"Katsokaa!" jatkoi Magua vetäen syrjään ohuen pumpulikankaan, joka sangen epätäydellisesti peitti hänen maalatun rintansa, "tässä on puukkojen ja kuulien synnyttämiä arpia — niistä voi soturi ylpeillä kansansa edessä; mutta Harmaapää on jättänyt huronipäällikön selkään merkkejä, joita hänen täytyy piilotella naisten tavoin valkoisilta miehiltä saadun värjätyn vaatteen alle."
"Minä olin luullut", virkkoi Cora, "intiaanisoturia kestäväksi, enkä minä uskonut hänen henkensä tuntevan eikä tietävän kipua, mitä hänen ruumiinsa kärsi."
"Kun chippevat sitoivat Maguan paaluun ja löivät tämän haavan", vastasi toinen pistäen sormensa syvään arpeen, "nauroi huroni heitä päin kasvoja ja sanoi heille vain naisten niin kepeästi iskevän! Hänen henkensä oli silloin pilvissä! Mutta kun hän kärsi Munron lyöntejä, oli hänen henkensä koivun alla. Huronin henki ei ole koskaan humalassa; se muistaa aina!"
"Mutta sen voi kai lepyttää. Jos isäni on tehnyt teille vääryyttä, näyttäkää, että intiaani voi antaa anteeksi loukkauksen ja viekää hänelle tytär takaisin. Te olette kuullut majuri Heywardilta…"
Magua pudisti päätään kieltäen toistamasta tarjouksia, joita hän niin suuresti halveksi.
"Mitä sitten tahdotte?" jatkoi Cora tuskallisen äänettömyyden jälkeen, samalla kun hän alkoi väkisinkin tulla vakuuttuneeksi siitä, että ovela villi oli julmasti pettänyt tuota liian kuumaveristä ja jaloa Duncania.
"Sitä, mistä huroni pitää — hyvää hyvästä, pahaa pahasta!"
"Te tahdotte siis kostaa Munron tekemän loukkauksen hänen avuttomille tyttärilleen. Eikö olisi miehekkäämpää astua hänen kasvojensa eteen ja vaatia soturin hyvitystä?"
"Kalpeanaamojen aseet ovat pitkiä ja heidän puukkonsa teräviä!" vastasi villi ilkeästi nauraen. "Miksi menisi Kettu Harmaapään pyssysoturien sekaan, kun hän kerran pitää hänen henkeänsä kädessään?"
"Ilmoittakaa tarkoituksenne, Magua", virkkoi Cora taistellen sisimmässään voidakseen puhua lujasti ja tyynesti. "Aiotteko viedä meidät vankeina metsiin vai suunnitteletteko jotakin vielä pahempaa? Emmekö voi millään tavoin korvata kärsimäänne vääryyttä ja hellyttää sydäntänne? Päästäkää ainakin heikko sisareni menemään ja vuodattakaa kaikki vihanne minuun. Hankkikaa rikkautta hänen vapauttamisellaan ja tyydyttäkää kostonne vain yhdellä uhrilla. Molempien tytärtensä menettäminen veisi iäkkään isän hautaan, ja mistä sitten Kettu saisi palkintonsa?"