Mohikaanien puheita säestivät niin selvät ja luonnolliset eleet, ettei Heywardin tarvinnut paljoakaan vaivata päätään voidakseen seurata heidän todistelunsa johtolankaa. Sitävastoin oli metsästäjän tarkoitus hämärämpi, hän kun yhä ylpeillen väristään tavallaan teeskenteli sitä kylmää ja keinotekoista esiintymistä, joka on niin kuvaavaa kaikille englantilais-amerikkalaisille kansanluokille, kun ne eivät ole joutuneet kiihdyksiin. Päättäen intiaanien usein osoittelemista metsämatkan merkeistä he ilmeisesti ehdottivat ajettavaksi vihollista takaa maalla, kun taas Haukansilmän lukuisat kädenhuiskautukset Horikania kohti ilmoittivat hänen puoltavan kulkua pitkin sen pintaa.
Tämä jälkimmäinen oli ilmeisesti joutumaisillaan tappiolle ja kysymys ratkeamaisillaan vastoin hänen tahtoaan, kun hän hypähti seisaalleen ja luopuen levollisuudestaan äkkiä turvautui intiaanien esitystapaan ja kaikkiin synnynnäisen kaunopuheisuutensa keinoihin. Kohottaen toisen kätensä hän osoitti auringon rataa, toistaen liikkeen jokaiselta päivältä, mikä heiltä kuluisi tehtävän suorittamiseen. Sitten hän piirsi pitkän ja hankalan polun kallioiden ja jokien joukkoon. Nukkuvan ja kaikesta tietämättömän Munron ikä ja heikkous kuvattiin niin selvin merkein, ettei niistä voinut erehtyä. Duncan huomasi, että hänen omatkin voimansa arvioitiin sangen heikoiksi tiedustelijan avatessa kouransa ja mainitessa häntä nimellä "Avonainen Käsi" — nimi, jonka hänen anteliaisuutensa oli hankkinut hänelle kaikilta ystävällisiltä heimoilta. Sitten seurasi esitys veneen keveästä ja kauniista kulusta asetettuna jyrkäksi vastakohdaksi väsyneen, heikon miehen horjuville askelille. Hän lopetti viittaamalla oneidan päänahkaan, sillä nähtävästi todistaakseen, kuinka välttämättä heidän oli lähdettävä pian matkaan, ja siten, ettei mitään jälkiä jäisi.
Mohikaanit kuuntelivat totisina, ja heidän kasvoillaan väikkyivät puhujan lausumain ajatusten heijastukset. Vakuuttava esitys teki vähitellen vaikutuksensa, ja puheensa lopulla huomasi Haukansilmä mielipiteitään säestävän tavanmukaisten suostumushuudahdusten. Lyhyesti sanoen: Unkas ja hänen isänsä kääntyivät hänen ajatustapaansa, hyläten omat aikaisemmin puoltamansa mielipiteet niin alttiina ja vilpittöminä, että jos he olisivat olleet jonkin suuren, sivistyneen kansan edustajia, teko ehdottomasti olisi aiheuttanut heidän valtiollisen kukistumisensa hävittämällä ikiajoiksi heidän maineensa lujina ja sanassaanpysyvinä miehinä.
Heti kun kiistelty kysymys oli ratkaistu, näytti väittely ja kaikki, mitä siihen oli kuulunut, paitsi tulos, täydellisesti unohtuneen. Haukansilmä, katsahtamatta ympärilleen lukeakseen voittonsa ihailevista silmistä, ojensi sangen rauhallisesti kookkaan ruumiinsa sammuvan nuotion ääreen ja sulki ainakin omat näköelimensä uneen.
Jätettyinä nyt johonkin määrin omaan valtaansa käyttivät mohikaanit, jotka olivat niin runsaasti omistaneet aikaansa toisten harrastuksille ja toisten hyväksi, tilaisuutta kohdistaakseen huolenpitonsa toisiinsa. Heittäen äkkiä intiaanipäällikölle kuuluvan totisen ja ankaran käytöksen alkoi Chingachgook puhua pojalleen hellyyden vienoa, leikillistä kieltä. Unkas vastasi mielissään isänsä sydämelliseen puheeseen, ja ennen kuin metsästäjän voimakas hengitys ilmoitti hänen nukkuneen, oli hänen toveriensa esiintymistavassa tapahtunut täydellinen muutos.
On mahdotonta kuvailla heidän kielensä sulosointua heidän noin laskiessaan leikkiä ja puhellessaan hellästi toisilleen, mahdotonta kuvailla niin, että sen tajuaisivat nekin, joiden korvat eivät ole koskaan kuulleet sen soittoa. Heidän ääntensä liikkumisala, etenkin nuorukaisen, oli kerrassaan hämmästyttävä — se kun ulottui matalimmasta kurkkusävelestä aivan naisellisen vienoihin ylä-ääniin asti. Isän silmät seurasivat ilmeisesti ihastuneina pojan kauniita, jaloja liikkeitä, eikä hän koskaan jättänyt hymyilemättä vastaukseksi toisen tarttuvan iloiseen, vaikka hiljaiseen nauruun. Vanhemman intiaanin ollessa näiden lempeiden luonnollisten tunteiden vallassa ei hänen pehmenneillä kasvoillaan näkynyt jälkeäkään niiden entisestä villistä julmuudesta. Hänen maalattu kuolemankuvansakin tuntui pikemmin johonkin pilaillen laitettuun valepukuun kuuluvalta, kuin hurjalta julistukselta, että hänen askeleitaan seurasi hävitys ja surma.
Vietettyään näin tunnin parempien tunteittensa tyydyttämisessä ilmaisi Chingachgook äkkiä haluavansa nukkua, käärimällä vaipan päänsä ympärille ja oikaisemalla ruumiinsa paljaalle maalle. Heti herkesi Unkaskin iloilustaan, ja huolellisesti haravoituaan hiilet kasaan, niin että ne lämmittäisivät hänen isänsä jalkoja, etsi nuorukainen pieluksensa jostakin linnoituksen raunioiden kolkasta.
Tuntien saavansa uutta varmuutta näiden kokeneiden metsänkävijäin huolettomuudesta seurasi Heyward pian heidän esimerkkiään, ja kauan ennen yön kääntymistä tuntuivat hävitetyn linnoituksen helmassa lepäävät nukkuvan yhtä raskaasti kuin se eloton joukko, jonka luut jo alkoivat vaaleta läheisellä kentällä.
XX luku.
Albania, terve! Nään silmin sun, uljaiden miesten äidin ankaran!