Pian he sinne saapuivat. Se oli vuoren takasivulla ja juuri siinä kohti pistihe vuori räystäälle, jonka alla Nahkajalan mökki oli.
— Nyt pääsemme sinne häiritsemättä, — sanoi Richard heidän laskeutuessaan hevosten selästä ja sitoessaan hevosia kiini, — sillä kotoa lähtiessä näin Nahkajalan ja Chingachgookin olevan kalastamassa ja samassa tarkoituksessa lähti Oliverkin järvelle.
Sheriffi opasti serkkunsa hyvin vaivaloista polkua myöten luonnollisentapaiseen kallioluolaan, joka oli samallainen kuin tavallinen nuotion paikka metsässä. Luolan edustalla oli multakasa, joka nähtävästi oli tuotu siihen sen sisästä ja osaksi vielä oli ihan tuores. Pehmeässä, lyijynkarvaisessa kalliossa, joka esti kaivajia etenemästä, näkyi vielä rauta-aseiden jälkiä. Kokonaisuudessaan se oli noin kahtakymmentä jalkaa laaja ja melkein toista mointa syvä onkalo. Ihan sen edessä oli pienonen pengermä, joka osaksi oli muodostunut työmiesten siihen viskaamasta mullasta. Ja siitä laskihe vuori melkein pystysuorana, niin että louhikkotiet sinne tullessa olivat vaikeat kulkea, jopa vaarallisetkin. Koko ala sen ympärillä oli autio, jylhä ja kaikki nähtävästi keskentekoista, ja kun sheriffi katseli pensastoja, keksi hän sieltä työssä käytetyt aseet. Arveltuansa serkkunsa jo tarpeeksi paikkaa tutkineen kysyi hän juhlallisesti:
— No, joko nyt olet siitä varma, tuomari Temple?
— Kaikessa tapauksessa olen varma siitä, että täällä on tekeillä jotain salaperäistä ja eriskummaista. Paikka on etäällä ja viisaasti valittu: mutta minä en huomaa hituistakaan malmia.
— Et kai sinä toki niin luule, serkku, että kultaa ja hopeaa löydetään maanpinnalta niinkuin ukonkiveä? Ei, ensin aarre etsitään, sitten keksitty käytetään. Mutta anna sinä heidän vain kaivaa, minä kaivan toiselta puolen heitä vastaan.
Tuomari katseli paikan tarkkaan ja sitten he palasivat hevosten luo. Maantielle tultuansa he erosivat. Sheriffi lähti kutsumaan neljääkolmatta "hyvää ja uskollista miestä" tutkijamiehiksi ja lautamiehiksi seuraavan maanantain oikeudenistuntoon, jonka Marmaduke aikoi pitää. Tuomari palasi kotiinsa.
— Tässä mahtaa piillä enemmänkin kuin alusta luulin, ajatteli Marmaduke ratsastaessaan. — Minä annoin tunteelleni suuremman arvon kuin järelleni päästäessäni sillä tavalla vennon vieraan kotiini sijoittumaan. Minä kutsutan Nahkajalan luokseni ja kun häneltä suoraan kysyn, niin se vanha, rehellinen, yksinkertainen mies suoraan vastaakin.
Silloin huomasi tuomari Elisabetin ja Luisen, jotka vähän matkan päässä laskeutuivat vuorelta. Hän kannusti ratsuansa ja ajoi heidän luokseen, laskeutui selästä ja talutti hevosta kapealla polulla. Kuunnellessaan tyttärensä vilkasta kuvausta heidän äskeisestä vaarastaan ja odottamattomasta pelastuksestaan hupenivat heltyneen isän mielestä kaikki ajatukset kaivoksista ja kuulusteluista, eikä Nahkajalka hänen silmissään enää ollut lainrikkoja ja varkaantapainen seikkailija, vaan hänen lapsensa pelastaja.
Kotiin tultua piti Elisabetin ihan juurta jaksain uudistaa kertomuksensa.