiä, jos vain kerrankaan enää uskallatte kuikkia täällä metsässä.
Oikeutettu viha on aina kunnioitusta herättävää, ja Hiram katsoi parhaaksi poistua metsästäjää kiihottamatta. Kun hän vain oli näkyvistä luiskahtanut, palasi Nahkajalka mökille, jossa vallitsi haudan hiljaisuus. Hän sitoi koiransa, koputti ovelle ja Edvardsin avatessa tiedusti, olivatko kaikki paikat paikoillaan.
— Kaikki ovat, vastasi nuorukainen. Lukkoa on tosin koetettu avata tiirikalla, mutta uteliaan näkyy pitäneen heittää se koetukseen, koskapa se ei vähällä auennut.
— Kyllä minä sen ketun nyt tunnen, sanoi Nahkajalka, mutta ei hän luullakseni kotveroiseen uskaltau minun pyssyni kantamaan.
Neljäs luku.
Poltettu maja.
Marmaduke Temple ja hänen serkkunsa, jotka jätimme matkaa alkamaan, ratsastivat noin peninkulman matkan sanaakaan ääntämättä. Tuomari katkaisi viimein äänettömyyden.