Hämärän laskeutuessa rotkoon alkoi Rod valmistaa metsämiehille illallista. Niin syventynyt hän oli leipomiseensa, ettei hän huomannut varjomaista olentoa, joka varovaisesti ryömi vuoren rinnettä alas. Eikä hän nähnyt hurjaa silmäparia, joka kiilui häntä kohti hämärästä putouksen puolelta.
Hän tuli olennon läsnäolosta tietoiseksi vasta sitten, kun hän kuuli hiljaisen, valittavan huudahduksen, joka ei ollut paljonkaan kuiskausta äänekkäämpi. Silloin hän hätkähtäen hypähti pystyyn tuntien samaa värisevää kiihtymystä kuin tuonnoin puhellessaan kallion alla rotkon mielipuolelle kulkurille.
Kymmenkunnan askelen päässä hän näki kasvot — suuret, valkeat, aavemaiset kasvot, jotka tuijottivat häneen tihentyvästä hämärästä. Mielipuoli metsäläinen oli siinä maahan kyyristyneenä!
Tuona hetkenä Rod kiitti Luojaansa siitä, ettei ollut syntynyt pelkuriksi. Seisoessaan siinä nuotion täydessä loisteessa hän levitti molemmat käsivartensa kuten aikaisemminkin ja alkoi jälleen hiljaa ja pyytävästi toistella John Ballin nimeä.
Hän sai vastaukseksi heikon, tuskin kuuluvan äännähdyksen, joka toistui useaan kertaan ja sai Rodin iloisen liikutuksen valtaan, sillä hän oli kuulevinaan siinä omat sanansa: "John Ball! John Ball! John Ball!"
Tuota äännähdystä toistellen mielipuoli lähestyi Rodia hitaasti nelin ryömin, sitten Rod näki hänen ojentavan toista kättään, ja tässä ojennetussa kädessä oli kala!
Hän astui askelen miestä kohti ja kurotti kättään; mielipuoli pysähtyi ja painui kyyryyn aivan kuin lyöntiä peläten.
— John Ball! John Ball! Rod toisti.
Mitään muuta hän ei osannut sanoa. Nyt hän oli kymmenen jalan päässä vanhuksesta, nyt kahdeksan — kohta hän oli niin lähellä, että olisi saattanut tavoittaa tämän yhdellä hyppäyksellä. Siihen hän pysähtyi.
Vanhus oli laskenut kalan maahan. Sitten hän alkoi hitaasti perääntyä päästellen käsittämättömiä äännähdyksiä, hypähti sitten pystyyn ja lähti valittavasti huutaen juoksemaan suvannolle. Rod lähti nopeasti hänen jälkeensä. Hän näki vanhuksen hyppäävän kalliolta vesirajaan, kuuli veden loiskahduksen ja sitten oli jälleen hiljaista!