Hän käännähti ympäri ja viittilöi hurjasti Mukokille ja Vabille, jotka tulivat kaukana hänen perässään. Sitten hän juoksi eteenpäin ja heilutti metsän laitaan tultuaan uudelleen käsiään, ja värähtelevä huudahdus tulkitsi hänen iloaan jäljempänä tuleville.
Tässä oli kanto, jonka nenälle Minnetakin oli ollut pakko istahtaa odotellessaan, kunnes hänen vangitsijansa jälleen lähtivät jatkamaan matkaa; Rod keksi hänen jalkansa kevyen jäljen lumesta aivan kannon vierestä. Täällä olivat roistot vankeineen levähtäneet vähän aikaa ja pitäneet päivällisnuotiota, jonka hiiltyneiden jäännösten ympärillä heidän jalanjälkensä olivat vielä selvästi havaittavissa.
Näitä merkkejä hän osoitti tovereilleen, kun he ehtivät hänen luokseen.
Hyvään aikaan kukaan ei puhunut sanaakaan. Vanha eränkävijä kyyristyi kyykkysilleen tarkastelemaan nuotion paikan ympärillä näkyviä jälkiä, ja kun hän viimein kohosi pystyyn, kuvastivat hänen kasvonsa sanomatonta ällistystä.
— Mitä nyt, Muki? kysyi nuori intiaani ihmeissään.
Mukoki ei vastannut, vaan ryhtyi uudelleen nelin kontin tarkastelemaan nuotion ympäristöä. Kun hän lopetti puuhansa, oli hänen kasvojensa ilme äskeistäkin hämmästyneempi.
— Liikkui vain kuusi miestä! hän ähkäisi. Kaksi opasta asemalta — neljä vunga!
— Mutta haavoittunut opashan kertoi meille, että roistoja oli mukana hyökkäyksessä ainakin tusinan verran, sanoi Vabi.
Vanha erämies nauraa hihitti hiljaa, ja hänen järeillä kasvoillaan näkyi ilkamoiva irvistys.
— Se mies puhu palturi! hän nauroi. Juoksi tiehensä, kun tappelu alkoi. Otti kuti selkäänsä kun näytti töppöset vungalle!