— Siinä on itse Vunga, hän kuiskasi värisevällä äänellä. Ja nyt hän on kuollut!
Nyt Rod ymmärsi, miksi Minnetakin silmät loistivat. Vunga, tytön heimon ja perheen kauhu — rosvopäällikkö, joka oli vannonut tuhoavansa Vabinoshin väen, oli nyt saanut surmansa! Ja hän, Roderick Drew, joka jo kerran aikaisemminkin oli pelastanut Minnetakin vungain käsistä, oli hänet surmannut. Heikkoudestaan huolimatta hän yritti hymyillä ja sanoi:
— Olen iloinen, Minne…
Hän ei ennättänyt lopettaa lausettaan. Ulkopuolelta kuului kevyitä kiireisiä askelia, ja samassa hetkessä Mukoki ja Vabigun astuivat sisään.
6.
KUOLEMAN VARJO
Rod tuskin tajusi, mitä seuraavan puolen tunnin kuluessa tapahtui. Minnetakin veljen ja vanhan intiaanin saapuminen tainnutti hänet uudelleen, ja hän vaipui tiedottomana peitteille, joilta oli yrittänyt kohottautua. Viimeinen minkä hän tajusi, oli Minnetakin varoittava huudahdus ja jonkin viileän kosketus hänen kasvoillaan. Hänestä tuntui kuluneen ikuisuus, ennen kuin hän jälleen pystyi tajuamaan ympäristöään. Minnetakin ääni kehotti häntä pysymään paikoillaan, ja hän totteli.
Hetken perästä hän kuuli matalaäänistä keskustelua ja hiljaista liikehtimistä ja avasi silmänsä. Hän tunsi Minnetakin käden lempeästi sivelevän kasvojaan ja hiuksiaan ja näki vanhan Mukokin kyykkysillään vieressään.
Mukokin terävien silmien hehku lumosi Roderickin. Hän oli nähnyt saman ilmeen niissä aikaisemmin, silloin kun intiaani oli luullut rakkaimpiensa olevan kuoleman vaarassa. Hän tiesi nyt, että tuo vanha erämies oli hänelle enemmän kuin ystävä, että tämä kohdisti häneen saman rakkauden kuin isäntänsä lapsiin. Minnetakin lempeä kosketus ja Mukokin ilmeinen hätääntyminen hänen tilastaan tekivät hänen mielensä onnelliseksi, ja hän kuiskasi hiljaa vanhan intiaanin nimen.
Samassa hetkessä Mukoki oli polvillaan hänen vieressään.