— Jumala siunatkoon häntä, uskollista, jaloa miestä!
— Kiitos, poikani, virkkoi tuomari, lämpimästi puristaen nuorukaisen kättä. Me olemme kumpikin erehtyneet. Sinä olet ollut liian pikainen, minä kenties liian hidas.
Kahdeksas luku.
Vanhan metsästäjän jäähyväiset.
Siirrymme nyt monta kuukautta eteenpäin ja mainitsemme siltä ajalta vain kaksi tapausta. Toinen on Oliverin ja Elisabetin häät, toinen vanhan majuri Effinghamin kuolema. Nahkajalka ja Benjamin olivat taas vapaina eikä heitä kukaan sen vuoksi halveksinut, että he olivat vankeudessa olleet. Hallituksen virkamiehenä oli tosin Marmaduken täytynyt vangituttaa heidät palon jälkeisenä päivänä, mutta ei heidän tarvinnut olla siellä sen kauvempaa kuin ennätettiin heille Albanysta hankkia armahdus.
Muutamana kauniina lokakuun aamuna käveli Oliver nuoren vaimonsa kanssa Nahkajalan entisen mökin paikalle. Jäännökset oli raivattu pois, maa tasoitettu ja kylvetty heinäksi. Paikkaa ympäröi muuri, jossa oli pienonen ovi. Lähellä sitä oli heidän suureksi hämmästyksekseen Nahkajalan pyssy pystyssä muuria vasten, ja sen vieressä makasivat ruohokossa Hektor ja Dog. Metsästäjä itse oli pitkällään maassa valkeasta marmorista tehdyn hautakiven juurella, siirrellen käsillään syrjään ruohoa voidaksensa lukea patsaan kirjoitusta. Kiven rinnalla oli muhkea hautapatsas, johon oli uurrettu kauniita koristeita.
Oliver ja Elisabet lähestyivät hautapatsasta hiljaa ja vanhan metsästäjän kuulematta. Hänen päivettyneistä kasvoistansa kuvastui syvä mielenliikutus. Hetken perästä nousi Nahkajalka ja puheli itsekseen:
— No, nyt minä luulen kaiken olevan niinkuin ollakkin pitää. Enkä minä luule mitään pahaa olevan tuohon kirjoitettuna, vaikken minä sitä ymmärrä. Eivätkä luullakseni piippu, tomahawk ja mokasiinit ole niinkään huonot. Niin, niin. Siinä he nyt lepäävät rinnakkain ja hyvä on heidän siinä kummankin olla. Mutta kukas peittää maanpoveen minun luuni, kun minun aikani tulee?
— Teillä on ystäviä, Nahkajalka, jotka mielellänsä täyttävät teidän viimeisen toivonne, kun se surullinen aika tulee, sanoi Oliver hellästi.
Vanhus kääntyi eikä näyttänyt ollenkaan hämmästyvän.