Eläimen mieliala näytti kuitenkin äkkiä muuttuneen. Jatkamatta äkeätä murinaansa tai osoittamatta muita kiukustumisen merkkejä vapisi sen koko pörröinen ruho ankarasti, ikäänkuin jonkin kummallisen sisäisen puistatuksen vallassa. Valtavat, kömpelöt käpälät huitoivat järjettömästi irvistelevää kuonoa, ja Heywardin tuijottaessa tuskallisen valppain silmin sen liikkeitä putosi suuri julma pää sivulle ja sen sijasta ilmestyi näkyviin metsästäjän rehellinen, tanakka naama ja kuului hänen sydämen pohjasta lähtevä erikoinen, iloinen naurunhihityksensä.
"Hst!" suhahti varovainen tiedustelija keskeyttäen Heywardin hämmästyksen huudahduksen. "Niitä konnia liehuu tässä aivan lähellä, ja jokainen ääni, joka ei luonnostaan kuulu noitalukuihin, toisi joka sorkan niskaamme."
"Selittäkää minulle tämän valepuvun tarkoitus ja sanokaa, miksi olette ryhtynyt niin epätoivoiseen seikkailuun?"
"Ah, sattuma heittää usein järjen ja sen laskut nurin niskoin", vastasi metsästäjä. "Mutta koska jokainen juttu on aina alettava alusta, kerron teille kaikki järjestyksessä. Erottuamme sijoitin komentajan ja päällikön erääseen vanhaan majavanpesään, missä he ovat huroneilta paremmassa turvassa kuin keskellä Edwardin varusväkeä, sillä ylhäällä luoteisessa asuvat intiaanit kunnioittavat yhä majavaa, koska kauppamiehet vielä eivät ole osuneet heidän luokseen. Sen jälkeen lähdimme me Unkasin kanssa tavoittamaan toista leiriä, kuten oli sovittu. Oletteko nähnyt poikaa?"
"Suureksi surukseni on hän vankina ja tuomittu kuolemaan auringon noustessa!"
"Minä epäilin niin käyvän", virkkoi metsästäjä vähemmän luottavalla ja iloisella äänellä. Mutta pian sai hänen puheensa lujan luonnollisen sävynsä takaisin, ja hän jatkoi: "Hänen huono onnensa onkin perimmäisenä syynä siihen, että minä olen täällä, sillä en koskaan sallisi sellaisen pojan jäävän huronien käsiin. Kyllähän ne konnat olisivat iki-iloissaan, jos pääsisivät sitomaan 'Hyppivän Hirven' ja 'Pitkän Pyssyn', kuten he minua sanovat, samaan paaluun! Vaikka minä en muutoin voikaan käsittää, miksi he ovat minulle sellaisen nimen antaneet, koska on olemassa yhtä vähän yhtäläisyyttä 'Hirventappajan' ominaisuuksien ja jonkin tavallisen kanadalaistussarin kuin piippusaven ja piikiven välillä!"
"Pysykää kertomuksessanne", tohahti malttamaton Heyward; "emmehän tiedä, millä hetkellä huronit palaavat."
"Ei heistä pelkoa. Loitsija tarvitsee aikansa kuten uudisasutuksia kiertelevä pappikin. Me olemme yhtä rauhassa keskeytyksiltä kuin lähetyssaarnaaja aloittaessaan kaksi tuntia kestävän puheensa. No niin, Unkas ja minä jouduimme rytäkkään erään kotiin taivaltavan roistojoukkion kanssa; poika eteni liian kauaksi vakoillessaan, mutta siitä ei häntä sovi niin ankarasti soimata, koska hänellä on kuuma veri; ja sitten kaiken lopuksi oli yksi huroneista pelkuri ja johti hänet paetessaan salaväijytykseen."
"Mutta kalliisti on hän saanut maksaa heikkoutensa."
Metsästäjä veti merkitsevästi kädellään poikki kurkkunsa ja nyykäytti päätään ikäänkuin sanoakseen: "Minä ymmärrän." Sitten hän jatkoi kuuluvammalla äänellä, vaikka tuskin käsitettävämmällä kielellä: