Tällä tukalalla hetkellä osasi Haukansilmä puikahtaa saman puun taakse, joka oli Heywardinkin suojana; useimmat hänen miehistään olivat kuulomatkan päässä hiukan oikealla paukuttelemassa nopeita vaikka hyödyttömiä yhteislaukauksia piiloutuneeseen viholliseen.
"Te olette nuori mies, majuri", sanoi metsästäjä laskien 'Hirventappajan' perän maahan ja nojaten piippuun hiukan väsyneenä innokkaasta hyörinästään, "ja teidän tehtäväksenne jonakin päivänä voi osua sotajoukkojen johtaminen näitä mingo-roistoja vastaan. Tässä te nyt voitte nähdä intiaanitaistelun periaatteet. Niihin kuuluu pääasiallisesti nopsa käsi, terävä silmä ja hyvä suoja. No, jos teillä nyt olisi tässä komppania kuninkaallisia amerikkalaisia, niin millä tavoin panisitte sen toimimaan?"
"Pistin tekisi ehkä selvää jälkeä?"
"Kas vain, tuossa teidän puheessanne vallitsee kokonaan valkoisen miehen järki, mutta näissä erämaissa täytyy miehen aina kysyä itseltään, kuinka monta henkeä hän voi säästää. Ei", jatkoi metsästäjä mietteliäästi päätään pudistaen, "hevonen on ennemmin tai myöhemmin — häpeä on sitä sanoa — ratkaiseva nämä kahakat. Elukat ovat parempia kuin miehet, ja hevoseen me lopultakin tulemme. Heitäpäs nyt kengitetty kavio punanahan pieksun jäljille, ja kun hänen pyssynsä on kerran tyhjä, ei hän ennätä enää pysähtyä sitä uudelleen lataamaan."
"Tätä asiaa sopisi ehkä paremmin pohtia jossakin toisessa tilaisuudessa", vastasi Heyward. "Joko pian hyökkäämme?"
"Minä en voi pitää sitä miehen ominaisuuksille sopimattomana, jos hän hengähtäessään antautuukin hyödyllisiin mietiskelyihin", kuului tiedustelijan vastaus. "Mitä taas rynnäkköön tulee, niin ei minua se keino paljoakaan miellytä, koska pari päänahkaa olisi varmastikin pakko uhrata siinä pelissä. Ja kuitenkin", lisäsi hän kumartaen päätään sivulle paremmin kuullakseen kaukaisen taistelun melskeen, "jos me mielimme olla Unkasille joksikin hyödyksi, täytyy meidän pian suoriutua näistä omista konnistamme!"
Sitten hän käännähti nopsasti ja päättävästi ympäri ja huusi intiaaneilleen näiden omalla kielellä. Hänen sanoihinsa vastattiin kiljahduksella, ja merkin saatuaan teki jokainen soturi kerkeän kiertoliikkeen sen puun ympäri, jonka takana hän seisoi. Nähdessään niin monien mustien haamujen väikähtävän silmiensä edessä samalla hetkellä houkuttuivat huronit päästämään kiireellisen ja siis tuloksettoman yhteislaukauksen. Pysähtymättä vetämään henkeä syöksyivät delavarit pitkin loikkauksin metsään saaliinsa kimppuun hyökkääväin pantterien kaltaisina. Haukansilmä juoksi heidän etunenässään, heiluttaen peloittavaa pyssyään ja innostaen seuralaisiaan esimerkillään. Muutamat vanhemmat ja viekkaammat huronit, joita heidän laukaustensa tuhlaamiseksi keksitty salajuoni ei ollut pettänyt, ampuivat nyt läheltä kuolettavan tuiskauksen ja todistivat metsästäjän pelon oikeaksi kaatamalla kolme etumaisinta soturia.
Mutta tämä isku ei kyennyt hillitsemään raivoisaa hyökkäystä. Delavarit ryntäsivät vihollistensa suojapaikkoihin luontaisella hurjuudellaan ja lakaisivat tieltään kaiken vastustuksen hirvittävällä voimallaan.
Käsirysy kesti vain hetkisen, sillä ahdistetut peräytyivät nopeasti, kunnes saapuivat tiheikön vastakkaiselle reunalle, missä he tarrautuivat suojiinsa yhtä itsepintaisesti kuin ajetut otukset. Tässä merkitsevässä silmänräpäyksessä, kun taistelun menestys oli jälleen muuttumassa epäiltäväksi, kuului pyssyn pamaus huronien takaa ja kuula tuli viheltäen metsänaukeamalla sijaitsevista majavain pesistä, seuranaan julma, peloittava sotahuuto.
"Siellä puhuu mohikaanien vanha päällikkö!" ilostui Haukansilmä vastaten huutoon omalla jyrisevällä äänellään. "Nyt ahdistamme niitä edestä ja takaa!"