"Kuunnelkaa", vastasi intiaani laskien kätensä raskaasti tytön käsivarrelle ikäänkuin haluten erikoisesti kiinnittää hänen huomiotaan sanoihinsa, liike, jonka Cora päättävästi ja rauhallisesti torjui vapauttaen käsivartensa intiaanin pitelystä: "Magua on syntynyt päälliköksi ja soturiksi järvien punaisten huronien luona; hän oli nähnyt kahdenkymmenen kesän auringon juoksuttavan kahdenkymmenen talven lumet jokiin, ennenkuin hän näki kalpeanaaman; ja hän oli onnellinen! Sitten hänen kanadalaiset isänsä tulivat metsiin ja opettivat hänet juomaan tulivettä, ja hänestä tuli roisto. Huronit ajoivat hänet hänen isiensä haudoilta, aivan kuin olisivat vainonneet metsästettyä puhvelia. Hän juoksi järvien rantoja alas ja seurasi niiden laskua aina kanuunoiden kaupunkiin[7] asti. Siellä hän pyydysteli ja kalasteli, kunnes ihmiset ajoivat hänet jälleen läpi metsien hänen vihollistensa syliin. Päällikkö, joka oli huronina syntynyt, joutui lopulta soturiksi mohokkien joukkoon."
"Jotakin tuontapaista olen kyllä kuullut", virkkoi Cora huomatessaan hänen vaikenevan tukahduttaakseen intohimoja, jotka alkoivat palaa liian roihuavin liekein hänen muistellessaan muka kärsimäänsä vääryyttä.
"Oliko Ketun vika, ettei hänen päänsä ollut kivestä? Kuka antoi hänelle tulivettä? Kuka teki hänestä roiston? Kalpeanaamat, kansa, jolla on sama väri kuin teillä?"
"Ja tuleeko minun vastata ajattelemattomista ja tunnottomista miehistä, joiden hipiä on samanlainen kuin minun?" kysyi Cora tyynesti kiihtyneeltä villiltä.
"Ei; Magua on mies, eikä hullu; sellaiset ihmiset kuin te eivät avaa koskaan huuliansa polttavalle virralle: Suuri Henki on antanut teille viisautta!"
"Mitä minuun kuuluu teidän onnettomuutenne ja hairahduksenne?"
"Kuunnelkaa", toisti intiaani, joka jälleen sai entisen levollisuutensa ja vakavuutensa; "kun Ketun englantilaiset ja ranskalaiset isät kaivoivat kirveen maasta, hän löi mohokkien sotapaaluun ja meni taistelemaan omaa kansaansa vastaan. Kalpeanaamat ovat karkoittaneet punanahat heidän metsästysmailtaan, ja kun nämä nyt tappelevat, johtaa heitä valkoinen mies. Horikanin vanha päällikkö, teidän isänne, oli meidän sotavoimamme suuri käskijä. Hän sanoi mohokeille: tee tuo ja tee tämä, ja häntä toteltiin. Hän antoi lain, että jos intiaani nieli tulivettä ja tuli hänen soturiensa kangastelttoihin, ei sitä unohdettaisi. Magua aukaisi hulluuksissaan suunsa ja palava neste vei hänet Munron majalle. Mitä teki silloin Harmaapää? Sanokoon sen hänen tyttärensä."
"Hän ei unohtanut sanojaan ja teki oikeutta rankaisemalla rikollista", vastasi pelkäämätön tyttö.
"Oikeutta!" kertasi intiaani luoden mitä julmimman, raivokkaimman syrjäsilmäyksen Coran järkähtämättömiin kasvoihin, "onko siinä oikeutta, että ensin tehdään itse pahaa ja sitten rangaistaan muita? Magua ei ollut oma itsensä; tulivesi toimi ja puhui hänen puolestaan. Mutta Munro ei sitä uskonut. Huronipäällikkö sidottiin kaikkien kalpeanaamaisten soturien nähden ja häntä ruoskittiin kuin koiraa."
Cora pysyi äänettömänä, sillä hän ei tiennyt, miten hyvittää intiaania sopivasti isänsä varomattoman ja ankaran tuomion johdosta.