— Laki suojelee teitä! lausui tuomari Temple hämmästyneenä ja harmissaan. Benjamin, sanoi hän hovimestarille, toimita hirvi kokonaisena rekeen ja saatatuta tämä nuori mies Nahkajalan mökkiin. Mutta totta kai teillä on nimi, hyvä vieras, ja kaiketikkin tapaan teidät uudelleen korvatakseni tekemäni vahingon?
— Nimeni on Edvards, vastasi metsästäjä, Oliver Edvards. Minä olen helposti tavattavissa, sillä minä asun tässä likettyellä. Enkä minä ihmisiä pelkää, koska en milloinkaan ole tehnyt pienintäkään pahaa kellekkään.
— Mehän teimme pahaa teille, virkahti Elisabet, ja tietysti tieto siitä, että kieltäytte meidän avustuksestamme, koskee kipeästi isääni. Häntä ilahuttaisi nähdä teitä huomenna luonamme.
Nuori mies vastasi kumartaen:
— Minä siis tulen huomenna luoksenne, herra tuomari, ja katson käytettäväkseni tarjoamanne reen ystävyydenosotteeksi.
Hän viivähti vielä hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena ja tarkasti sitten, synkän raju ilme silmissä, huonetta joka puolelta. Vihdoin hän poistui kumartaen ja sen näköisenä, ettei tarvinnut pyytää sinne jäämään.
— Kummallista, miten leppymätön mieli niin nuorella ihmisellä! sanoi Marmaduke vieraan mentyä. Toivottavasti hän kuitenkin huomenna, jos kerran tulee, on sävyisämmällä tuulella.
Elisabet, jolle se sanottiin, ei vastannut, vaan meni hitaasti ja alla päin huoneiden läpi ruokasaliin, jonne toisetkin häntä seurasivat. Chingachgook lähti niinikään tuomarilasta ja kulki kohti kotiansa.
Toinen luku.
Linnun anmunta.