"Kumpaakaan eivät saa eivätkä voi tahrata olosuhteet, joille hän ei voi mitään", vastasi Duncan lämpimästi. "Mutta sananne muistuttavat minuakin velvollisuuksistani. Menen nyt urhean isänne luo kuulemaan hänen päätöstään puolustusta koskevista erinomaisen tärkeistä seikoista. Jumala siunatkoon teitä kaikissa vaiheissanne, jalo … Cora — sitenhän minä kai saan ja minun täytyykin teitä yhä nimittää." Neito ojensi hänelle avosydämisesti kätensä, vaikka hänen huulensa vapisivat ja poskensa muuttuivat vähitellen tuhkanharmaiksi. "Kaikissa vaiheissa tiedän teidän pysyvän sukupuolenne kaunistuksena ja kunniana. Alice, hyvästi" — tässä hänen äänensä ilmaisi ihailun sijasta hellyyttä — "hyvästi, Alice; me tapaamme pian taas, voittajina, toivon minä, ja yleisen riemun ympäröiminä!"
Odottamatta vastausta kummaltakaan riensi nuori mies vallin nurmettuneita portaita alas, oikaisi nopeasti harjoituskentän poikki ja oli piankin heidän isänsä luona. Munro mitteli ahtaan asuntonsa lattiaa jättiläisaskelin ja hämmentyneen näköisenä Duncanin astuessa sisään.
"Te ennätitte edelle, majuri Heyward", virkkoi hän tulijalle; "aioin juuri etsiä tätä mieluisaa kohtausta.
"Olen pahoillani, jalo herra, kun näen niin lämpimästi puoltamani sanansaattajan palanneen ranskalaisten vartioimana! Toivon, ettei ole mitään syytä epäillä hänen uskollisuuttaan?"
"'Pitkän Pyssyn' uskollisuus on minulle hyvin tunnettu", vastasi Munro, "ja yläpuolella kaiken epäilyn, vaikka hänen tavallinen hyvä onnensa näyttääkin hänet vihdoin jättäneen. Montcalm sai hänet käsiinsä ja kansansa kirotulla kohteliaisuudella lähettää hänet nyt takaisin valitellen ja surkeillen sitä, että 'koska minä tiedän, kuinka suuressa arvossa te pidätte tätä miestä, en voi ajatellakaan hänen pidättämistään luonani!' Jesuiittamainen keino tuo, majuri Duncan Heyward, ilmoittaa toiselle hänen onnettomuutensa!"
"Mutta entä kenraali ja hänen apujoukkonsa?"
"Katsahditteko etelään päin, kun tulitte tänne, ja näittekö ne?" vastasi vanha sotilas katkerasti naurahtaen. "Hävetkää! Te olette malttamaton poika, ettekä anna herroille tarpeeksi aikaa marssiin!"
"Ovatko ne sitten tulossa? Onko tiedustelija sanonut edes sen?"
"Milloin ja mitä tietä? Sen unohti se pöllöpää sanoa minulle. Näyttää siinä olleen kysymys myös jostakin kirjeestä, ja se on aina miellyttävä puoli asiassa. Tuon markiisi Montcalmin — takaanpa teille, Duncan, että Lothianin markiisi voisi ostaa tusinan tuollaisia markiisi-nimiä — tavalliset huomaavaisuudenosoitukset sikseen, mutta jos kirjeen sisältämät uutiset olisivat olleet huonoja, olisi sen ranskalaisen hienostelijan kohteliaisuus varmasti pakottanut hänet ilmoittamaan ne meille."
"Hän piti siis kirjeen ja päästi vapaaksi kirjeentuojan?"