— Pyynnöt ovat turhat, sanoi Effingham. Minä tunnen teidät liian hyvästi, Nahkajalka, houkutellakseni teitä jäämään. Mutta ettekös antaisi meidän rakentaa pientä pirttistä teille jollekkin noille etäisille vuorille, että edes silloin tällöin saisimme käydä teidän luonanne ja kuulisimme, mitä te tarvitsette?
— Elkää surko Nahkajalkaa, lapset! Elkää huolehtiko minun tähteni. Minun elämäni on Herran kädessä ja hän antaa minullekkin onnellisen lopun. Pienimmälläkin hänen luoduistaan on oma tarkoituksensa ja minut on luotu salojen asukkaaksi. Jos te rakastatte minua, niin antakaa minun mennä sinne, jonne mieleni haluaa.
Sillä oli asia ratkaistu. Hänen jäännistään ei enää sanaakaan sanottu. Oliver pyyhkäisi kyynelen silmästään, otti kukkarostaan nipun setelirahoja ja tarjosi niitä vanhalle metsästäjälle.
— Ottakaa edes nämä, sanoi hän. Pitäkää ne tallessa. Ehkäpä niistä on hyötyä tarpeen tullessa.
— Nämäkö ne ovat niitä uudenaikuisia rahoja, joita Albanyssa tehdään paperista? — kysyi Nahkajalka, uteliaana tarkastellen seteliä. — Ei, poikaseni! Pistä ne vain taskuusi. Minulle ei niistä ole mitään hyötyä. Elisabet, sallitteko vanhuksen suudella kättänne? Minä rukoilen Jumalaa varjelemaan teitä ja siunaamaan teitä ja kaikkea, mikä teidän on.
Elisabet kohotti päätänsä. Avopäin ja kunnioittavasti kosketti vanha metsästäjä huulillansa hänen kalpeata poskeansa jäähyväisiksi. Kiihkeästi tarttui "nuori kotka" vanhan metsästäjän käteen ja puristi sitä sydämmellisesti, voimatta sanoa sanaakaan. Metsästäjä tiukensi vyötänsä ja valmistihe lähtemään, vaikka selvästi näki, että ero oli hänestäkin raskasta. Viimeksi hän heitti pyssyn olalleen ja huusi kuulakalla metsästäjä-äänellä, niin että salo vastahan kajahti:
— Eteenpäin, Hektor! Tule, Dog! Toisenkin askelen te saatte ottaa, ennenkuin olemme matkamme perillä.
Huudon kuullessaan hypähtivät koirat pystyyn ja seurasivat tottelevaisesti isäntäänsä.
Oli niin hiljaista, niin äänetöntä. Oliver painoi päänsä isoisänsä hautapatsasta vasten. Tyynnyttyänsä hän kääntyi — he olivat vain kahden haudalla, Elisabet ja Oliver.
— Hän on poissa! huudahti Oliver.