— Suokaa anteeksi, hyvä herra, sanoi hän, mutta minä tarvitsen saaliin itse.
— Mutta tässä on jo monen hirven hinta! tarjoili tuomari. Ja kuiskaten hän lisäsi: ottakaa tämä; minä pyydän teitä; se on sadan dollarin seteli.
Nuorukainen näytti horjuvan päätöksessään. Mutta punastuen, ikäänkuin häveten hetkellistä heikkouttaan hän kieltäytyi uudelleen.
— Ette kai tahdo loukata isääni niin syvästi, sanoi hänelle Elisabet, nousten seisalleen reessä, jotta jätätte hänen tunnolleen niin raskaan syytöksen, että hän on haavoittanut teidät ja jättänyt teidät sitten metsään avutonna? Minä pyydän teitä tulemaan kanssamme ja antamaan lääkärin hoitaa itseänne!
— Kylläpä se oikeastaan taitaa olla parasta, että sinä menet heidän kanssaan, poika! arveli Nahkajalka. Jos näet luoti on vielä haavassa, niin ei vanha käteni sitä enää sieltä saa. Kolmekymmentä vuotta sitten — se oli toista se. Silloin kulin minä seitsemisenkymmentä peninkulmaa ypö yksinäni erämaan halki pyssynluoti reidessä ja vasta kotiin päästyäni minä sen sieltä puukollani silpasin pois. Chingachgook-vanhus se kyllä sen vielä muistaa.
Viimein kuitenkin nuorukainen suostui istumaan rekeen, vaikka selittämättömän vastenmielisesti. Musta kyytipoika nosti vielä hirvenkin siihen muun painon lisäksi. Kun kaikki olivat sijoittuneet, pyysi tuomari vanhaa metsästäjääkin mukaan.
— En tule, vastasi Nahkajalka, päätänsä pudistaen. Minulla on vielä tekemistä kotona joulunaatoksi. Jos näette vanhan Chingachgookin järven rannalla, niin ottakaa hänet lääkäriä auttamaan, sillä hän ymmärtää hoitaa sekä isku- että ampumahaavoja.
— Vielä yksi asia, Natty, sanoi nuorukainen, kääntyen metsästäjään, älkää mainitko mitään laukauksesta elkääkä siitäkään, minne menen. Ymmärrättekö?
— Luottakaa vanhaan Nahkajalkaan! vastasi metsästäjä, heitti pyssyn olalleen, ja poistui ripein askelin metsään.
Ajaessa tarkasteli Marmaduke vierasta, joka istui hänen edessään äänetönnä. Hän oli kaksi- tai kolmekolmatta-vuotias, tavaskokoista hiukkaa pitempi ja hänen kasvojensa piirteet harvinaisen miellyttävät.