— Valkoihoiset eivät mielellään katsele verta ja kuitenkin haavoitti "nuoren kotkan" se käsi, jonka ei pitäisi pahaa tehdä!
— Mohikaani! Chingachgookvanhus! huudahti tuomari. Luuletko sinä minun käteni milloinkaan tahallaan vuodattaneen ihmisverta?
— Paha henki asustaa joskus paraimmissa sydämmissä, vastasi intiaani, mutta veljeni puhuu totta. Hänen kätensä ei ole milloinkaan ehdoin tahdoin väijynyt kenenkään henkeä. Hän on viaton — veljeni ei ole tahtonut verta vuodattaa.
Marmaduke tarttui hänen ojennettuun käteensä hymyillen, osottaen sillä, ettei hän intiaanin sanoja enää muistele, niin syvästi kuin ne olivatkin häntä loukanneet.
Sitten kun intiaani oli taitavasti sitonut kääreen, nousi haavoittunut ja sanoi:
— Nyt en enää, hyvät herrat, kuluta aikaamme kauvemmin enkä teitä turhanpäiten vaivaa. Minun on vain saatava selville teidän oikeutenne hirveen, tuomari Temple.
— Minä myönnän, että se on teidän, sanoi Marmaduke, mutta minä olen teille muuta suuremmassa velassa kuin mikä tästä saaliista tulee. Tulkaa sen vuoksi huomenna tänne. Silloin sovimme sekä tästä että toisesta paljoa tärkeämmästä asiasta.
— Mutta, hyvä herra, minä en voi lähteä saamatta edes osaa hirvestä, jatkoi nuorukainen, taistellen tunteineen. Olenhan minä jo sanonut, että minä tarvitsen saaliini itse.
— No, siihen me nyt emme niinkään hevillä suostu, keskeytti Richard. Tuomarihan korvaa teille huomenna koko eläimen ja ottakaa ihan lemmessä kaikki, kunhan ette vain ota selkää.
— Paljon kiitoksia auliudestanne, hyvä herra! Mutta te pidättäisitte itsellenne juuri sen osan, jonka minä tahdon omiksi tarpeikseni. Minun itseni pitää saada selkä, se on, jos miehellä vain on oikeutta omistaa se, jonka hän on ampunut, ja jos laki siinä kohti hänen omistusoikeuttansa suojelee.