Koko tämän odottamattoman ja kummallisen toimituksen aikana ei Magua, joka oli rimpuillut ankarasti siihen asti, kunnes tunsi joutuneensa jänteiltään paljoa väkevämmän miehen käsiin, ollut päästänyt pienintäkään äännähdystä. Mutta kun Haukansilmä käytöstään ylimalkaisesti selittääkseen heitti syrjään pedon pörröisen pään ja esitti huronin tuijotettavaksi omat ahavanpuremat ja tanakat piirteensä, kesti jälkimmäisen tyynimielisyys niin hyvin koetuksen, että häneltä pääsi vain tuo tavallinen huudahdus:
"Hugh!"
"Niin, niin! Joko nyt löysit kielesi?" puheli aina yhtä rauhallinen voittaja. "Mutta ettet käyttäisi sitä meidän tuhoksemme, täytyy minun ottaa vapaudekseni tukkia kitasi."
Kun ei hetkeäkään ollut hukattavissa, ryhtyi metsästäjä viipymättä tuohon niin välttämättömään varokeinoon, ja kun hän oli varustanut intiaanin suukapulalla, voitiin tätä vihollista täydellä syyllä pitää "taisteluun kelpaamattomana".
"Mistä hiiden reiästä se veijari puikahti sisään?" kysyi toimelias metsästäjä työnsä lopetettuaan. "Ei ainoakaan sielu kulkenut ohitseni teidän lähdettyänne."
Duncan osoitti ovea, josta Magua oli tullut ja jonka sulkeiksi oli nyt ladottu liian monia esteitä, niin ettei sitä tietä käynyt nopeata pakoa ajatteleminen.
"Ottakaa neiti mukaanne", jatkoi hänen ystävänsä. "Meidän täytyy yrittää metsään toisen käytävän kautta."
"Se on mahdotonta!" virkkoi Duncan; "pelästys on voittanut tytön ja hän on aivan avuttomassa tilassa. Alice, oma suloinen Aliceni! koettakaa toipua, nyt on tullut paon hetki. Kaikki turhaan! Hän kuulee, mutta ei kykene seuraamaan. Menkää, jalo, kunnianarvoisa ystäväni, pelastakaa itsenne ja jättäkää minut kohtaloni huomaan!"
"Jokaisella jäljellä on päätekohtansa ja jokaisesta onnettomuudesta on jotakin oppimista!" vastasi metsästäjä. "Kas tässä, kietokaa hänet näihin intiaanivaatteisiin. Peittäkää tarkoin koko hänen pieni, hento ruumiinsa. Ei, tuolla jalalla ei ole vertaistaan saloissa, se ilmaisisi hänet heti, missä tahansa hän liikkuisikin. No, ottakaa hänet syliinne ja seuratkaa minua. Jättäkää loput minun huolekseni."
Kuten hänen toverinsa sanoista saattaa nähdä, totteli Duncan kerkeästi neuvoa. Kun toinen oli lakannut puhumasta, nosti hän keveän Alicen syliinsä ja seurasi metsästäjää. He löysivät yksinäisen sairaan vaimon samalta sijalta, minne olivat hänet jättäneetkin ja kulkivat nopeasti luonnon muodostamaa käytävää pitkin ulko-ovea kohti. Kun he lähenivät pientä kaarnaluukkua, ilmaisi äänen häly ulkoa potilaan ystävien ja sukulaisten kerääntyneen paikalle kärsivällisinä odottamaan sisäänkutsua.