Vabi ensimmäiseksi rohkaisi mielensä.
— En minä voi sitä uskoa! hän huudahti, ja toiset arvasivat kysymättäkin mitä hän tarkoitti. En usko, että kultaamme on löydetty. Sehän on tämän maankolkan kaikkein synkimmässä ja vaikeimmin päästävässä paikassa, ja jos niin suuri löytö olisi tehty, olisi siitä varmasti kuultu Vabinoshissa tai Kenogamissa.
— Tai jos se olisikin löydetty, niin kenties löytäjä on kuollut, Rod lisäsi.
Kanootin perästä kuului Mukokin vahvistava rykäisy:
— Kuollu!
Ombabikan uoma muuttui nyt kapeaksi ja vaahtopäiseksi. Kanootti pääsi voimakkaassa virrassa vain hitaasti eteenpäin, ja puolenpäivän aikaan Mukoki ilmoitti venematkan päättyneen. Aluksi Rod ei tuntenut paikkaa missä he nousivat maihin. Mutta sitten hän huudahti iloisesti yllättyneenä:
— Kas — tässähän me talvella söimme illallista sen kauhean seikkailun jälkeen!
Etäinen kumea kohina kantautui hänen korviinsa.
— Kuulkaa! Tuolla joki kohisee samassa vuoren halkeamassa, missä niin täpärästi pelastuimme vungain käsistä!
— Me joudumme nytkin menemään samasta kohdasta, mutta päiväsaikaan, sanoi Vabi.