— Eiköhän vain, — virkkoi Kirby ja siinä tuokiossa hävisi vihamielisyyden varjokin hänen otsaltaan. — Anna tänne nahka ja laki saa tyytyä siihen.
Nahkajalka haki mainitun todisteen ja he erosivat sovinnossa, aivan niinkuin ei olisi kiistaa ollut mailla eikä halmeilla. Rannalle kulkiessaan helähytti Kirby tuon tuostaankin raikkaan naurun muistaessaan Hiramin kuperkeikan ja koko juttu oli hänen mielestään vain oivallista ilveilyä.
Mutta ennenkuin Billy kylään ennätti, oli Hiram siellä nostanut aika metakan ja juossut tuomarin luo syyttämään Nahkajalkaa oikeuden vastustamisesta.
Oliver oli kuullut puhuttavan näistä rettelöistä ja riensi tuomarilaan. Elisabet tuli häntä vastaan ja hän onnitteli neiti Templeä onnellisesta pelastumisesta.
— Teidän ystävänne Nahkajalka on nyt minunkin ystäväni, sanoi Elisabet. Ja tässä juuri paraillani mietin, miten paraiten voisin häntä auttaa. Ehkäpä te, joka tunnette hänen tapansa ja tarpeensa, voitte sanoa, miten minä —
— Voin, ihan varmasti! huudahti nuorukainen niin kiivaasti, että Elisabet oikein säikähti. Ja Jumala palkitkoon teidän hyvän tahtonne! Nahkajalka on menetellyt ajattelemattomasti, hän on tänään tappanut hirven ja siten rikkonut lakia. Minäkin olin osallisena siinä. Hän on jo syytteenalaisena ja teidän isänne on käskenyt toimittaa kotitarkastuksen —
— Minä tiedän kaikki, keskeytti Elisabet, mutta isäni ei ole ainoastaan tuomari, hän on myös ihminen ja kristitty. Me olemme jo keskustelleet siitä ja vanhukselle ei tapahdu mitään pahaa.
— Te nostatte raskaan taakan hartioiltani virkkoi Edvards. Puoltaahan teidän isänne häntä. Te olette varmasti sen vakuuttanut, neiti Temple, minun täytyy se uskoa.
— Hän vakuuttaa sen itsekkin, herra Edvards, vastasi Elisabet, sillä tuossa hän tulee.
Mutta Marmaduken katse ei lainkaan vastannut hänen tyttärensä toiveita. Syvät rypyt uursivat hänen otsaansa ja kasvot olivat harmaat. Ei Oliver eikä Elisabetkaan uskaltanut mitään virkkaa. Tuomari käveli muutamia kertoja edestakaisin huoneessa ja sanoi sitten: