— Ei tässä kallioita ole, vaan pyörre! Pian toiseen rantaan, Muki — ohjaa heti toiselle rannalle!

Vabin mela sukelsi syvälle raivoavaan pyörteeseen, ja Mukoki yritti peränpitäjänä tehdä parhaansa — mutta liian myöhään! Sadan jalan päässä virta ahtautui kahden mahtavan kallion väliin, ja sillä kohden Rodin silmä tavoitti maidonvalkeat kuohupäät.

Mutta hän ei ennättänyt nähdä niistä kuin vilahduksen. Huimaavalla vauhdilla kevyt alus kiiti kallioiden väliin, ja veden pärskyessä kanootissa istuvien kasvoille kokasta kuului jälleen Vabin varoitushuuto — oli tarrauduttava kiinni kanootin pohjakaariin.

Samassa hetkessä huumaava pauhu lukitsi Rodin korvat, ja kaikki hänen aistinsa tuntuivat yhdellä kertaa lakkaavan toimimasta; hän näki valkoisen kuohuvan vaahdon keskeltä vain oman kouristuneen kätensä. Sitten kanootti ampaisi kuin jousen jänteeltä lennähtänyt nuoli pyörivään liikkeeseen — ja silloin vasta Rod kykeni jälleen näkemään.

Nyt he siis olivat kurimuksessa! Monet kerrat Vabi oli kertonut hänelle näistä vuorivirtojen petollisista ansoista, joissa useimmiten varma kuolema odotti niiden armoille joutunutta.

Tässä virta ei enää hypellyt vihaisina kuohupäinä; aluksi Rodista näytti siltä kuin he olisivat aivan turvallisesti ajelehtineet veden mustalla laiskasti liikkuvalla pinnalla, josta ei noussut minkäänlaista kuohua eikä pärskettä. Mutta vajaan veneenmitan päässä hän näki pyörteen valkean keskuksen, ja sieltä hänen korvansa tavoitti heikon viheltävän suhinan joka jähmetti hänen verensä — jossakin siellä pyörteen silmän sydämessä vaani itse vetehinen siepatakseen heidät kuoleman syleilyyn! Tuona häviävänä hetkenä hän muisti Mukokin kertoneen eräästä intiaanista, joka oli hukkunut tällaiseen kevättulvan salakavalaan pyörteeseen ja jonka pahoin ruhjoutunut ruumis oli pyörinyt kurimuksessa runsaan viikon, ennen kuin oli paiskautunut rantaan. Nyt vasta hän sai puhekykynsä takaisin.

— Hyppäämmekö veteen? hän huusi.

— Pidä kiinni kanootista!

Vabi näin huusi, mutta kohosi itse huutaessaan puolittain pystyyn aivan kuin olisi aikonut hypätä virtaan. Seuraavassa hetkessä kevyt kanootti lennähti pyörteen laidalta toiselle, ja kun se näytti omalla painollaan liukuvan kohti tuhoaan, kuului uudelleen Vabin varoitushuuto.

— Pidä kiinni kanootista!