— Minä luulen hänen tarkoittavan henkilöä, jonka hän on tuntenut neljä- viisikymmentä vuotta sitten, Rod vastasi.
— Sillä aikaa kun hän on horroksessa, me voimme kietoa köyden hänen ympärilleen ja hinata hänet kalliokynnyksen yli, Vabi lisäsi. Muki, ala koota tavaroita! Emme viivyttele enää!
Hämärän tuloon oli vielä aikaa pari tuntia, ja kerran päätettyään lähteä Vabinoshiin toverukset eivät enää hukanneet aikaa. Vabi kiipesi köyttä myöten kallionkynnykselle ja hinasi ylös tavarat, joita paluumatkalla tarvittiin; loput Mukoki talletti vanhaan majaan.
Viimeiseksi hinattiin ylös John Ball. Tuntia myöhemmin he jo olivat kahlaamassa matalassa virrassa kiskoen kanoottia lasteineen perässään. Vanhusta ei jätetty hetkeksikään vartioimatta. Mukoki istui hänen vieressään yhteentoista asti, sitten Vabi asettui hänen paikalleen. Vähän jälkeen puolen yön havuvuoteella nukkuva Rod sai kiireisen töytäyksen kylkeensä.
— Herran nimessä, nouse ylös, Rod! Vabi kuiskasi. Hän puhuu itsekseen! Hän on puhunut yhtä mittaa Doloresista ja jostakin hirveästä jättiläiseläimestä! Kuulehan!
Vanhus huokaili ja vaikeroi hiljaa.
— Minä olen tappanut sen, Dolores… Minä olen tappanut sen… tappanut sen! Missä Dolores on? Missä — on…
Sitten kuului syvä huokaus, ja John Ball vaikeni jälleen.
— Tappanut — minkä? kysyi Rod, jonka sydän takoi niin kiihkeästi, että se teki kipeää.
— Sen eläimen — mikä se sitten lieneekään ollut! kuiskasi Vabi. Rod, tuolla luolassa on aikoinaan sattunut jokin kauhea tapaus. Me emme tiedä hänen tarinaansa. Ehkä noilla ranskalaisilla, jotka surmasivat toisensa tuohikartan takia, onkin ollut siinä vain vähäinen osa. Päähenkilöt olivat John Ball ja hänen Doloresinsa.