"Kuunnelkaa!" virkkoi intiaani jälleen. "Vaaleasilmäinen saa mennä takaisin Horikanin rannalle ja kertoa vanhalle päällikölle, mitä on tapahtunut, jos mustatukkainen nainen vannoo isiensä Suuren Hengen kautta, ettei hän puhu valhetta."
"Mitä minun sitten pitää luvata?" kysyi Cora, joka yhä salaisesti hallitsi tuota julmaa villiä koko olemuksensa maltillisuuden ja naisellisen arvokkuuden voimalla.
"Kun Magua jätti kansansa, annettiin hänen vaimonsa toiselle päällikölle; hän on nyt saanut ystäviä huronien joukosta ja hän haluaisi mennä takaisin heimonsa haudoille suuren järven rannalle. Seuratkoon englantilaisen päällikön tytär häntä ja eläköön hänen teltassaan ikuisesti."
Vaikka moinen ehdotus inhoitti Coraa, hän salasi kuitenkin voimakkaan vastenmielisyytensä ja saattoi vastata maltillisesti ja heikkoutta osoittamatta:
"Ja mitä huvia olisi Magualla jakaa majansa naisen kanssa, jota hän ei rakasta, joka kuuluu toiseen kansaan ja toiseen väriin kuin hän itse? Parempihan olisi ottaa Munron kulta ja ostaa jonkun huronineidon sydän lahjoilla."
Intiaani ei vastannut minuuttiin, vaan katsoi sellaisin polttavin, himoitsevin silmin Coraa, että tämä loi häveten silmänsä alas tuntiessaan ensi kerran kohdanneensa katseen, jota ei kunniallinen nainen voi sietää. Coran sydämen pamppaillessa Maguan ääni vastasi ilkeään sävyyn:
"Hän tietäisi lyöntien kirvellessä selässä, mistä löytäisi naisen, joka saisi myös tuntea niiden kivun. Munron tytär kantaisi hänelle vettä, kuokkisi hänen peltonsa ja keittäisi hänen riistansa. Harmaapään ruumis nukkuisi hänen kanuunainsa keskellä, mutta hänen sydämensä olisi aina Ovelan Ketun puukon ulottuvilla."
"Hirviö! Hyvin sinä ansaitsetkin petollisen nimesi!" huudahti Cora voittamattoman tyttärellisen suuttumuksen vallassa. "Vain paholainen voisi miettiä moista kostoa! Mutta sinä luulet valtaasi liian suureksi! Sinä olet näkevä että tosiaankin pidät Munron sydäntä käsissäsi, ja että se uhmaa sinun ilkeintäkin julmuuttasi."
Intiaanin vastaus tähän rohkeaan taisteluhaasteeseen oli kaamea hymy, joka ilmaisi hänen järkähtämättömän päätöksensä. Hän viittasi samalla tyttöä poistumaan ikäänkuin lopettaakseen keskustelun iki-ajoiksi. Coran, joka jo katui kiivastumistaan, oli pakko totella, sillä Magua lähti heti paikalla ja lähestyi aterioivia tovereitaan. Heyward riensi kiihtyneen tytön luo kysymään keskustelun tulosta, jota hän oli niin jännittyneenä seurannut vähän matkan päästä. Mutta koska Cora ei tahtonut herättää Alicessa levottomuutta, vältti hän suoraa vastausta, osoitti vain kasvonilmein neuvottelun täydelleen menneen myttyyn ja seurasi tuskaisin katsein voittajainsa pienimpiäkin liikkeitä. Sisarensa yhä uudistuneihin kiihkeihin kyselyihin, mikä heidän osakseen oli tuleva, hän vastasi vain osoittamalla tummaa miesryhmää ja kuiski peittelemättömän kauhun vallassa Alicea rintaansa vasten painaen:
"Katso tuonne ja lue kohtalomme heidän kasvoistaan: kohta saamme sen tietää!"