— Susia!
Mutta seuraavalla hengenvedolla hän korjasikin: — Hirviä!
— Hirviemo vasikkansa kanssa, sanoi Vabi.
— Mistä sen tiedät? kysyi Rod.
— No, katso nyt itsekin. Emo kulkee edellä, ja täältäkin asti näen, että se kulkee tasaisin askelin. Hirvi ei koskaan laukkaa eikä nelistä kuten peura, vaan kävelee. Näethän, miten vasikka hyppelee. Vanhempi hirvi ei koskaan tee niin.
— Mutta molemmat eläimet näyttävät aivan samankokoisilta, Rod huomautti vieläkin epäillen.
— Vasikka on kaksivuotias, melkein emonsa kokoinen. Eihän sen ikäinen oikeastaan enää ole mikään vasikka, mutta sanomme sitä vasikaksi niin kauan kuin se seuraa emoaan. Olen havainnut niiden pysyttelevän yksissä kolmekin vuotta.
— Ne tulevat tänne päin! Rod kuiskasi.
Hirvet olivat lähteneet kulkemaan sitä harjannetta kohti, jonka laella he seisoivat. Vabi veti ystävänsä piiloon ison kiven taakse, josta he saattoivat eläinten huomaamatta katsella niitä.
— Ole hiljaa, hän varoitti. Ne tulevat syömään poppelin silmuja tänne harjulle. Ne ovat ilmeisesti juuri käyneet purolla juomassa. Saamme kenties nähdä jotakin hauskaa.