Tämä kaikki vaikutti huroneihin silmänräpäyksessä. Menetettyään rohkeutensa sellaiselta suunnalta tulevasta hyökkäyksestä, ettei heille jäänyt enää suojassa pysyttelemisen mahdollisuutta, kohottivat heidän soturinsa yhteisen pettymyksen kirkunan, hajaantuivat samassa ja juoksivat poikki aukeaman mistään muusta kuin paosta välittämättä. Ja moni kaatui siinä yrityksessä vainoavain delavarien kuulista ja iskuista.
Emme pysähdy sen laveammin kuvailemaan metsästäjän ja Chingachgookin kohtaamista tai Duncanin ja Munron liikuttavampaa keskustelua. Muutamat lyhyet, kiireiset sanat riittivät selittämään asiain tilan kummallekin joukolle, ja Haukansilmä esitti sitten mohikaanien ruhtinaan miehilleen, jättäen ylipäällikkyyden hänen käsiinsä. Chingachgook suostui tarjottuun kunniatoimeen, johon hänen syntyperänsä ja kokemuksensa tekivät hänet oikeutetuksi, sillä totisella arvokkuudella, joka aina antaa tehoa intiaanisoturin käskyille. Seuraten metsästäjän jälkiä johti hän joukkonsa takaisin tiheikön läpi, ja hänen soturinsa nylkivät kulkiessaan kaatuneilta huroneilta päänahat ja piilottivat omien kuolleittensa ruumiit, kunnes he näin tehden saapuivat paikalle, missä edellinen katsoi sopivaksi pysähtyä.
Soturit, jotka äskeisessä ottelussa olivat kestäneet niin ankaroita ponnisteluja, sijoitettiin nyt pienelle tasanteelle, jossa siellä täällä kohosi tarpeeksi puita heidän suojakseen. Maa vietti melkoisen jyrkästi alaspäin heidän edestään, ja heidän silmäinsä alla avautui useiden peninkulmien pituinen kapea, synkkä, metsääkasvava laakso. Tässä tiheässä, varjoisassa metsässä taisteli Unkas yhä huronien päävoiman kanssa.
Mohikaani ja hänen ystävänsä etenivät jyrkänteen reunalle ja kuuntelivat harjaantunein korvin taistelun melskettä. Muutamia lintuja liihoitteli laakson lehvämeren yllä, pelästyneinä paettuaan salaisista pesistään, ja siellä ja täällä ilmaisi puiden joukosta kohoava kirkas savupilvi, joka näytti jo sulavan ympäröivään ilmaan, paikkaa, missä kamppailu oli ollut kiivain ja pitkällisin.
"Taistelu urkenee rinnettä ylös", virkkoi Duncan, viitaten suuntaan, mistä kuului uudelleen tuliaseiden räiskettä. "Me olemme liian keskellä heidän rintamaansa voidaksemme iskeä tehoisasti."
"He kääntyvät vielä laakson pohjaan, missä suoja on tihein ja turvallisin", väitti metsästäjä, "ja niin jäämme kauniisti heidän kylkipuolelleen. Menkää, ruhtinas; teillä on tuskin aikaa kohottaa sotahuuto ja johtaa nuoret miehenne kahakkaan. Minä teen tehtäväni tässä rytäkässä soturien kanssa, jotka ovat samaa väriä kuin minäkin. Te tunnette minut, mohikaani: ei ainoakaan huroni, niin paljon kuin heitä liekin, pääse tämän kummun yli selkäämme 'Hirventappajan' saamatta siitä vihiä."
Intiaanipäällikkö viivähti vielä hetkisen tarkatakseen taistelun kulkua, joka nyt vyöryi nopeasti rinnettä ylös varmana merkkinä siitä, että delavarit olivat voitolla, eikä hän poistunut paikalta, ennenkuin häntä muistuttivat ystävien ja vihollisten läheisyydestä edellisten kuulat, joita alkoi harvakseltaan töksähdellä maahan kuivien lehtien sekaan niinkuin myrskyä ennustavia rakeita. Haukansilmä ja hänen kolme toveriansa peräytyivät muutaman askelen suojaan ja odottivat ottelun tulosta niin rauhallisina, että vain pitkällinen tottumus sai heidät siten käyttäytymään sellaisissa oloissa.
Ei kestänyt kauan, ennenkuin pyssyjen pamahdukset alkoivat menettää metsän kaikupohjan ja kumahdella siihen tapaan kuin vapaassa ilmassa laukaistut tuliluikut. Sitten ilmestyi soturi siellä toinen täällä metsän liepeille, mutta aukeamalle saavuttuaan koetti hän koota uutta rohkeutta ikäänkuin olisi siinä paikka, missä oli viimeistä vastarintaa yritettävä. Näihin liittyi pian toisia, kunnes pitkä rivi mustia haamuja näkyi epätoivon vimmalla pysyttelevän lymyssään. Heyward alkoi tulla malttamattomaksi ja vilkui levottomana Chingachgookiin päin. Päällikkö istui kallionkielellä vain tyynet kasvot näkyvissä tarkastellen ottelua yhtä rauhallisin silmin kuin olisi hän siinä pelkkänä toimettomana katselijana.
"Aika on tullut delavarin iskeä!" hätäili Duncan.
"Ei vielä", vastasi metsästäjä; "kun hän vainuaa ystävänsä, antaa hän heidän tietää olevansa täällä. Katsokaa, katsokaa: lurjukset kokoontuvat tuohon männikköön kuin kimpuksi kerääntyvät mehiläiset lentonsa jälkeen. Nainenkin osaisi lähettää kuulan tuollaisen mustanahkain rykelmän keskelle!"