— Rod…
Minnetakin ääni värisi ilosta ja huojennuksesta. Rod hymyili hänelle, kohotti raukean kätensä ja kosketti tytön suloisia, kalpeita kasvoja.
— Olen niin onnellinen, kun löysin sinut — Minnetaki…, hän sai sanotuksi.
Tyttö asetti nopeasti vesiastian hänen huulilleen.
— Sinä et saa Liikkua, hän sanoi lempeästi. Haavasi ei ole vaarallinen, ja minä olen sitonut sen hyvin. Mutta liikkua et saa, etkä puhuakaan — muuten veri alkaa taas vuotaa.
— Mutta minä olen niin onnellinen, kun löysin sinut, Rod intti.
Et voi uskoa, miten pettynyt olin, kun en tavannutkaan sinua
Vabinoshissa. Vabi ja Mukoki…
— Hs — s — s!
Minnetaki painoi kätensä Rodin suulle.
— Sinun on oltava aivan hiljaa, Roderick. Olenhan minäkin utelias kuulemaan, miten löysit tänne. Mutta nyt et saa puhua. Tottele nyt!
Tyttö käänsi päänsä pois, ja seuratessaan hänen katseensa suuntaa Rod näki majan multalattialla huovan peittämän muodottoman möhkäleen. Häntä puistatti, ja tuntiessaan pojan käden värisevän omassaan Minnetaki kääntyi katsomaan Rodia kasvot entistäkin kalpeampina mutta silmät tuikkien kuin tähdet.