Mutta Unkas vastoin tapojaan ja luontonsa kieltäen kiiruhti vaistomaisen herkkyyden johtamana Heywardin seurassa auttamaan tyttöjä, ja vapautettuaan nopeasti Alicen laski hänet Coran syliin. Me emme yritä kuvailla sitä inhimillisten kohtaloiden kaikkivaltiasta ohjaajaa kohtaan uhovaa syvää kiitollisuutta, joka hehkui sisarusten povessa, kun he näkivät näin odottamatta pelastuneensa elämälle ja toisilleen. Heidän kiitoshuokauksensa olivat hartaat ja äänettömät, sillä heidän lempeiden sielujensa uhri paloi kirkkaimmin ja puhtaimmin heidän sydäntensä salaisella alttarilla, ja heidän vironneet maalliset tunteensa purkautuivat pitkiin ja helliin, vaikka sanattomiin hyväilyihin. Kohottuaan polvistuneesta asennostaan, mihin hän oli vaipunut Coran viereen, heittäytyi Alice sisarensa helmaan ja mainitsi nyyhkyttäen heidän vanhan isänsä nimen hänen vienojen kyyhkyssilmiensä säteillessä herännyttä toivoa.
"Me olemme pelastuneet! Me olemme pelastuneet!" kuiski hän; "me saamme palata rakkaan, rakkaan isämme syliin, eikä hänen sydämensä enää murru surusta. Ja sinäkin Cora-sisar, joka olet ollut minulle kuin äiti, sinäkin olet pelastunut. Ja Duncan", lisäsi hän kääntyen katsomaan nuorukaiseen kuvailematon viattomuuden ja puhtauden hymy huulillaan, "meidän oma urhea ja jalo Duncanimmekin on pelastunut aivan vahingoittumattomana."
Näihin tulisiin ja hajanaisiin sanoihin Cora vastasi vain puristamalla nuorta puhujaa sydäntänsä vasten, Alicen nojatessa häneen riutuvan hellyyden valtaamana. Miehekäs Heyward ei hävennyt vuodattaa kyyneleitä tämän liikuttavan tunteenpurkauksen nähdessään; ja taistelutelmeestä vielä kuuma ja verentahrima Unkas seisoi tosin tyynenä ja näennäisesti kylmänä katselijana, mutta hänen silmänsä olivat jo kadottaneet hurjan kiihkonsa ja säteilivät osanottoa, joka kohotti hänet paljon hänen kansansa yleisen tason yläpuolelle ja sai hänet ehkä kulkemaan vuosisatoja edellä sen tavoista.
Näiden tilanteeseen sopivien vuodatusten aikana Haukansilmä, jonka valpas epäluulo oli vakuuttautunut siitä, etteivät tätä taivaallista näkyä huronit enää kyenneet häiritsemään, läheni Davidia ja vapautti hänet siteistä, joita hän oli tähän hetkeen asti mitä esikuvallisimmalla kärsivällisyydellä kestänyt.
"Kas niin", huudahti metsästäjä heitettyään viimeisenkin vitsaksen taakseen, "olette jälleen jäsentenne herra, vaikka ette näytäkään käyttävän niitä juuri paljoa viisaammin kuin ne on alkuaan tehtykään. Ellette paheksu miehen neuvoa, joka tosin ei ole teitä vanhempi, mutta joka melkein koko ikänsä metsässä eläneenä voi kerskua kokeneensa enemmän kuin mitä hänen iästään päättäen luulisi, annan teille auliisti sen neuvon, että kauppaisitte tuon pienen liivienne taskusta törröttävän pämpätyskojeen ensimmäiselle vastaanne osuvalle hupsulle ja ostaisitte rahoilla kelpo aseen, esimerkiksi vaikka vain ratsumiehen pistoolin. Ahkeruudella ja huolellisuudella voisitte vielä päästä johonkin päämäärään, sillä luullakseni silmänne osaavat teille tässä tilaisuudessa selvääkin selvemmästi todistaa, että haaskavaris on parempi lintu kuin matkijarastas. Toinen ainakin korjaa ihmisten näkyvistä yhtä ja toista rumaa ja epämiellyttävää, mutta toisella ei ole muuta virkaa kuin saada aikaan häiriöitä metsässä pettämällä kaikkien korvat, jotka sitä kuuntelevat."
"Aseet ja torvet kuuluvat taisteluun, mutta kiitoslaulu voittoon!" vastasi vapautettu David. "Ystävä", lisäsi hän ojentaen laihan, hennon kätensä lempeästi Haukansilmälle samalla kun hänen silmänsä kimmelsivät ja kostuivat, "minä kiitän sinua siitä, että hiukset yhä kasvavat päässäni, mihin ne ensinnä Luoja juurrutti, sillä vaikka muiden ihmisten tukka voikin olla kiiltävämpi ja kiharaisempi, olen minä aina havainnut hiukseni erinomaisen hyvin soveltuvan päälakeen, jota ne suojaavat. Etten minä äsken ottanut osaa tappeluun, ei riippunut niin paljon haluttomuudestani kuin noiden pakanoiden kahleista. Urhoolliseksi ja taitavaksi olet sinä osoittautunut ottelussa, ja minä kiitän sinua nyt, ennenkuin ryhdyn täyttämään muita tärkeämpiä tehtäviä, sillä sinä olet totisesti ansainnut kristityn kiitoksen."
"Koko juttu on aivan vähäpätöinen, ja sellaista tulette näkemään usein, jos viivytte kauan parissamme", vastasi metsästäjä, joka oli tuntuvasti leppynyt laulumiehelle tämän vilpittömän kiitollisuudenilmaisun jälkeen. "Minä olen saanut takaisin vanhan toverini, 'Hirventappajan", jatkoi hän sitten, lyöden kädellään pyssynsä tukkiin, "ja se on jo sinänsä voitto. Nämä irokeesit ovat ovelaa väkeä, mutta he pettivät itsensä jättäessään tuliaseensa kauas ulottuviltaan; ja jos Unkas ja hänen isänsä olisivat säilyttäneet vain tavallisen intiaanimalttinsa, olisimme lähettäneet noihin roistoihin kolme kuulaa yhden asemesta, ja se olisi tehnyt selvää koko roskajoukosta, yhtä hyvin tuosta loikkivasta lurjuksesta kuin hänen kumppaneistaankin. Mutta kaikki oli edeltäpäin niin määrätty ja parhain päin määrätty."
"Sinä puhut hyvin", virkkoi David; "ja sinä tapasit kristinuskon oikean hengen. Ken on määrätty pelastumaan, hän pelastuu, ja kenen kohtaloksi on säädetty hukkuminen, hän hukkuu. Tämä on totinen oppimme, ja sangen lohduttava se on ja virvoittava oikealle uskovaiselle."
Metsästäjä, joka tällä välin oli istuutunut tarkastelemaan pyssynsä tilaa niin sanoaksemme isällisellä huolella, katsahti nyt toiseen lainkaan yrittämättäkään salata paheksumistaan ja katkaisi jyrkästi enemmät puheet.
"Oppi tai ei", laukaisi karski metsänkävijä, "joka tapauksessa se on lurjusten uskoa ja koituu rehellisen miehen kiroukseksi. Minä uskon kyllä, että tuo huroni kaatui käteni iskusta, koska näin sen omin silmin; mutta ellen sitä myös omin silmin näe, ei mikään saa minua uskomaan, että hän tapasi siinä palkintonsa tai että tuo Chingachgook tuolla tuomitaan viimeisenä päivänä."