"Emmekö niitä enää tarvitse?" kysyi Heyward.
"Katsokaa ja arvostelkaa omin silmin", virkkoi tiedustelija astuen vuoren itäiselle reunalle, minne hän viittasi koko seurueenkin; "jos olisi yhtä helppoa katsoa ihmisten sydämeen kuin vaivatonta nähdä tältä paikalta Montcalmin leiri kaikessa sen alastomuudessa, olisi teeskentelijöillä pahat päivät ja mingon oveluus joutuisi aina tappiolle delavarin rehellisyyttä vastaan."
Saavuttuaan jyrkänteen reunalle näkivät matkustajat ensi silmäyksellä, kuinka oikeassa tiedustelija oli ollut väitteessään, samalla kun he älysivät ihmeteltävän taitavuuden, jota hän oli osoittanut johtaessaan heidät tälle hallitsevalle paikalle.
Kukkula, jonka laella he seisoivat ehkäpä tuhannen jalan korkeudessa, oli suipon kartion muotoinen ja kohosi taivasta kohti hieman ulompana vuorijonosta, joka useiden peninkulmain matkan kulkee järven länsirantaa, kunnes se veden tuolla puolen sisarjononsa tavattuaan häipyy näkyvistä Kanadaan päin sekavana, katkonaisena, harvan havumetsän peittämänä kallio-rykelmänä. Aivan katselijain jalkojen juuressa kaartui Horikanin eteläranta leveänä puoliympyränä vuoresta vuoreen, ja siitä lähti avara maakaistale, joka tuonnempana kohosi epätasaiseksi ja korkeahkoksi ylängöksi. Pohjoisessa kimalteli "Pyhän Järven" kirkas, ja, kuten täältä pyörryttävästä korkeudesta näytti, kapea vedenpinta, jota reunustivat lukemattomat lahdet, kaunistivat haaveelliset niemet ja täplittivät lukemattomat saaret. Muutamien peninkulmain päässä katosi järven uoma vuoren väliin tai kääri sen vaippaansa paksu utukerros, jota kevyt aamutuuli vyörytteli hitaasti pitkin sen povea. Mutta kapea aukko vuorenhuippujen välissä osoitti solaa, mistä se painui yhä kauemmas pohjoiseen avartamaan siellä jälleen puhdasta ja leveätä kuvastintansa ennen laskemistaan etäiseen Champlainiin. Etelässä näkyi tuo usein mainittu rotkolaakso tai paremmin sanoen tasangonmurtuma. Useiden peninkulmien alalla täälläpäin näyttivät vuoret taistelevan säilyttääkseen ylivaltansa, mutta jo silmänkantomatkan päässä ne haarautuivat ja sulivat viimein siihen hiekkatasankoon, jonka poikki me olemme seuranneet seikkailijoitamme heidän kaksinkertaisella matkallaan. Pitkin molempia vuorenharjanteita, jotka vastakkaisilta puolilta rajoittivat järveä ja laaksoa, kohoili keveitä kiemurtelevia sumupilviä asumattomista metsistä näyttäen salaisten piilomajojen savuilta tai toisinaan ne vierivät rinteitä alas yhtyäkseen alamaan paksumpaan usvaan. Vain yksinäinen lumivalkoinen pilvi leijui laakson yllä osoittamassa äänettömän lammikon paikkaa.
Suoraan järven rannalla ja lähempänä sen läntistä kuin itäistä äyrästä sijaitsivat William Henrikin avarat multavallit ja matalat rakennukset. Kaksi suurta kylkivarustusta näytti aivan uivan vedessä, joka huuhteli niiden perustuksia, kun taas syvä kaivanto ja laajat rämeet suojelivat linnoituksen muita sivuja ja kulmia. Maa oli puhdistettu puista kohtalaisen matkan päähän varustuksesta, mutta kaikki muut maiseman kohdat upeilivat luonnon viheriässä puvussa, paitsi siellä, missä kirkas vesi loi siihen pehmeämmän vivahduksen tai missä rohkeat kalliot kohottivat alastomia mustia huippujaan vuorijonojen aaltoilevan ääriviivan yli. Linnoituksen edustalla näkyi vahtisotilaita siellä täällä pitämässä tarkasti silmällä lukuisia vihollisiaan, ja vallien sisäpuolella erottivat matkustajat miehiä, joita vielä uni painoi edellisen yön valvonnasta. Kaakossa, linnoituksen välittömässä yhteydessä levisi valleilla ja kaivannoilla varustettu, kalliokunnaalle rakennettu leiri, joka olisi paljoa paremmin sopinut itse päälinnoituksen paikaksi ja jossa Haukansilmä ilmoitti äskettäin Heywardin seurueen mukana Hudsonin rannalta lähteneiden apurykmenttien oleskelevan. Hiukan etelämpänä nousi metsästä lukuisia mustia, raskaita savuja, jotka saattoi helposti erottaa lähteiden puhtaammista huurupilvistä ja joita tiedustelija myöskin osoitti Heywardille sanoen niiden todistavan vahvan vihollisosaston sijoittumista sille suunnalle.
Mikä enimmän kiinnitti nuoren sotilaan mieltä, oli näky järven läntisellä äyräällä, aivan lähellä sen eteläkärkeä. Maakaistaleella, joka ylhäältä katsoen tuntui liian kapealta niin suuren sotavoiman majapaikaksi, mutta joka itse asiassa ulottui useita satoja kyynäröitä Horikanin rannalta vuoren juurelle, hohtivat kymmenentuhatta miestä käsittävän leirin valkoiset teltat ja surmakojeet. Tykkipenkereitä oli jo luotu sen eteen, ja vielä katselijain sieltä ylhäältä niin erilaisin tuntein tarkastellessa maisemaa, joka kartan tavoin levisi heidän jalkojensa juuressa, kuului kanuunanjyskettä laaksosta ja jylisevä kaiku kiiriskeli pitkin itäisiä kukkuloita.
"Aamu saavuttaa juuri ihmiset tuolla alhaalla", virkkoi vakavana miettivä metsästäjä, "ja valveille päässeet aikovat herättää nukkumatteja kanuunainpaukkeella. Me tulemme muutamia tunteja liian myöhään! Montcalm on jo täyttänyt metsät kirotuilla irokeeseillaan."
"Linnoitus on tosiaankin joka taholta piiritetty", vastasi Duncan, "mutta eikö ole mitään keinoa tunkeutua sinne siitä huolimatta? Jääminen vangiksi vihollisen leiriin olisi paljoa parempi kuin joutua uudestaan väijyväin intiaanien käsiin."
"Katsokaa!" huudahti metsästäjä tietämättään suunnaten Coran huomion tämän isän olinpaikkaan, "katsokaa, kuinka tuo laukaus pani kivet lentämään komentajan talon kyljestä! Niinpä niin, nämä ranskalaiset hajoittavat sen alkutekijöihinsä paljoa pikemmin kuin se on rakennettu, vaikka se on niin jykevä ja paksu."
"Heyward, minä kärsin nähdessäni vaaran, jota en voi jakaa", sanoi tuo tavallisesti rohkea tyttö pelästyksissään. "Menkäämme Montcalmin luo ja pyytäkäämme päästä hänen puheilleen; hän ei voi vastustaa lapsen rukousta."