Hänen äänestään kuulsi levottomuus, ja vaikka Rod ei pystynytkään käsittämään hänen sanojensa tarkoitusta, tunsi hänkin olonsa rauhattomaksi nähdessään toveriensa hätääntyneen ilmeen.
Puolisen tuntia soudettuaan he saapuivat jään reunalle, josta rannalle oli matkaa arviolta neljännesmaili, jää ulottui molempiin suuntiin silmänkantamattomiin. Hapan irvistys ilmestyi Vabin kasvoille, ja Mukoki istui aivan ääneti pitäen airoa polviensa välissä.
— Mikä nyt on hätänä? Rod kysyi. Emmekö pääse yli?
— Tuonko yli? Vabigun huudahti. Kyllä kai — mahdollisesti huomenna tai ylihuomenna.
— Eikö jää sitten kannata meitä, jos työnnämme kanoottia?
— Siinäpä pulma juuri onkin. Se on hottoa reunalta.
Kanootti oli lipunut sivuittain jään laitaan, ja Rod alkoi töykkiä sitä melallaan. Hän totesi jään rikkoutuvan helposti reunasta mutta muuttuvan kauempana kovemmaksi.
— Jos saisimme rikotuksi sitä kanootin mitan verran, niin luulen sen sitten kannattavan, hän arveli.
Vabi etsi kirveen.
— Yritetään!