Heidän menoaan metsään ei koetettu pienimmälläkään tavalla estää, eivätkä he kohdanneet ainoatakaan elävää olentoa, joka olisi voinut joko nostaa hälytystä tai antaa heille tarpeellisia tietoja, ennenkuin tulivat omien tiedustelijainsa lymypaikoille. Siinä käskettiin pysähtymään ja päälliköt kutsuttiin "kuiskaavaan neuvotteluun".
Tässä kokouksessa esitettiin erilaisia toimintasuunnitelmia, mutta mikään niistä ei vastannut heidän tulisen johtajansa toiveita. Jos Unkas olisi seurannut oman kiihkeytensä yllykkeitä, olisi hän hetkeäkään viipymättä vienyt miehensä hurjaan rynnäkköön ja pannut riidan ratkeamaan äkillisellä onnenkaupalla, mutta sellainen menettely olisi sotinut kaikkia hänen heimolaistensa perittyjä tapoja ja katsantokantoja vastaan. Hänen oli siis pakko taipua varovaisuuteen, jota hän nykyisessä mielentilassaan inhosi, ja kuunnella neuvoja, jotka saivat hänen kiihkeän sydämensä raivoamaan, kun hän katkerana muisteli Coran vaaraa ja Maguan julkeutta.
Kun oli näin mihinkään tulokseen pääsemättä keskusteltu useita minuutteja, nähtiin erään yksinäisen olennon lähenevän vihollisten puolelta niin kiireesti, että häntä saattoi luulla rauhan sanomia tuovaksi lähettilääksi. Mutta kun muukalainen oli ehtinyt noin sadan kyynärän päähän piilopaikasta, jonka turviin delavarien neuvosto oli kokoontunut, alkoi hän epäröidä eikä tuntunut tietävän, mihin suuntaan kulkea, niin että hän lopulta kokonaan pysähtyi. Kaikkien silmät tähtäsivät Unkasiin, ikäänkuin pyytäen ohjeita, miten nyt oli meneteltävä.
"Haukansilmä", virkkoi nuori päällikkö matalalla äänellä, "hän ei saa enää koskaan puhua huroneille."
"Hänen hetkensä on tullut", vastasi suorasukainen metsästäjä pistäen pyssynsä pitkän piipun lehtien lomitse ja ryhtyen tyynellä, kohtalokkaalla tavallaan tähtäämään. Mutta vetämättä liipasimesta laski hän suun jälleen alas ja antautui tavallisen hilpeydenpuuskansa valtaan. "Minä luulin sitä veijaria mingoksi, niin totta kuin olen kurja syntinen!" puheli hän. "Mutta kun silmäni nousi hänen kylkiluitaan pitkin etsiäkseen paikkaa, mistä voisi lähettää kuulan sisään — niin osaatko ajatella, Unkas — näin laulumestarin puhaltimen; loppujen lopuksi hän onkin se mies, jota Gamutiksi sanotaan ja jonka kuolema ei hyödytä ketään, mutta jonka elämä, jos hänen kielensä kelpaa muuhunkin kuin laulamiseen, saattaa olla meidän tarkoituksillemme avuksi. Elleivät sävelet ole kokonaan mahtiaan menettäneet, pääsen minä pian sen kunnon miehen kanssa keskusteluun äänellä, joka hänen mielestään on varmastikin 'Hirventappajan' puheita paljoa miellyttävämpi.
Näin sanoen laski Haukansilmä pyssyn kädestään ja ryömittyään pensaiden läpi Davidin kuuluville yritti päästää ilmoille samoja säveleitä, jotka olivat kerran johdattaneet hänet niin turvallisesti ja loistavasti läpi huronien leirin. Gamutin herkkiä kuuloelimiä ei ollut helppo pettää — ja totta puhuen olisikin ollut kenenkään muun kuin Haukansilmän vaikeata synnyttää sellaista kärinää! — ja kun hän oli kerran ennen kuullut saman äänen, tiesi hän nyt, mistä se lähti. Miesparka näytti päässeen suuresta pulasta, sillä seuraten laulun suuntaa — tehtävä, joka ei hänelle ollut paljoakaan miellyttävämpi kuin kokonaisen tykistöpatterin kimppuun hyökkääminen — keksi hän pian piiloutuneen metsästäjän.
"Minä ihmettelen, mitä huronit tästä ajattelevat!" puheli tiedustelija nauraen, ottaessaan kumppaniaan käsivarresta ja ohjaten häntä taammas joukkonsa luo. "Jos ne konnat väijyvät kuulomatkan päässä, uskovat he täällä olevan kaksi hassahtanutta yhden asemesta! Mutta täällä olemme hyvässä turvassa", lisäsi hän Unkasia ja tämän seuralaisia osoittaen. "No, lasketelkaapas nyt meille tarina mingojen vehkeistä selvällä englanninkielellä, ilman äänen nousuja ja laskuja."
David katseli julmia, villinnäköisiä päälliköitä ympärillään mykän hämmästyksen vallassa, mutta kun häntä rauhoitti muutamien tuttujen kasvojen näkeminen, kykeni hän pian kokoamaan ajatuksensa ja vastaamaan ymmärrettävästi.
"Pakanat ovat jalkeilla valtavin joukoin, ja minä pelkään heidän hautovan pahaa. Viimeisen tunnin kuluessa on heidän asuinsijoillaan ollut sellainen ulvonta, ja jumalaton meteli ja sellainen äänten sekoitus, että sitä olisi häpeä mainitakin ja että minä sen takia lähdin pakenemaan delavarien luo rauhaa saadakseni."
"Korvanne eivät olisi paljoa vaihdosta hyötyneet, jos olisitte ollut jaloiltanne nopsempi", vastasi metsästäjä kuivanleikkisästi. "Mutta olkoon sen asian laita miten tahansa; missä ovat huronit?"