XXXII luku.
Raivoo rutto, kiihtyy ruumistulet, ellei kuningas viivykkeittä poista täältä mustasilmäneittä.
Popen Iliaadi.
Sinä aikana, jolloin Unkas edellä kuvattuun tapaan jakoi voimiansa, oli metsä yhtä hiljainen ja, ellemme ota lukuun niitä, jotka olivat äsken neuvotteluun kokoontuneet, näennäisesti yhtä tyhjä ihmisistä kuin lähtiessään kaikkivaltiaan luojansa kädestä. Silmä saattoi seurata joka suuntaan puiden varjoisia, pitkiä välimaita keksimättä ainoatakaan olentoa, joka ei olisi todellisesti kuulunut rauhalliseen, uinuvaan maisemaan. Joskus kuului lintu lentää lepattelevan pyökkien oksilla, ja tuolloin tällöin pudotti orava pähkinän, vetäen joukkion hämmästyneet katseet hetkiseksi puoleensa; mutta heti kun nämä tilapäiset keskeytykset olivat lakanneet, suhisi tuuli yksin heidän päittensä yläpuolella pitkin metsän viheriää, lainehtivaa pintaa, joka vain virtojen ja järvien katkaisemana levisi niin avarain alueitten yli. Siinä salossa, joka oli delavarien ja heidän vihollistensa kylän välillä, ei ihmisjalka tuntunut koskaan kulkeneen, niin syvään ja hengähtämättömään hiljaisuuteen se oli vajonnut. Mutta Haukansilmä, joka nyt oli saanut osalleen johtavan aseman seikkailussa, tunsi liian hyvin niiden luonteen, joiden kanssa hänen piti kohta taistella, luottaakseen tähän petolliseen rauhaan.
Nähdessään pienen joukkonsa kokoontuneen ympärilleen heitti metsästäjä 'Hirventappajan' käsivartensa koukkuun, teki äänettömän merkin kehoittaakseen toisia seuraamaan ja johti heitä hyvän matkaa taaksepäin eräälle pienelle purolle, jonka yli he olivat äsken edetessään menneet. Siihen hän pysähtyi ja odotettuaan, kunnes kaikki hänen totiset ja tarkkaavaiset soturinsa olivat ennättäneet hänen luokseen, kysyi hän delavarinkielellä:
"Tietääkö kukaan nuorista miehistäni, minne tämä vesi vie meidät?"
Muuan delavari ojensi toisen kätensä kaksi sormea haralleen ja osoittaen niiden yhtyvän juuressa vastasi:
"Ennenkuin aurinko on kulkenut oman leveytensä, yhtyy pieni vesi isoon veteen." Sitten hän lisäsi tarkoittamaansa suuntaan viitaten: "Ne kaksi ovat kylliksi majaville."
"Sitä minä ajattelinkin", virkkoi metsästäjä, nostaen silmänsä kohti puunlatvojen väliin jäänyttä aukeamaa, "kun näin, mihin päin se juoksee ja mihin päin vuoret kulkevat. Miehet, me etenemme sen rantojen suojassa, kunnes vainuamme huroneja."
Hänen toverinsa päästivät tavallisen lyhyen suostumuksenhuutonsa, mutta kun he huomasivat johtajansa aikovan astua itse eellimmäisenä, teki pari heistä merkkejä, ettei kaikki ollut niinkuin olla piti. Haukansilmä, joka ymmärsi heidän puhuvat silmäyksensä, käännähti ja näki, että laulumestari oli seurannut hänen joukkoaan tänne asti.