"Miten kävi vihollisemme, Unkas?" kysyi Duncan. "Me kuulimme pyssynne paukahduksen ja toivoimme, ettette ampunut turhaan."
Nuori päällikkö kohotti hieman metsästysnuttunsa liettä ja näytti tyynesti kamalaa hiustukkoa, jota hän kantoi voitonmerkkinä. Chingachgook hypisteli päänahkaa ja tarkasti sitä hetken hyvin huolellisesti. Sitten hän päästi sen, ja inhon kuvastuessa hänen jykeville piirteilleen tokaisi:
"Oneida!"
"Oneida!" kertasi metsästäjä, joka oli jo kadottamaisillaan tapauksen mielestään melkein yhtä välinpitämättömänä kuin hänen punaiset liittolaisensa, mutta joka nyt läheni tavattoman totisena katsomaan veristä tunnusmerkkiä, "jos oneidat ovat kintereillämme, saamme pian niitä kimppuumme joka taholta! Valkoisen miehen silmille ei ole mitään erotusta tämän nahanpalan ja jonkun toisen intiaanin ihonriekaleen välillä, ja kuitenkin selittää tämä ruhtinasten jälkeläinen sen olevan peräisin jonkun mingon kallosta, mainitseepa vielä heimonkin yhtä helposti kuin olisi päänahka kirjan lehti ja jokainen hius kirjain. Mitä oikeutta on valkoisilla kristityillä pöyhkeillä opistaan, kun villi voi ymmärtää kieltä, joka kävisi yli heidän viisaimpansakin viisauden. Mitä sanot sinä, poika; mitä kansaa se roisto oli?"
Unkas katsahti metsästäjän kasvoihin ja vastasi pehmeällä äänellään:
"Oneida."
"Oneida jälleen! Kun intiaani sanoo jonkin asian olevan niin ja niin, on se tavallisesti niin; mutta kun joku hänenlaisensa häntä kannattaa, saat luottaa siihen kuin jumalansanaan!"
"Miesparka luuli meitä erehdyksessä ranskalaisiksi",
virkkoi Heyward; "eihän hän muutoin olisi väijy 9 ystävän henkeä."
"Hänkö olisi erehdyksessä pitänyt maalattua mohikaania huronina! Yhtä helposti voisitte eksyä luulemaan Montcalmin valkonuttuisia sotapoikia Kuninkaallisen amerikkalaisen rykmentin punatakeiksi", vastasi metsästäjä. "Ei, ei, kyllä se käärme tiesi tehtävänsä, eikä siinä isoa erehdystä tapahtunutkaan, sillä delavari ja mingo rakastavat sangen vähän toisiaan, lähtekööt heidän heimonsa sitten sotimaan kenen puolesta tahansa valkoihoisten riidoissa. Tässä suhteessa, vaikka oneidat palvelevatkin samaa voideltua majesteettia, joka on minunkin kuninkaallinen herrani ja käskijäni, en olisi kovinkaan kauan miettinyt laukaistakseni 'Hirventappajan' siihen pirunsikiöön, jos hän vain olisi osunut tielleni."