Metsästäjä nauroi ja koputtaessaan merkitsevästi otsaansa hän ehkä selitti tämän kummallisen suopeuden tyydyttävämmin, lisäten vielä:
"Intiaanit eivät tee milloinkaan pahaa heikkomielisille. Mutta miksi ette tien ollessa avoinna silmienne edessä kulkenut omia jälkiänne takaisin — nehän eivät ole niin näkymättömiä kuin oravan — ja tuoneet sanaa Edwardiin?"
Ottaen lukuun vain oman karaistun, rautaisen luontonsa, vaati metsästäjä epäilemättä Davidilta tekoa, jota tämä ei missään oloissa olisi kyennyt suorittamaan. Mutta kokonaan vielä kadottamatta säyseätä ilmettään hän tyytyi vastaamaan:
"Vaikka sieluni riemuitsisikin jälleen nähdessään kristittyjen asuntoja, seuraisivat jalkani kuitenkin mieluummin minun huomaani uskottuja heikkoja astioita vaikkapa jesuiittain epäjumalia palveleviin maakuntiin asti kuin astuisivat yhdenkään askelen taapäin, niin kauan kuin heitä ahdistavat vankeus ja murhe."
Vaikka Davidin kuvarikas kieli ei ollut niin kovin helposti tajuttavissa, ei hänen silmiensä vilpittömästä, lujasta ilmeestä ja hänen rehellisten kasvojensa hehkusta saattanut hevillä erehtyä. Unkas kävi lähemmäksi ja katseli puhujaa hyväksyvästi, ja hänen isänsä osoitti tyytyväisyyttään tavallisella pontevalla suosionhuudollaan. Metsästäjä pudisti päätään ja puuttui puhumaan:
"Meidän Herramme tarkoitus ei suinkaan ollut, että miehen pitäisi kohdistaa kaikki harrastuksensa kurkkuunsa ja siten lyödä laimin muiden ja parempien lahjojen harjoittaminen! Mutta hän on nähtävästi joutunut jonkun typerän akan käsiin, silloin kun hänen olisi pitänyt saada kasvatuksensa sinitaivaan alla, metsän kauneuksien keskellä. Kas tässä, ystäväni, minä kyllä ajattelin käyttää tulen virikkeiksi tätä teidän toitotusvehjettänne, mutta kun te pidätte kapinetta niin suuressa arvossa, niin ottakaa se ja puhaltakaa kuin parhaiten taidatte!"
Gamut tarttui äänipilliinsä niin voimakkain ilonilmauksin kuin hän suinkin katsoi harjoittamaansa vakavaan toimeen sopivan. Useaan kertaan koeteltuaan sen kykyä hänen omaan ääneensä verrattuna ja päästyään tyytyväisyydekseen selville, ettei se ollut vähimmässäkään määrin menettänyt sointuisuuttaan, osoitti hän hyvin ilmeistä halua esittää muutamia säkeistöjä eräästä tuon usein mainitun pienen kirjan pisimmästä vuodatuksesta.
Heyward teki kuitenkin kiireesti tyhjäksi hänen hurskaan aikomuksensa lakkaamattomilla kysymyksillä hänen vankitoveriensa entisistä ja nykyisistä oloista, kuulustellen nyt paljoa järjestelmällisemmin kuin oli ollut mahdollista hänen kiihtyneille tunteilleen keskustelun alussa. Davidin, niin ikävöivin silmin kuin hän katselikin aarrettansa, oli pakko vastata, etenkin kun kunnianarvoisa isäkin otti osaa kuulusteluun niin hartaana, ettei sitä sopinut vastustaa. Metsästäjä ei myöskään ollut tekemättä joitakin asiallisia kysymyksiä sopivan tilaisuuden tarjoutuessa. Huolimatta lukuisista keskeytyksistä, joiden aikana erinäisiä uhkaavia ääniä pihahteli omistajalleen palautetusta soittokoneesta, saivat takaa-ajajat tällä tavoin selvän niistä tärkeimmistä seikoista, jotka mahdollisesti olivat heille hyödyksi heidän suorittaessaan suurta ja yhä hankalammaksi käynyttä tehtäväänsä — sisarusten vapauttamista. Davidin kertomus oli mutkaton ja sisälsi vain harvoja yksityiskohtia.
Magua oli odottanut vuorella turvallista hetkeä peräytymiseen, oli sitten laskeutunut alas ja lähtenyt kulkemaan pitkin Horikanin länsirantaa Kanadaa kohti. Kun taitava huroni tunsi hyvin polut ja tiesi varmasti, ettei ollut mitään pelkoa välittömästä takaa-ajosta, ei heidän matkansa ollut kovin kiireellinen eikä lainkaan väsyttävä. Davidin koristelemattomasta esityksestä selvisi, että hänen läsnäoloaan pikemmin siedettiin kuin toivottiin, vaikkei Maguakaan ollut kokonaan tuntematta intiaanien tavallista kunnioitusta niitä kohtaan, joiden järkeen Suuri Henki on koskettanut. Öisin oli noudatettava mitä suurinta huolellisuutta vankeihin nähden. Heitä oli suojeltu metsän usvien vahingolliselta vaikutukselta, mutta estetty myöskin pako. Lähteellä oli hevoset päästetty irti, kuten olemme nähneet. Huolimatta heidän polkunsa etäisyydestä ja pituudesta, ryhdyttiin edellämainittuihin varokeinoihin ja toivottiin näin voitavan katkaista kerrassaan kaikki johtolangat pakenijain piilopaikkaan. Heidän saavuttuaan heimon leirille noudatti Magua intiaanien yleistä varovaista tapaa, josta harvoin poikettiin, ja erotti vangit toisistaan. Cora oli lähetetty toisen heimon luo, joka tilapäisesti majaili läheisessä laaksossa, vaikka David tunsikin liian vähän alkuasukkaiden tapoja ja historiaa voidakseen kertoa mitään tyydyttävää sen nimestä tai ominaisuuksista. Hän tiesi vain, ettei heimo ollut ottanut osaa viimeiseen retkeen William Henrikiä vastaan, että se huronien tavoin oli Montcalmin liittolainen ja että se oli ystävällisissä vaikka varovaisissa suhteissa siihen sotaisaan ja villiin kansaan, jonka sattuma oli saattanut valkoisten kanssa niin läheiseen ja epämiellyttävään kosketukseen. Mohikaanit ja metsästäjä kuuntelivat hänen usein keskeytyvää ja epätäydellistä puhettaan hartaina, joka ilmeisesti kasvoi sitä mukaa kuin kertomus eteni; ja hänen yritellessään kuvata sen kansakunnan harrastuksia ja askareita, jonka luona Coraa pidettiin vankina, kysyi metsästäjä äkkiä:
"Näittekö heidän puukkojensa muotoa? Olivatko ne englantilaisten vai ranskalaisten kaltaisia?"